maanantai 28. heinäkuuta 2014

Maanantain hikiaksat


Helteet ne vaan jatkuu, mutta silti suunnattiin illalla aksaamaan. Kuuma ja kostea ilma seisoi kentällä, mutta se ei ihme kyllä vaikuttanut Elsaan tällä kertaa ollenkaan. Ainakaan negatiivisesti.

Päivän teemana oli persjätöt, eli ohjaajat olivat kovilla. Minulle valssit ovat aikanaan iskostuneet syvälle selkärankaan, ja käännös toisin päin osoittautui kovin vaikeaksi. Putkelta haettiin vauhtia, siitä hyppy jonka jälkeen käännös siniselle esteelle. Sitten taas käännös punaiselle ja sieltä viimeiselle siniselle. Minä tein kaikki persjättöinä, muut treenasivat tokalla kierroksella valsseja.

Elsa meni tänään hienosti ja oli motivoitunut kummallakin vuorollaan. Omat jalat ja kädet olivatkin sitten pikkuisen sekaisin.




Ihan lopuksi otettiin Elsalla puomia. Tarkoitus on opettaa koira laskeutumaan kontaktilla niin, että sen etujalat ovat maassa ja peräpää kontaktilla. Tätä asentoa voisi harjoitella kotona esim. rappusilla. Elsan kanssa pitää korjata myös puomin aloitusta, sillä sen laukka on niin isoa, että se loikkaa kontaktin yli. Kokeilimme niin, että makupala on myös puomin alussa.

Kotimatkalla käytin vielä Elsan uimassa ja heittelin sille damia. Harjoiteltiin palauttamista, joskin suunnitelmani mennä itse veteen koiraa vastaan ei onnistunut, kun kalastaja oli vallannut venerampin, jonne suunnittelin meneväni. Pystyin kuitenkin maaltakäsin puuttumaan damin tiputteluun. Sitä pitää vielä treenata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)