Rotusurffailua

Sunnuntaina juttelin useammankin ihmisen kanssa rotusurffailustani. Jäin itsekin pohtimaan, että mistä lopulta on kyse. Olen omistanut kolme koiraa, kaikki eri rotuisia. Noutajia kuitenkin. Välillä tuntuu, että rodun vaihtaminen on jonkinlainen tabu. Kuin olisin petturi.

Jos joku on varmaa niin se, että noutajat ovat minun juttuni. Kaikkien koirieni kanssa olen kulkenut sekä PK- että paimensukuisten koirien porukoissa, joten jonkinlainen käsitys on syntynyt myös toisenlaisista roduista. Aina olen kuitenkin palannut kotipesään ja noutajaporukoihin. Siellä vaan on jotenkin kotoisa olo. Omanlainen leppoisa tekemisen meininki. Ihmiset sen kai lopulta tekevät.

Mutta palataan vielä peruskysymykseen, miksi aina eri rotuinen noutaja.  Ehkä olen hypännyt kerta toisensa jälkeen uuteen rotuun silkasta mielenkiinnosta. En ole halunnut vanhan koirani kopiota, tai paranneltua versiota, vaan katsonut mitä annettavaa uudella rodulla voisi olla. Toisaalta olen näin välttänyt vahvat ennakko-odotukset siitä, että pentu olisi jotenkin samankaltainen kuin edellinen koirani (tietenkin sen olisi tällöin pitänyt kerrata vain edellisen positiiviset piirteet). Tai sitten en vaan ole löytänyt sitä omaa. Tältä osin tilanne tosin taitaa nyt muuttua, sillä minun on hyvin vaikea uskoa, että meille tulisi koskaan chessiä tai tolleria. Labukka ehkä joskus, mutta en siitäkään ole enää aivan varma. Ehkä se oma löytyy kuitenkin tästä pyhässä kolminaisuudessa.

Tällä kokemuksella voisin kuitenkin todeta, että noutajarotujen välillä olevat erot ovat hyvin pieniä. En itse oikein usko näihin "koska se on kihara" tai "koska se on flätti" -tyyppisiin lausahduksiin. Toki roduilla on omat erityispiirteensä, mutta yleensä se suurin vaikuttava tekijä on siellä narun toisessa päässä. Ja sen jälkeen tulee koiran persoona ja luonne.

Kaikkia noutajarotuja yhdistää se, että ne ovat ns. peruskoiria. Ne ovat tyypillisesti helposti lähestyttäviä ja täten myös mukavia kotikoiria. Kaikki noutajat on jalostettu metsästyskäyttöön, mikä tuo niiden olemukseen tiettyä itsenäisyyttä (jos vertaa esim. paimenkoiriin). Erityinen piirre on kuitenkin niiden käyttö pienriistan talteenottoon, mikä on vienyt noutajilta elävän riistan ajamishalut ylösajotyyppistä käyttäytymistä lukuunottamatta lähes kokonaan. Tämä edellyttää koirilta myös koulutettavuutta ja tietynlaista nöyryyttä, mikä on hyvä ominaisuus kaikenlaisessa harrastamisessa.

Näistä ja monesta muusta yksityiskohdasta syntyy monipuolinen paketti, joka paitsi miellyttää silmää myös sopii omiin näppeihini. Siitäkin huolimatta, että en ole millään tavalla kiinnostunut metsästyksestä eikä kukaan lähipiiristäni sitä harrasta.

Loppuun vielä pieni ja erittäin subjektiivinen analyysintynkä näiden omien rotujeni eroavaisuuksista.


KULTAINEN NOUTAJA
+ (ainakin teoreettisella tasolla) suuri miellyttämisenhalu
+ käyttölinjaisten kauneus ja vauhdikas työskentelytapa
+ ilmeikkyys ja persoonallisuus

- liikaa karvaa minun makuuni (muistan vieläkin trimmaamistuskan ja pitkän kuivumisajan)
- pahimmassa tapauksessa arkuus yhdistettynä piiloagressiivisuuteen (näitä tapasin valitettavan usein tokon alkeiskursseilla)
- käyttölinjaisten liika pehmeys ja ylivilkkaus

Muistikuvat omasta kultaisesta alkavat jo aikalailla hämärtyä. Mona oli ensimmäinen koirani ja se olisi varmasti hyvin erilainen jos kouluttaisin sen nykyisillä taidoillani. Monan ongelma oli riistahaluttomuus ja muutenkin se oli tyypiltään ns. "sohvaperuna", ei motivoitunut oikein mistään. Se luisti ikävistä tilanteista voimakkaasti alistumalla mutta näytti hetken päästä keskaria. En saanut koiraan oikein koskaan kunnon otetta, sillä se ei luottanut minuun (tämä johtui epäjohdonmukaisesta koulutuksesta ja liian kovista otteista alkuvuosina). Lisäksi Mona kärsi paukkuarkuudesta joka vaikutti arkielämään. Kotikoirana se oli toki kertakaikkisen hurmaava ja sitä kaipaa edelleen moni ei-koiraihminenkin.


