Hyvää Uutta Vuotta - uusi blogi

On aika hyvästellä vuosi 2015 ja tähdätä kohti uutta vuotta 2016.

Jatkan blogiani uudella alustalla, tervetuloa!

mervisalmela.wix.com/noutajablogi

Pennut rekisterissä

6-viikkoiset, kuva: Teresa Tourunen

Pennut on sirutettu ja ne löytyvät nyt jalostustietokannasta:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=ALLIHUUPAN&R=122

Keltainen narttu on viralliselta nimeltään Allihuupan Speedy Gonzales.
Huomenna pennut käyvät eläinlääkärin tarkastuksessa, joten vielä pieni hetki jännitetään.

Kuva: Teresa

Agilityepikset

Takki päällä pakkasessa.

Tänään oli SDP:llä epäviralliset agilitykisat, ja starttasin siellä Elsan kanssa kisaavien luokassa. Päivä alkoi mölliluokalla, jossa oli paljon koiria, ja kisaavat maxit olivat tietenkin ihan lopuksi. Meidän lähtövuoro oli toiseksiviimeisenä. Kaikkiaan kolme ja puoli tuntia jouduttiin odottamaan että päästiin radalle. Mitäpä muutakaan sitä olisi kauniina aurinkoisena pakkaspäivänä tehnyt...

Hallissa oli yksi tyhjä kenttä, joten kävin muutaman kerran odotellessa treenailemassa Elsan kanssa. Sain siltä suurimmat virrat pois ja lihakset lämpimäksi. Kävin myös pihalla pellolla tekemässä damitreeniä, kun älysin ottaa damipallon mukaan.

Rata oli aika kiva. Vasemmalta hyppy - putki - hyppy -keinu - 2 x hyppy - rengas- A - hyppy - kepit - hyppy - putki - puomi - putki - hyppy - putki - hyppy - putki ja hyppy. Pitkät suorat hirvittivät alkuun, samoin rengas, mutta lopulta Elsa meni tosi hyvällä tempolla rataa eteenpäin. Renkaankin moitteettomasti. Ja kepit nappasi hienosti takaa kiertäen. Keppien jälkeen ohjasin viereiselle hypylle väärältä puolelta ja Elsa ajautui väärään päähän putkea ja meni siitä sisään. Tästä siis hylsy. Loppurata meni aivan täydellisesti. Putken virhettä lukuunottamatta olin todella tyytyväinen suoritukseen. Koira on kyllä täysin valmis kisoihin.

Ja lisenssinhän minä jo hankin. Seuraavaksi tähdätään tammikuun kisoihin!

Tässä se nyt on :)

Riekkupetteri 6-viikkoa

Kuva: Teresa Tourunen

Teresa lähetti ihanan kuvaterveisen ja kertoi, että tämä nappisilmä on melkoinen riekkupetteri. Hi-hii!

Vesisadetta - auringonpaistetta - tuulta ja lunta

Aurinkoa ja sinutaivasta Iso-Keurujärvellä.

Niistä on joulun pyhät ja koiralenkit tehty. Ihanaa, kun on aikaa lenkkeillä valoisaan aikaan metsässä. Eilen käytiin Katin ja lättysten kanssa Viialassa ja tänään ajoin itsekseni Birgitan polulle Iso-Keurujärveä kiertämään.

Ihan hileessä.

Suojuoksua Viialassa.

Rauhallista joulua

Pre-kinkunsulatushöntsyt

Tänään höntsäiltiin aksavuorolla ilman Janin ohjausta. Kävin alkuun lämmittelemässä tyhjällä kentällä tekemällä kontakteja. Elsa pitäisi opettaa pysähtymään alastuloihin ilman että olen sen vierellä. Muutama toisto tarvittiin ennen kuin likka alkoi ymmärtää mitä siltä halusin.

Omalla kentällä tehtiin suht simppeliä rataa. Yritin pitää vauhdin maltillisena ja pyssäsin kunnolla kontakteille. Palkkasinkin Elsan alastuloissa pari kertaa. Radalla oli myös pussi, jota emme ole menneet varmaan puoleen vuoteen. Elsa ei oikein olisi halunnut sitä suorittaa, mutta meni lopulta läpi.

