perjantai 25. heinäkuuta 2014

Hallelujah!


Uskomatonta mutta totta. Minun päässäni on todistetusti kaksi aivonystyrää jotka vihdoin ja viimein ovat löytäneet toisensa. Palaset vain loksahtivat paikoilleen. Toivottavasti näin myös pysyvät ;)

Eilen heittelin Elsalle hetken damia kotipihassa. Oma piha on ollut kaikista vaikein paikka, sillä siellä Elsa helposti pistää leikiksi. Vaan eipä pistä enää. Se toi ensimmäisen damin ilman käskyä tai kehoitusta suoraan perusasentoon ja piti damia niin kauan kunnes otin sen pois. Hämmästyin itsekin! Valtaosa palautuksista tuli samalla tyylillä. Kerran tai kaksi dami pääsi sivullani putoamaan, mutta laitoin sen takaisin Elsan suuhun ja eikä sen jälkeen ollut taas mitään ongelmia.

Eilen otin myös yhden variksen sulamaan kun pakastimeen piti tehdä tilaa. Hain Porista Yyterin-reissulla 50 kg Reikon ruokia ja pakastin täyttyi niin, että yksi varis ei sinne enää mahtunut :) Tänään iltasella mentiin sitten Kepsun kanssa metsään. Tein mennessä kokeeksi yhden muistin siipidamilla. Täydellinen palautus. Sen jälkeen mentiin metsäplänttiä ristiin rastiin ja jätin aina variksen muistiksi.

Elsa haki vaakun ehkä 7-8 kertaa (+ joitakin vauhtinoutoja palkaksi).  Kertaakaan varis ei pudonnut kriittiselle 5 metrin etäisyydelle vaan tuli aina eteen. Pari kertaa pudotti jalkoihin, mutta vasta hetken pidettyään, kun en heti ottanut sitä pois. Tein saman kuin dameilla, eli varis takaisin suuhun ja uusi kutsu luokse. Ei minkäänlaisia ongelmia!

Asenne. Se on kaiken avain. Nyt löysin sen! Voitteko uskoa että olen iloinen?!?

----

Huomenna lähdetään viikonlopuksi Kouvolaan Pyymäen treeniviikonloppuun. Helteinen sää jatkuu, mutta ainakin vesitöitä voidaan tehdä. Mukavaa yhdessäoloa kivalla porukalla ainakin luvassa!

----

Emme päässeet ensi viikon mejä-kokeeseen. Tai no, olemme 2. varasijalla joten tuskin pääsemme. Toivottavasti päästään sitten niihin toisiin. Ja taippareihin haluan ehtottomasti nyt myös!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)