Guy Bennetin opissa

Guy Bennet, Kaisa Pelkonen ja koulutettavia.

Tänään oli aivan huikean hieno päivä Salossa, Inkeren kartanon mailla, jossa englantilainen Guy Bennet oli tullut kouluttamaan Kaisa Pelkosen pyynnöstä joukkoa innokkaita noutajaihmisiä. Pääsin mukaan kuunteluoppilaaksi.

Minähän olin Elsan kanssa Kaisan koulutuksessa SNJ:n kesäleirillä ja hän oli selvästi imenyt oppejaan Mr. Bennetiltä, sillä hyvin samankaltaisia asioita sivuttiin tänäänkin. Guyn ehdoton vahvuus oli se, että hän pystyi yksinkertaistamaan ja perustelemaan kaikki asiat erittäin ymmärrettäväksi. Ja haki paljon perusteluita koiran luontaisesta käytöksestä. Kuulin monta sellaista näkökulmaa, joita en olisi osannut ajatellakaan, vaikka noutajan koulutuksen peruskysymyksiä käsiteltiinkin. Nyt ne tuntuvat itsestäänselviltä.

Päivä alkoi voittajaluokkatasoisten koirakoiden treeneillä. Koirakoita oli kuusi. Treenit toteutettiin kahden pellon väliin jäävässä syvässä ja leveässä syvänteessä ja koirille tehtiin pitkiä markkeerauksia ja ohjaustehtäviä.

Koirat lähetettiin mäen päältä pellon reunasta jyrkkään alamäkeen.

Koira työskentelivät pääosin pareittain. Rotkon takaa heitettiin markkeerauksia ja koirat lähetettiin vuorotellen. Videolla näkyy esimerkki markkeeraustehtävästä.

Hyvin paljon nähtiin taidokasta ohjaamista ja pohdittiin sen onnistumista/epäonnistumista. Guy toi esille myös koiraeläimen luontaisia käyttäytymistapoja tämäntapaisessa maastossa. Saimme esim. todeta, että koirat mielellään menevät jyrkkää rinnettä alas ja ylös kohtisuoraan, eivätkä halua edetä poikittain, jolloin niiden jalat astuvat epätasapainossa. Sama pätee ihmisiin - loogista.

Guy painotti sitä, että ohjaajan tulee markkeerata pudotukset tarkkaan käyttämällä hyväksi maaston kiintopisteitä (linja puusta alaspäin pellolla jne.) ja seurata pudotuksia koko kehollaan, ei pelkästään silmillään.  Koiran tulisi seurata ohjaajan kehoa ja näin se on valmiina oikeassa rintamassa katse naulittuna pudotuspaikkaan. Markkeeraus pitää painaa tarkasti mieleen, mutta sen jälkeen on hyvä seurata myös muille koirille tarkoitettuja tehtäviä, jos yllättäen joutuukin paikkamaan epäonnistunutta kaveria. Esim. jos näkee hyvän koiran hakevan pitkään ja silti epäonnistuvan, voi ajatella, että riistan on täytynyt pudota johonkin notkelmaan tai kuoppaan. Omaa koiraa voi tällöin ohjata tarkemmin alueille, joita toinen koira ei ole niin tarkasti kartoittanut.

Markkeeraukset tulivat rotkon toiselta puolelta.

Guy puuttui hyvin paljon ohjaajien käsimerkkeihin. Matka oli niin pitkä, että koira ei voinut kunnolla nähdä rivissä seisovaa ohjaajaansa. Valkoista liinaa tai lippalakkia oli hyvä käyttää, kuten moni tekikin, mutta siitä huolimatta piti huolehtia, että käsimerkit erottuivat toisistaan (esim. suunta vs. lähihaku) ja ne näytettiin siluetista ulospäin heinikon yläpuolella. Muutama esim. sivusuuntiin lähettäessään heilutti kättä sivulle ja samaa linjaa takaisin, jolloin koiran näkövinkkelistä valkoinen liina liikkui edestakaisin sivuttain, eikä siitä erota kumpaan suuntaan pitäisi mennä. Käsi siis sivulle, paikalleen ja siitä alas valkoinen puoli hävittäen. Ja sitten taas keskikehon kautta sivuun.

Yksi mielenkiintoinen yksityskohta oli myös se, että koirat eivät luonnostaan halua edetä suoraan tuulta päin. Ne kokevat sen epämiellyttäväksi ja hakevat luonnostaan aaltoilevaa liikettä tuulen alapuolella. Tämä näkyi selvästi useamman koirakon sivusuunnissa, kun eivät suostuneet etenemään oikealle useista käskyistä huolimatta. Tuulta vastaan eteneminen pitäisi opettaa erikseen ja hyvin motivoidusti tai ohjata koira toisella tapaa.