Hieman oli tänään taas ylimääräistä virtaa, joka kostautui keskittymisvaikeuksina. Kepeillä sählättiin oikein urakalla ja pussi katkaisi joka kerta hyvän tempon.

Mutta ei se mitään. Nyt on agilityn kilpailulisenssi hankittuna ensi vuodelle, joten kisoja katselemaan! Sunnuntaina olisi hallilla kisatreenit, jonne yritän myös päästä.

Pentujen tuoksuja

Eilen lähdimme lasten kanssa retkelle ja ajelimme Laukaaseen katsomaan Allihuupan kennelin viisiviikkoisia pentuja. Emä Gita (FI KVA Blackthorn Columba) otti meidät leppoisasti vastaan ja pääsimme ihailemaan kolmen mustan (1u + 2n) ja yhden vaalean (n) palleron ruokailua. Syömisen jälkeen pennut jaksoivat tovin touhuta olohuoneessa meidän kanssamme ja sitten ne jo simahtivatkin unille. 

Pennut vaikuttivat todella reippaille ja seurasivat mielellään ihmisiä. Lasten käsittelyyn ne olivat hyvin tottuneita ja makoilivat pienissä syleissä rentoina. Ja pikkuihmiset olivat tietysti kovin haltioissaan. Ja niiden äiti myös :)

Pennut käyvät eläinlääkärin tarkastuksessa ensi viikolla, ja jos vaalealla narttupennulla on kaikki kunnossa, se muuttaa tammikuun esimmäisen viikon jälkeen meille! Eihän tuollaista luttanaa pystynyt mitenkään vastustamaan, vaikka noin vaaleaa väriä piti alkuun hieman makustella. Mutta onhan se niin kuvauksellinenkin, mustiin sisaruksiinsa verrattuna.

Nyt sitten pohditaan, että mikä pennulle nimeksi. Se taitaa tällä kertaa olla aika helppo juttu, mutta ei paljasteta sitä ihan vielä.

Pentujen molemmat vanhemmat ovat Unkarista, Blackthorn-kennelistä, jonka juuret pohjautuvat englantilaisiin käyttölinjoihin. Emä Gita on käyttövalio ja 2-vuotias isä Janos (Blackthorn Rock'n Roll om. Maija & Mika Lappalainen) vasta aloittelee koeuraansa (Nome-B ALO1 ja WT ALO1). Gita on aktiivisessa metsästyskäytössä ja valioitunut ilmeisen helpohkosti. Janos on todella kaunis ja kuulemma vauhdikas ja sosiaalinen vaalea uros. Toivottavasti pääsen sen pian näkemään livenä.

Pentujen sukutaulu:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI32456/14&ReknoE=FIN29862/08  

Järki vai tunteet...?

Järki vai tunteet - sitä on tullut pohdittua viime aikoina enemmän kuin tarpeeksi. Kinkkiseksi tämän tekee se, että järki sanoo sekä kyllä että ei. Tunteista nyt ei tarvitse edes mainita.

Syksyn aikana olen päättänyt, että seuraava rotuni on käyttölabradori. Ja kun faktat lyödään pöytään, voidaan todeta, että Elsa kaipaa kaveria ja minä jatkuvuutta harrastukselleni. Kotona on koiran paikka auki eikä lähitulevaisuudessa ole näköpiirissä mitään, mikä estäisi ottamasta pentua.

Olen viettänyt tunnin jos toisenkin vertailemalla eri kasvattajia, tulevia pentueita ja niiden sukuja. Rotu on suuri ja valinnanvaraa paljon. Hyviä pentueita ja suunnitelmia tupsahtelee eteen sieltä täältä ja moni kasvattaja kilpailee koiriensa kanssa ihailtavan aktiivisesti ja menestyksekkäästi. Toki kysyntääkin on paljon, etenkin hyvistä pentueista. Yksi hyvä menikin jo sivu suun.

