Guy Bennet: nuorten koirien iltapäivä

Iltapäivällä jatkettiin nuorten, taippari-alo-tasoisten koirien ryhmällä. Alkupuheessaan Guy luonnollisesti korosti koiran hallittavuuden merkitystä ja perusteellista "heelworkiä". Hän myös halusi tietää, millä tasolla koirat ohjaajien mielestä ovat ja painotti sitä, että nyt kyseessä on koulutustilanne, ei suorituskilpailu.

Koirakoiden tasokartoitus tehtiin walk-up harjoituksessa jossa Guy heitti jokaiselle koiralle vuorollaan damin. Loppupäivän kipeimmät ongelmakohdat tulivatkin hyvin esille jo tässä harjoituksessa.

Muutama koira palautti hieman kaarrellen tai leikitellen. Guy kertasi syitä siihen, mistä sellainen käytös voisi johtua ja miten siihen tulisi puuttua. Osa ohjaajista epäili oman koiransa paineistuvan oudosta ryhmästä ja palauttavan siksi huonosti. Guy kuitenkin selvensi eron leikkimisen/pelleilyn ja paineistuneen koiran käytöksen välillä. Paineistuva koira purkaa painettaan damiin ja alkaa purra sitä. Ryhmässä oli yksi tällainen koira. Leikkiminen taas on asia, johon ohjaajan pitää puuttua ns. kylmää-kuumaa metodilla. Heti kun koira tekee jotain ei-toivottua (ei lähde palauttamaan suoraviivaisesti tai heittelee päätään damia viskoen), sille ärähdetään matalalla murinalla (äi-äi-äi!) ja heti kun leikki loppuu ja koira lähtee tulemaan kohti, muuttuu ääni kehuvaksi. Kehumisen osuutta Guy painotti erityisen paljon sillä se tuntuu olevan meille äärimmäisen vaikeaa. Kylähullun mainetta ei saa kuulemma pelätä silloin kuin koiraa treenataan. Sille on huudeltava kehuja oli tilanne mikä tahansa aina kun se tekee oikein.

Guy kiinnitti huomiota myös palautuksen loppuvaiheeseen. Hänen mielestään on erittäin tärkeä opettaa koira irroittamaan damista vasta suullisella käskyllä. Jos näin ei ole tehty, haavakko pääsee karkuun. Koiraa on voitava silittää päästä, suupielistä ja rinnasta ilman että dami putoaa. Damista on myös pystyttävä pitämään kiinni kun se on koiran suussa. Vasta "irti/kiitos" käskyllä koira irroittaa ja ohjaaja jättää tuolloin damin paikoilleen. Koira siis perääntyy damista eikä niin, että ohjaaja repäisee damin koiran suusta ja koira ryntää perään. Damiin tulisi tarttua kämmenselkä ylöspäin, mikä viestii koiralle omistamista. Samalla tavalla kuin se laittaa tassun luun päälle omistaessaan sen.

Guy oli myös erityisen tarkka siitä, kuinka pian damin sai koiralta ottaa. Koira on nähnyt suuren vaivan hakiessaan damin, eikä halua siitä heti luopua. Suodaan tämä koiralle. Koiraa voi ensin hyvitellä kun sillä on dami suussa, sitten otetaan dami (eli käsketään koiraa irroittamaan) ja annetaan se heti koiralle takaisin. Näin koiralle ei tule sitä fiilistä, että dami viedään siltä pian pois ja ulottumattomiin. Se ei koskaan voi tietää saako se damin takaisin vai ei. Yleensä saa. Tämäntapaisen luottamuksen rakentaminen parantaa koiran luovutusasentoa ja sillä ennaltaehkäistään tapaa, joissa koira kääntää päätä pois tai kääntää jopa vain takapäänsä ohjaalle kun sillä on dami suussa.

Koirien hallinnasta ja hihnan käytöstä Guy luennoi pitkään ja hartaasti.  Videolla hän demonstroi, kuinka hihnasta tulee ohjaajalle vallan väline ja koira oppii kuuntelemaan ainoastaan sitä. Kun hihnan paine otetaan pois, koira on "vapaa" ja tekee mitä huvittaa.

Hihnaan pitäisi suhtautua siten, että se on koiran kaulassa vain varmuuden vuoksi, turvallisuutta varten. Sillä estetään koiran ryntääminen kauas. Jos näin tapahtuu ja hihna kiristyy, koira pitäisi houkutella takaisin oikealle paikalle, ei vetää hihnasta.

