sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lisämotivaatiota hakuun

Arki painaa taas täysillä päälle eikä treeneille tunnu jäävän aikaa saatika energiaa. Viikon päästä olisi vielä yksi WT-koe ja sen jälkeen epävirallinen KHN mestaruus, jonne ilmoittauduin kokemuksen kartuttamiseksi. Ensi viikko menee ulkomaankomennuksella, joten WT-kokeeseen mennään kutakuinkin kylmiltään. Vaikka eipä silti, kyllä Elsa osaa sen mitä pitääkin.

Kaikissa syksyn kokeissa on näkynyt se, että Elsa ottaa koetilanteen häiriöstä vielä kovasti itseensä, ja suoritusvarmuus kärsii. Pahimmillaan noudot ovat jääneet kesken. Ajattelin kokeilla nyt jonkin aikaa sellaista, että yhdistän ruokailuihin hakumaisen tehtävän. Josko sillä saisin pikkuisen enemmän varmuutta palautuksiin. Toiseksi näitä harjoituksia on helppo tehdä kotipihalla ennen iltaruokaa, onnistuu siis kiireessäkin.

Aloitin rakentamaan harjoitusta siten, että otin ruokakupin ulos, heitin pimeälle pihalle Elsan nähden damin ja lähetin sen etsi-käskyllä hakemaan. Kun dami palautui nätisti, vapautin heti ruokakipolle. Nyt vien damin pihalle jo etukäteen Elsan odottaessa sisällä. Vaikeutan tehtävää asteittain niin, että hakualue laajenee pihalta metsän puolelle ja tarkoitus on myös piilottaa dami haastavampiin paikkoihin. Jos palaa tyhjänä, en noteeraa koiraa mitenkään vaan elekielellä patistan takaisin töihin. Tavoite on se, että Elsa etsisi sitkeästi saadakseen ruokapalkan mahdollisimman nopeasti.

Eilen otin palkan mukaan myös pellolle, jonne tein lähihakuharjoituksen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)