Olen ollut joihinkin kasvattajiin yhteydessä lähinnä tulevan kevään pentueista. Jokin aika sitten törmäsin kuitenkin yhteen jo syntyneeseen pentueeseen, joka vaikutti paperilla erittäin mielenkiintoiselta. Yksi narttupentu olisi vielä vailla kotia ja sovin kasvattajan kanssa, että menen sitä katsomaan ensi viikolla. Tämä tuli siis eteen hyvin nopeasti, mutta jos kaikki natsaa toiveisiini, pieni silkkikorva saattaa muuttaa meille jo heti vuodenvaihteen jälkeen.

Yritän nyt kuitenkin pitää sen järjen vielä menossa mukana ja arvioida tilannetta uudestaan käynnin jälkeen. Käyntihän ei välttämättä vielä tarkoita mitään. Eihän...?

Valmiina kisaamaan

Tänään treeneissä tehtiin tosi haastavan oloista rataa. Tutustumisessa olin ihan solmussa, mutta eipä se lopulta niin mahdoton ollutkaan kun pääsin koiran kanssa radalle. Pitkällä suoralla olevat vinoesteet tuottivat vähän hankaluuksia, mutta kun Elsa keksi mitä niissä halusin, menivät ne lopulta tosi hyvin.

Ensi vuoden kisalisenssit tulevat kuulemma huomenna myyntiin. Pitääkin heti hankkia sellainen ja ryhtyä katselemaan kisoja tammikuulle. Muistaaksini lähialueilla oli ainakin muutaman kisa alkuvuodesta. Elsa selviytyy varmasti ykkösluokan radoista, sillä olemme koko ajan treenanneet kakkosen ja jopa kolmosen tasoisia ratoja. Pientä epävarmuutta suorituksissa toki on edelleen ja Elsa vaatii saattamista tietyille esteille, eli joudun itse juoksemaan kovasti. Kepit ovat ehkä kaikista hankalimmat. Ja ensimmäiset radat menevät takuuvarmasti häseltämiseksi. Onneksi kisoissa voi startata monta kertaa samana päivänä.

Kiva laji olisi tämäkin. Harmittavan vähälle vaan jää harjoittelu.

Toinen jahti

Tänään oli syksyn toinen jahti, samassa paikassa kuin muutama viikko sitten. Yöllä oli pakkasta ja kevyt lumipeite peitti maan. Ilma oli koko päivän kuiva ja tyyni. Jopa aurinko näyttäytyi iltapäivällä. Aivan ihana sää jahtiin!

Viime kerrasta jäi harmittamaan Elsan tehoton haku ja toivoinkin, että se olisi tänään saanut jokusen täsmämarkkeerauksen haettavaksi. Ensimmäisessä ajossa oltiin metsässä, eikä lintuja pudonnut kuin muutama. Näitä ei päästy hakemaan. Toisessa ajossa sensijaan lintuja oli todella paljon, ja vaikka emme yhtään pudotusta nähneet, Elsa pääsi tekemään rauhallisessa paikassa hakua. Joku koira taisi viedä siltä yhden linnun aivan nenän edestä ja sen jälkeen Elsa jotenkin syttyi. Menin sen kanssa ojalle, jossa ei ollut ketään muuta, ja Elsa haki pusikoista ainakin kuusi lintua. Kun tauon jälkeen lähdettiin kävelemään metsikön läpi, se löysi itsenäisesti vielä 4-5 lintua lisää. Myös sellaisista paikoista joista toiset koirat olivat juuri kävelleet. Elsa näytti siis todella parastaan ja käytti nenäänsä.
  

Kolmas ajo oltiin taas syvällä metsässä, mutta pellolta löytyi muutama fasaani. Elsa kävi jo vähän kierroksilla ja hyppi käsissäkin olevien lintujen perään. Ensi kerralla keskitytään siis taas vähän kuuliaisuuteen, nyt oli vielä lupa mennä ja irrota. Myös luovutukset pitää hioa kuntoon, sillä linnut putoilivat matkalla. Ehkä haavakot korjaisivat tämänkin kauneusvirheen.