Yhdessä pohdittiin myös sitä, miksi suurin osa koirista tuntui olevan hyvin ohjattavissa mutta lopettivat nenän käytön kun ohjaaja alkoi ohjata. Koira saattoi pyöriä aivan oikealla paikalla mutta ei lähihakupillityksestä huolimatta alkanut metsästämään riittävästi. Guyn teoria tähän oli se, että koira on opetettu toimimaan näin. Siinä vaiheessa kun ohjaaja aloittaa ohjaamisen, hän antaa koiralle uuden käskyn melko tarkasti 10-12 sekunnin välein. Koira saa tehdä hetken töitä, sitten siihen taas puututaan ja se päästetään hetkeksi töihin/etenemään kunnes tulee uusi vihellys. Tätä kannattaa kimppatreeneissä tarkkailla! Koirat ovat oppineet siihen, että nenää ei kannata laskea maahan kun uusi käsky tulee kuitenkin 10 sekunnin päästä. Hän itse harjoittelee paljon niin, että ei itse tarkkaan tiedä missä noutoesine on. Hänellä on käsitys vain alueesta (joka voi olla n. 20 metriä), jolla koiran tulee pysytellä. Näin koiran työskentelyyn ei tule puututtua liian hätäisesti.

Guy myös oli sitä mieltä, että koirat eivät oikeasti tiedä mitä lähihakupillitys tarkoittaa. Tätä voi testata istuttamalla koiran paikoilleen, heittämällä pallon sen viereen ja puhaltamalla lähihakupillitystä. Noutaako koira vai jääkö hölmönä katsomaan ohjaajaa. Lähihakupillityksen pitäisi tarkoittaa ensisijaisesti pallon/damin nostamista ja vasta siitä johdettuna nenän käyttöä.


Toinen seikka liittyen lähihakuun oli se, että Guy opettaa koiran selvittämään lähihakutehtäviä samalla tapaan kuin markkeeraukset. Koiralla on siis mielikuva tietystä pisteestä (joko markkeerauksen putoamispaikka tai piste, johon se on pysäytetty ennen lähihakukäskyä). Parhaimmillaan se menee tuon mielikuvansa perusteella mahdollisimman lähelle ja lähtee siitä järjestelmällisesti etenemään. Kun se toteaa olevansa liian kaukana, se palaa itse pisteeseen ja aloittaa uudestaan hakemisen. Tämän näki parhaimmillaan muutaman koiran markkeerauksissa, kun niiden työskentelyyn ei puututtu. Koirat itse ratkaisivat tehtävän laajentamalla hakua ja palaamalla taas takaisin. Lähihakukäskyä ennen Guy pysäyttää koiran ja antaa sille lähihakukäskyn esim. oikealle. Jos koira menee liian kauas alueelta, Guy ohjaa koiran takaisin samaan pisteeseen, jonne oli sen aiemmin pysäyttänyt, ja antaa jälleen lähihakukäskyn oikealle. Tämä jatkuun niin kauan kunnes riista löytyy. Näin koira oppii etenemään järjestelmällisesti ja korjaamaan itse hakuaan kohti lähtöpistettä josta sillä on mielikuva, toisin kuin silloin, jos koiraa pysäytellään sinne tänne ja lähihakukäskyä suihkitaan satunnaisesti joka suuntaan. Ohjaajan on toki ansaittava koiran luottamus siitä, että riista/dami löytyy ohjaajan osoittamasta suunnasta.

Ja sitten vauhti, mikä on myös oleellinen asia lähihaun onnistumisessa. Guy ei itse suosi tapaa, jossa lähihakukäsky annetaan ilman pysäytystä. Koiralla on tällöin liian luja vauhti ja erilainen tapa työskennellä. Pysäytyksellä pyritään saamaan koira mahdollisimman rauhalliseen mielentilaan ja sen jälkeen painamaan nenän maahan ja etenemään tarkasti.

Koirakot eri puolilla syvännettä työskentelivät ristiin.

Nämä asiat jäivät ehkä päälimmäisinä mieleen edistyneiden koirakoiden treenistä.Videolla on joitakin pätkiä näistä aiheista.

Lounaan jälkeen kehiin astuivat taippari-/alotasoiset koirat ja kirjaan ne asiat eri postaukseen.