KIHARAKARVAINEN NOUTAJA
+ Kihara on yhden ihmisen koira. Äärettömän lojaali. Sitä ei kiinnosta toiset koirat eikä ohikulkevat ihmiset, mutta se tulee tarvittaessa kaikkien kanssa toimeen. Kunhan voi pysytellä omalla turva-alueellaan ja oman ihmisen vierellä.
+ Rauhallisuus ja tyyneys kotioloissa ja myös koetilanteissa odotusajoilla. On-off nappula löytyy.
+ Sopiva vartiointivietti. Ilmoittaa kun joku tulee tontille ja myös puolustaa omiaan. Kaikki sisällepyrkijät ovat kuitenkin päässeet ohi eikä jää koskaan ketään kyttäämään/haastamaan.
+ Parhaimmillaan sitkeä ja tehokas työskentelijä, vaikkakaan ei näyttävän nopea.
+ Mantan ehdoton valtti on ollut ohjattavuus ja kuuliaisuus. Vaativat hakutyöt taas ovat olleet sille vaikeimpia. Luoksetulokutsu on aina ollut Mantalle paras palkinto.
+ Rodun kohtalaisen hyvä terveystilanne.
+ Rodun ulkoinen olemus, aristokraattisuus. Näyttävä ilmestys.


+/- Turkki: vaatii vain pientä siistimistä ja pesua silloin tällöin. Karva ei lattioillakaan leviä ympäriinsä vaan kerääntyy käsin poimittaviksi palloiksi. Mantalla tosin on äärettömän herkkä iho ja se hinkkaa itseään joka paikkaan (etenkin märkänä) vaikka iho ei koskaan ole mitenkään näkyvästi reagoinut. Rasittava piirre.

- Kiharamainen tapa juoda vettä: ottavat suun täyteen ja lähtevät kuljeskelemaan, jolloin vesinoroja valuu suupielistä pitkin lattioita. Tätä tekee kuulotiedon mukaan moni!
- Tietty kovuus/terävyys mitä ei kultsulla tai flätillä ole. Tämä linkkaa tuohon ensimmäiseen plussaan, kun kihara ei siedä aina ihan kaikkia tilanteita. Esim. lasten kanssa on syytä hieman varoa.
- Miellyttämisenhalu ei ole kovin vahva. Kihara on vaikeasti motivoitavissa jos sitä ei huvita. Ei kestä junnaavaa harjoittelua, kyllästyy helposti. Ja ajattelee joskus vähän liikaa itse. Arvostan todella korkealle kiharaisia tottelevaisuusvalioita!
- Riistankäsittely/-motivaatio-ongelmia on valitettavan paljon.
- Samoin arkuutta niin ihmisiä kuin koiriakin kohtaan.



SILEÄKARVAINEN NOUTAJA
+/- Koiramaailman Peter Pan, kuten rotukuvauksessa sanotaan. Tämä piirre on vaatinut hieman totuttelua mutta on pääsääntöisesti positiivista. Flätti on aina hyväntuulinen ja valmis touhuun. Tosin se on sitä monesti myös silloinkin, kun itse ei niin jaksaisi.

+ Koulutettavuus: sopivassa suhteessa miellyttämisenhalua ja kuuliaisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja äärettömän hyvää nenän käyttöä. Vauhtia riittää ja koira motivoituu itse tekemisestä ja/tai ohjaajan tyytyväisyydestä/kiitoksista. Ei tarvitse "nostamista" tai virittelyä.
+ Sopivassa suhteessa kovuutta ja pehmeyttä. Ei hätkähdä/menetä toimintakykyään "tukkapöllyistä" mutta ottaa niistä kuitenkin opikseen.
+ Kestää toistoja, ei kyllästy. Ainakaan vauhdikkaisiin tehtäviin.
+ Ihanteellinen lapsiperheen koira. Jaksaa touhuta, mutta on erittäin pehmeäsuinen ja varovainen lasten kanssa.
+ Elsa on myös ihanteellinen lenkkikaveri. Se pysyy aina lähettyvillä, monesti jopa ihan vierellä. Tekee korkeintaan lyhyitä ylösajoja metsässä, mutta ei ikinä lähde pois näköetäisyydeltä. Ja tulee nopeasti kutsusta luokse.
+ Karvaa sopivasti kaunistukseksi. Upea kiilto.

- Vauhti ja häseltäminen aiheuttaa välillä vaarallisia tilanteita. Tapaturma-altis.
- Off-olotilaa pitää erikseen harjoitella.
- Rodun matala keski-ikä yhdistettynä suhteellisen hitaaseen (henkiseen) kehittymiseen. Flätti on pentumainen hyvin pitkään. Maltti tulee vasta viiveellä.
- Karva leviää huushollissa ihan joka paikkaan. Ja menee melkeinpä imuria karkuun.

Oma ja uusin koira on tietysti jokaiselle se kaikista ihanin, mutta Elsan kohdalla olen todennut, että siinä kiteytyy kaikki ne harrastuskoiran piirteet joita itse arvostan. Jos minulta kysyttäisiin millainen olisi unelmapentuni, niin se olisi kaikkea tuota mitä plussissa olen luetellut.

Nähtäväksi jää mikä ja millainen on seuraava koirani. Mutta sitä ei onneksi tarvitse päättää ihan vielä :)