Olipa hieno tunne, kun koiran sisimmässä selvästi heräsi jokin, joka siellä on kytenyt. Itsekin nautin näistä jahdeista ja niiden tunnelmasta. On kiva olla auttamassa ja päästä samalla kokeilemaan oman koiran kykyjä. Tammikuussa mennään taas. Mutta sitä ennen nautiskellaan itse hankituista fasaaninfileistä.

Viimeisessä ajossa noustiin kohti auringonlaskua.

Päivän saalis.

Rakas metsästyskoirani.

Agilityä

Keskiviikkona pääsimme pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Ehdin käydä päivällä kunnon metsälenkillä, joten Elsalla oli suht hyvä vire päällä. Eka rata tosin meni kaahatessa mutta kun keskittyminen löytyi, tehtiin ihan hyviä pätkiä.

Ensi vuoden lisenssit tulevat pian myyntiin, joten alkuvuodelle pitäisi alkaa katsella kisoja. Kontakteja ja keppejä täytyy vielä hieman hioa. Ja sitten vaan menoksi!

Elsalla on muuten hormoonit alkaneet taas heräilemään. Juoksun se tekee todennäköisesti taas tammi-helmikuulle. Hajut kiinnostavat todella paljon ja karvakin on alkanut tippua. Toivoisin kyllä juoksua mahdollisimman pikaisesti. Tämä talvikausi on loistava aika juosta.

Jahdissa

Ensimmäisen koirani Monan heijastinliivi on edelleen käytössä. Se on erinomainen metsästyskäytössä

Syksy on jo kääntymässä talveksi mutta pääsimme vasta nyt Elsan kanssa käytännön töihin. Fasaanijahtiin. Tämä oli kolmas käytännön metsästystilanne Elsalle. Tietyllä tavalla oli helppo lähteä matkaan kun tiesin vähän mitä odottaa, vaikka paikka olikin vieras. Alla oli myös paljon koetreeniä ja kisatilanteita, joten koira oli huomattavasti paremmin näpeissä kun viime syksynä. Elsan emä Frida oli Katin kanssa lisäksi mukana ja tukena.

Frida-äiti ja Elsa-tytär.

Fasaanit olivat vapaana luonnossa ja koirakot ajoivat ne haluttuihin paikkoihin. Elsa oli alkuun hyökkimässä innolla lintujen perään vaikka kulkikin haastavassa maastossa pääosin nätisti metsästystaluttimessa, jossa minä saatoin pitää kädet vapaana. Ensimmäinen ajo oli pellolla, joten tilanne oli selvästi vähän jännittävä lintuineen ja laukauksineen. Kun koirat päästettiin hakuun, juoksenteli Elsa vähän nuoruuden innolla eikä itsenäisesti löytänyt yhtään lintua. Muutama kuitenkin löydettiin ja sain sen hakemaan lähietäisyydeltä. Nätisti otti linnut suuhun.

Matkalla seuraavalle ajolle.

Loput ajot tehtiinkin pääosin metsässä, josta emme oikeastaan nähneet tiputuksia. Elsa alkoi vähän rauhoittua ja lopulta pystyin pitämään sen irti kun etenimme ketjussa. Elsa teki muutaman aivan upean ylösajon. Kerran se ajoi ylös isomman parven aivan edestäni ja kun oli saanut linnut lentoon, kääntyi saman tien takaisin minun luokseni. Upeaa katsottavaa! Olin aivan varma, että se karkaisi täyttä kyytiä lintujen perään. Ylösajotyöskentely on selvästi tämän koiran DNA:ssa.

Elsa siis pysyi hyvin kontrollissa ja lähelläni, mutta sen varjopuolena oli haun tehottomuus. Se ei noutanut lopulta kuin muutaman linnun, eikä harmikseni nähnyt yhtään selvää markkeerausta. Hakuun ei käskystä irronnut oikeastaan ollenkaan vaan palasi kymmenestä metristä takaisin. Hieman oli siis vielä homman juju hukassa, mutta toivottavasti se hieman selkenee kun muutaman viikon päästä mennään samaan paikkaan uudestaan.