Perusasennon ja seuraamisen hän opettaa täysin kuumaa-kylmää menetelmällä. Jos koira edistää, se ohjataan oikeanpuoleisella jalalla (kantapää edellä koiraa kohti) takaisin oikealle paikalle. Koiran oikea paikka on vähän ohjaajan takana, pää polven kohdalla. Ja heti kun koira on oikeassa paikassa, sitä kehutaan. Muistetaan kehua! Paljon! Hän näytti yhdellä koiralla kuinka tällä tavalla saadaan myös ylikierroksilla käyvästä koirasta rauhallinen. Koira oppi muutamassa minuutissa oikean paikkansa ilman fyysistä koskemista. Pelkällä jalan liikkeellä (joka ei osu koiraan) ja kehumalla. Se, miksi koira myös rauhoittuu johtuu siitä, että se joutuu ajattelemaan. Koiran on koko ajan seurattava ohjaajan liikkeitä ja reagoitava niihin. Sille ei jää aikaa häsläämiseen. Mutta samaan aikaan koira on valmiina oikeassa rintamasuunnassa markkeeraamaan pudotuspaikan.

Guy puhui myös siitä, että pennulle tai nuorelle koiralle pitäisi opettaa kädestä pitäen oikeanlainen mielentila markkeerauksiin. Oikein opetettu koira seuraa katseellaan pudotusta ja naulitsee katseensa putoamispaikkaan. Se on täysin hiljainen ja keskittynyt, odottaa rauhassa noutolupaa. Tätä harjoitellaan esim. nurmikentällä valkoisella damilla. Koiran on nähtävä dami hyvin kun se on maassa. Koira otetaan taippariotteeseen, ohjaaja keskittyy täysin koiraan ja heittää damin (myös ohjaaja näkee valkoisen damin joten pudotusta ei tarvitse itsekään katsoa). Jos koira on ryntäämässä, ääntelee, katsoo ohjaajaa tai tekee muuta ei-toivottavaa, hakee ohjaaja damin. Sama toistetaan. Ensimmäisellä kerralla ohjaaja voi hakea damin vaikka kymmenen kertaa kunnes koira luovuttaa ja rauhoittuu. Sitten vasta koira päästetään hakemaan. Mikäli koira kerää taas seuraavaan heittoon ylimääräistä virtaa, hakee ohjaaja damin. Niin monta kertaa kunnes koiralla on taas oikeanlainen mielentila ja katse tiukasti putoamispaikassa.  Pahimmillaan harjoitus voi kestää kaksikin tuntia, jonka aikana ohjaaja hakee 70 damia ja koira 4. Lopputulemana on kuitenkin tarkasti markkeeraava koira. Pikkuhiljaa harjoitusta vaikeutetaan peitteisemmässä maastossa.

 

Lopuksi käytiin läpi vielä ohjaamisen ja pillipysähdyksen alkeita. Ylläoleva video löytyi Youtubesta, ja siinä Guy puhuu samoja asioita kuin meillekin. Pysäytyksessä tärkeintä on opettaa se koiralle niin, että siitä tulee koiralle kiva leikki. Se haluaa reagoida pysähdykseen. Tämä saadaan aikaan aktiivisella koiran palkitsemisella, yksinkertaisilla harjoituksilla ja kehuilla. Ja vielä kerran kehuilla.

Aivan opetuksen alussa Guy käyttää samaa ränkätysääntä kuin damia heittäessään. Eli koiran huomio saadaan "kvaak-kvaakilla" sitten kehu ja dami lentää. Toisessa vaiheessa "kvaak-kvaak" "piip" kehu ja dami lentää. Sitten pikkuhiljaa häivytetään ränkärystä, mutta se pidetään hyvin pitkään mukana juuri ennen pilliä. Näin koira hidastaa kvaak-kvaakin aikana, on valmiina pysähtymään kun pillikäsky tulee ja saa siitä palkan. Ja jälleen jos koira ei tottele (siinä vaiheessa kun se jo oikeasti tietää mitä pysäytyskäsky tarkoittaa), se kerrotaan sille äi-äi-äi murinalla ja tarpeen mukaan joustaan koiran lähelle, ja heti kun toivottu käytös alkaa, kehu vuolas perään. Negaatio ei saa jäädä koskaan päälle.

Paljon olisi päivässä ollut hyviä juttuja jotka jäävät kirjamaatta ylös. Ehkä näistä jää kuitenkin jonkinlaisia muistilappuja jatkoon. Vakuuttavinta Guyn opeissa oli kuitenkin se kaikki positiivisuus, joilla koiraa tulisi kohdella. Sille kerrotaan selkeästi koska se tekee oikein ja koska väärin. Guy ei juurikaan fyysisesti koske koiraan muuta kuin kehuessaan sitä. Hänelle riittää, kun koira reagoi kieltävään äänensävyyn, eikä sitä tarvitse mennä sen jälkeen enää "tukistamaan".

Tehtävät rakennetaan koiralle niin, että se itse ratkaisee ne parhaalla mahdollisella tavalla. Ja ohjaustehtävissä on kaikista tärkeintä saada koira luottamaan, että ohjaaja ihan oikeasti tietää damin tarkan sijainnin. Jos ei tiedä, koiraa ei tulisi ohjata.

Ilmeisesti tyyppi on käymässä Suomessa aina aika ajoin, ja minä aion kyllä olla seuraavallakin kerralla mukana. Aivan upea persoona!