Manta 5.8.2003 - 22.11.2015

Kuva: Sanna Sierilä

Sammuu
Talossamme lamput sammuu
Autioituneita huoneet
Ovat yksi kerrallaan
Sängyn laitamilla hiljaa nuokkuu
Kaksi uupunutta
Onnellisia vain unissaan

Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa

Laura Närhi: https://youtu.be/-SoxOb2ir5Q

Sunnuntaina päättyi hieno tarina ja jäljelle jäi vain muistot. Jouduin luopumaan koirasta, joka oli uskollisin kaikista. Minun koirani, aina luottavaisena lähelläni. Minä kunnioitin sitä, ja se kunnioitti minua. Kumpikin omalla tavallamme.

Manta sai nukkua ikiuneen rauhassa, tuttujen ihmisten ympäröimänä. Se asettui rauhoituksen jälkeen itse alustalle, jolle se oli tarkoitus siirtää. Kävi siihen levollisena makaamaan.

Kaikki kävi lopulta parhaalla mahdollisella tavalla. Pitkään jatkunut epätietoisuus ja pohtiminen päättyi lauantaina, kun huomasin, että Manta ei oikein halunnut mennä makuulle. Se yskikin hieman. Lisäsin kipulääkettä ja sen turvin pärjättiin hyvin sunnuntaihin. Koira oli viimeiseen asti iloinen itsensä, mutta oli selvästi valmis lähtemään. Ja minä pystyin hyvillä mielin tekemään lopullisen päätöksen. Juuri näin toivoin sen käyvän.

Kaipaus on suuri. Lepää rauhassa ystävä hyvä.

 

Agilityn kisatreenit

Tänään järjestettiin Sport Dog Parkilla kisatreenit, mikä oli meille mainio tilaisuus käydä testaamassa kisatilannetta. 1-luokka oli täynnä mutta pääsimme mölliluokkaan, jossa oli vain hyppyjä ja putkia.

Treeni aloitettiin viiden minuutin rataan tutustumisella. Rata oli ihan mukava, muutama tiukka käännös mutta muuten ei mitään ihmeellistä. Jokainen koirakko sai suorittaa radan kaksi kertaa. Paikalla oli tuomari ja ajanottaja, lähtölupa annettiin pillillä. Ensimmäisellä kerralla Elsa jäi tuijottamaan pilliin puhaltanutta tuomaria - luuli hänen varmaan heittävän jotain!

Ekalla radalla Elsalla oli tuttuun tapaan virtaa. Se menin radan muuten hyvin, mutta kolmannen putken jälkeen oikaisi yhden hypyn. Tokalla kerrallla tehtiinkin sitten pudas rata, siitä video yllä.

Eiköhän me lähitulevaisuudessa startata ihan oikeissakin kisoissa :)

Kuvia Terälahden kokeesta

Kuvat Sanna Sierilä

Sannan kuvagalleria löytyy täältä.

WT-koe, Hauho

Koekausi vietiin päätökseen tänään Hauholla Suomen Metsästysnoutajien WT-kokeessa. Tuomareina olivat Pauliina Ahola ja Danny Fraser Tanskasta. Puitteet ja keli Wuolteen kartanolla olivat kohdillaan joten lähdimme hyvillä mielin koepäivään.

Toimitsijoiden ja tuomareiden alkupuhuttelu.

Starttasimme alokasluokassa numerolla 17. Sekä ALO- että AVO-luokat jaettiin kahtia siten, että puolet kummastakin luokasta aloitti Pauliinan rastilla ja puolet Dannyllä. Me aloitimme paritehtävällä Pauliinan rastilta, jossa oli ALO-koirakolle kakkosmarkkeeraus ja AVOssa ohjaus.

Kakkosen ensimmäinen heitto tuli vasemmalle pellolle hieman peitteiseen paikkaan. Matka oli lyhyt. Jälkimmäisen heiton matka oli pidempi ja se tuli pellon ja metsän rajalle. Koiran piti mennä putoamispaikalle pitkän heinikon läpi. Elsa odotti hyvin pudotukset ja lähti käskystä jälkimmäisen noutoon. Se meni suoraan oikeaan paikkaan mutta kaarsi jyrkästi vasemmalle. Palasi kuitenkin itsenäisesti oikeaan paikkaan ja sai damin ylös.

Jälkimmäiselle lähettäessä koiran pää pyöri kuin hyrrä, mutta "muista" käskyllä sain sen keskittymään putoamispaikkaan (en tiennyt Elsan osaavan koko sanaa!). Meni suorilta damille ja toi nätisti. Pauliina kommentoi, että ekan noudon kaartelu pudottaa hieman pisteitä mutta muuten suoritus oli hyvä. 

Kaikki rastit olivat isolla laitumella.

Dannyn rastilla oli kaksi ykkösmarkkeerausta. Ensimmäinen tuli pellon puolelle kumpareen eteen. Elsa meni jälleen suoraan oikeaan paikkaan mutta hieman damista yli metsän puolelle. Palasi kuitenkin nopeasti ja sai damin talteen. Toinen markkeeraus tuli metsään kumpareen taakse samaan linjaan ensimmäisen kanssa. Sen Elsa haki aivan täydellisesti. Tuomarin sanoin saan olla suoritukseen todella tyytyväinen, mutta hän joutuu rokottamaan 8-metrin poikkeamasta ensimmäisellä noudolla "hyvin vähän".

Kolmannella rastilla walk-up, muistimarkkeeraus männyn juurelle ja toinen markki eteen pellolle.

Kolmannella rastilla oli yksilöwalkup. Lähdettiin tuomarin kanssa liikkeelle. Pysähdyksestä tuli laukaus ja heitto männyn taakse metsään. Jatkettiin matkaa, taas pysähdys ja heitto suoraan eteen pellolle. Elsa haki markkeerauksen hyvin. Sen jälkeen lähetys muistinoudolle. Hieman Elsa paineli siitä ohi, mutta palasi pian ja korjasi damin talteen. Hieno suoritus kuulemma.

Maittavan kartanolounaan jälkeen jatkettiin vielä viimeiselle rastille. Olin jo vähän hermona kun tiesin, että alla oli todella hyvät pisteet kolmelta rastilta. Meillä oli kuitenkin älyttömän hyvä tuuri, sillä Danny oli päättänyt vaihtaa nelosrastin ohjaustehtävän pitkäksi ykkösmarkkeeraukseksi pellolla. Sydän hakkasi sataa kun meidän vuoro tuli, mutta Elsa hoiti homman erittäin hienosti. Voi riemu!

Pääsimme siis finaaliin! Finaalissa taisi olla melkein kymmenkunta koiraa ALO-luokasta ja tehtävänä oli vesimarkkeeraus. Ensin tuli häiriölaukaus, heti perään toinen laukaus ja dami heitettiin avoveteen. Lähetyspaikka oli rantakaislikon takana. Elsa syöksyi veteen, ui suoraan damille ja palautti suoraviivaisesti. Pelkäsin sen pudottavan damin, joten olin valmiina ja sain juuri ja juuri kopin kun leuat aukesivat jalkojeni juuressa. "Nice catch!" - kuului selän takaa. Ajattelin, että jokunen piste menee, mutta menköön. Oltiin saatu ykkönen!

Tänään meni ihan kaikki nappiin.

Tuomarit ottivat vielä kaksi ALO-koirakkoa jatkokilpailuun, päätyivät ilmeisesti tasapisteisiin. Palkintojenjaossa olin varma, että nuo koirakot voittivat kisan, enkä ollut uskoa korviani, kun kuulen koirani nimen siinä vaiheessa kun koko luokan voittaja julkistettiin. Me siis voitimme luokan pisteillä 95/100. Koirakin oli autossa takki päällä ja ryntäsin rakemaan sitä kuvattavaksi. Käsittämätön fiilis.

ALO1 pisteet jakautuivat lopulta seuraavasti: 16 - 19 - 20 - 20  ja finaali 20.
En voisi tyytyväisempi olla!

ALO-luokan kolme palkittua. Kuva: Petri Matintalo

Syli pursusi palkintoja. Oli kolme damia, pipo, makupaloja, Sastan kauluspaita ja lahjakortti RC kuivaruokasäkkiä varten. Tässähän melkein pääsee jo plussalle kun noiden arvon laskee yhteen.

Tämä onnistuminen oli todellinen loppuhuipennus tälle vuodelle. Koko vuosi ollaan treenattu ja kisattu ahkerasti, mutta onnistumiset ovat antaneet odottaa itseään. Niin tyypillistä Elsalle: sitten kun palaset loksahtavat paikoilleen, menee kaikki täydellisesti. Sen vuoro oli tänään.

Nyt ansaitulle kisatauolle ja ensi keväänä jatketaan. AVOssa :)
 

Kuva: Petri Matintalo

Lisämotivaatiota hakuun

Arki painaa taas täysillä päälle eikä treeneille tunnu jäävän aikaa saatika energiaa. Viikon päästä olisi vielä yksi WT-koe ja sen jälkeen epävirallinen KHN mestaruus, jonne ilmoittauduin kokemuksen kartuttamiseksi. Ensi viikko menee ulkomaankomennuksella, joten WT-kokeeseen mennään kutakuinkin kylmiltään. Vaikka eipä silti, kyllä Elsa osaa sen mitä pitääkin.

Kaikissa syksyn kokeissa on näkynyt se, että Elsa ottaa koetilanteen häiriöstä vielä kovasti itseensä, ja suoritusvarmuus kärsii. Pahimmillaan noudot ovat jääneet kesken. Ajattelin kokeilla nyt jonkin aikaa sellaista, että yhdistän ruokailuihin hakumaisen tehtävän. Josko sillä saisin pikkuisen enemmän varmuutta palautuksiin. Toiseksi näitä harjoituksia on helppo tehdä kotipihalla ennen iltaruokaa, onnistuu siis kiireessäkin.

Aloitin rakentamaan harjoitusta siten, että otin ruokakupin ulos, heitin pimeälle pihalle Elsan nähden damin ja lähetin sen etsi-käskyllä hakemaan. Kun dami palautui nätisti, vapautin heti ruokakipolle. Nyt vien damin pihalle jo etukäteen Elsan odottaessa sisällä. Vaikeutan tehtävää asteittain niin, että hakualue laajenee pihalta metsän puolelle ja tarkoitus on myös piilottaa dami haastavampiin paikkoihin. Jos palaa tyhjänä, en noteeraa koiraa mitenkään vaan elekielellä patistan takaisin töihin. Tavoite on se, että Elsa etsisi sitkeästi saadakseen ruokapalkan mahdollisimman nopeasti.

Eilen otin palkan mukaan myös pellolle, jonne tein lähihakuharjoituksen.

WT-koe, Oripää

Auringonnousu Oripäässä.

Tänään starttasimme Elsan kanssa Oripäässä WT-kokeessa, jossa tuomareina olivat Pekka Uusimäki ja Mika Lappalainen. Koe oli tollereiden mestaruuskoe.

Tuomareiden alkupuhuttelu.

Eilisestä Raaseporin epäonnistumisesta huolimatta minulla oli ihan hyvä fiilis lähteä kisaamaan. WT on lajina kovin mieluinen ja tiedän, että Elsa suoriutuu rastitehtävistä paremmin kuin pitkästä nome-B -startista. 

Koe alkoi simppelillä ykkösmarkkeerauksesta. Lähetyspaikka oli pellolla ja heitto tuli metsän reunasta sähkötolpan taakse. Elsa suoritti tehtävän todella hyvin, tuomarin sanoin tuli "päivän ensimmäiset 20 pistettä". Aika hieno fiilis.

Kakkosrastilla lähihaku ojan pohjalla. Kuvassa näkyy koiran ohjaaja ja tuomari pellolla.

Toisella rastilla tehtiin lähihakutehtävä. Ammuttiin kaksi laukausta ja koira lähetettiin pellolta ojalle etsimään. Peitteisessä maastossa oli neljä damia joista kaksi piti tuoda. Kun koira katosi näkyvistä, ohjaaja sai siirtyä melkein heinikon reunaan pellolla. Damit oli kuitenkin sijoitettu niin, että koiraa ei nähnyt kun se oli oikealla alueella.

Elsa meni hyvin oikeaan paikkaan ja liikkui vaikeakulkuisessa ojassa sujuvasti. Kävi vastarannallakin. Se haki kuitenkin tehottomasti ja juoksenteli edes takaisin. Tuomari sanoi jälkikäteen, että koira pysähtyi välillä ihan damin viereenkin mutta ei käyttänyt nenäänsä. Sain sen kuitenkin pidettyä oikealla alueella ja lopulta saatiin vaadittavat 2 damia ylös. Aika kovalla käskytyksellä kuitenkin ja se rokotti pisteitä, saldo 11/20.

Elsan inhokki - takki.

Lounastauolle siirryttiin siis ihan hyvissä tunnelmissa, kaikki damit tallessa. Reilun tunnin huilin jälkeen jatkettiin kolmosrastille. Lähetyspaikka oli korkean mäen päällä ja alas tuli ykkösmarkkeeraus heinikkoiseen maastoon. Koiran palauttaessa samalle linjalle puoliväliin vietiin toinen dami ohjausta varten.

Elsa tarkasti ohjausdamin hajupaikan markkeeraukselle mennessään. Löysi kuitenkin oikean damin ja toi sen vähän mutkitellen. Dami pääsi putoamaan varpailleni - en yhtään osannut varautua pudottamiseen. Tuomari ei ollut kovin tyytyväinen...

Lähetin linjalle. Elsa eteni n. 3 metrin päähän damin sivuun ja pysähtyi. Jäi syömään ilmeisesti peuran jätöksiä. Hetken mutusteltuaan lähti haahuilemaan jolloin kutsuin sitä takaisin päin ja pysäytin linjalle. Siitä eteenlähetys ja suoraan damille. Dami ylös ja luokse, mutta sekin pääsi putoamaan varpaille! Nollahan siitä tuli.

Tuomari neuvoi varmistelemaan luovutukset. Mutta olin aivan hoomoilasena, sillä en ikipäivänä uskonut että Elsa pudottaisi. Ainakaan kahta kertaa peräkkäin. No, suoritus ei muutenkaan ollut kovin mairitteleva vaikka damit tulivatkin.

Nelosrastilla oli lyhyt yksilöwalk-up ja ykkosmarkkeeraus hakkuuaukealla. Ihan meidän tehtävä. Elsa seurasi tosi hyvin ja istui pysähdyksestä. Lähti todella kaukaa mutkan kautta noutoon ja paineli putoamispaikasta reilusti ohi. Hetken annoin sen etsiä, mutta sitten päätin kutsua sitä lähemmäs. Elsa ei kuunnellut ollenkaan pillityksiä, ei edes kutsua. Kovan työn jälkeen sain sen tulemaan lähemmäksi, ja pysäytin muutaman metrin päähän damista, mutta nenä oli taas hukassa eikä saanut hajua. Dami jäi löytymättä.

Kokonaispisteet siis: 20 - 11 - 0 - 0

Täytyy myöntää että olin aika harmissani päivän esityksestä. Tehtävät olivat tosi helppoja, mutta peitteinen maasto toi sopivasti haastetta. Elsan pää ei kuitenkaan kestänyt toista koepäivää ja tänään se teki aivan päinvastoin kuin eilen innostuksissaan: motivaatio loppui kesken ja vauhti oli verkkaista haahuilua. Harmittaa todella, sillä koira kyllä osaa ja ykkösrastikin näytti sen että parhaimmillaan se tekee todella hienosti töitä.

Toivottavasti ikä tasoittaa tätä vuoristorataa ja ensi kautena suoritukset olisivat tasaisempia. Tänä syksynä käydään kuitenkin vielä Hauholla WT:ssä. Sitten jäädään talvitauolle ja tähdätään ainakin alkuun kevään epävirallisiin kokeisiin.