Maanantain hikiaksat

Helteet ne vaan jatkuu, mutta silti suunnattiin illalla aksaamaan. Kuuma ja kostea ilma seisoi kentällä, mutta se ei ihme kyllä vaikuttanut Elsaan tällä kertaa ollenkaan. Ainakaan negatiivisesti.

Päivän teemana oli persjätöt, eli ohjaajat olivat kovilla. Minulle valssit ovat aikanaan iskostuneet syvälle selkärankaan, ja käännös toisin päin osoittautui kovin vaikeaksi. Putkelta haettiin vauhtia, siitä hyppy jonka jälkeen käännös siniselle esteelle. Sitten taas käännös punaiselle ja sieltä viimeiselle siniselle. Minä tein kaikki persjättöinä, muut treenasivat tokalla kierroksella valsseja.

Elsa meni tänään hienosti ja oli motivoitunut kummallakin vuorollaan. Omat jalat ja kädet olivatkin sitten pikkuisen sekaisin.

Ihan lopuksi otettiin Elsalla puomia. Tarkoitus on opettaa koira laskeutumaan kontaktilla niin, että sen etujalat ovat maassa ja peräpää kontaktilla. Tätä asentoa voisi harjoitella kotona esim. rappusilla. Elsan kanssa pitää korjata myös puomin aloitusta, sillä sen laukka on niin isoa, että se loikkaa kontaktin yli. Kokeilimme niin, että makupala on myös puomin alussa.

Kotimatkalla käytin vielä Elsan uimassa ja heittelin sille damia. Harjoiteltiin palauttamista, joskin suunnitelmani mennä itse veteen koiraa vastaan ei onnistunut, kun kalastaja oli vallannut venerampin, jonne suunnittelin meneväni. Pystyin kuitenkin maaltakäsin puuttumaan damin tiputteluun. Sitä pitää vielä treenata.

Elsan pupujälki Ratulassa

Tässä vielä videoituna Elsan tämänpäiväinen jälki. Alemman jutun lopussa selostin jäljen kulkua näin:

Tänään sunnuntaina oli melkein yhtä kuuma, mutta kävimme tekemässä Elsalle ja Huldalle kanijäljet metsään. Elsan jälki tehtiin pyynnöstäni sokkona, eli halusin testata taipparimaista tilannetta. Vieras maasto, vieras vetäjä ja vieras kani. Elsa oli silminnähden väsynyt, mutta haistoi hyvin lähtöpaikan ja lähti jäljen suuntaan. Se jäi kuitenkin alkumatkaan haistelemaan jotain ja tuli takaisin. Lähetin uudestaan ja sitten pupu löytyikin ilmavainuisesti. Palautuksessa kani putosi muutaman kerran, mutta Elsa otti sen heti ylös ja loppumatkan toi aivan luokseni eikä pudottanut ennen kuin otin pupun käteen. Olosuhteet huomioiden oikein mallikas suoritus mielestäni.

Pyymäen Onni-pentue goes Ratula

Saimme kutsun osallistua Pyymäen Onni-pentueen (Elsan sisarpuolet edellisestä pentueesta) perinteiseen treeniviikonloppuun Kouvolan Ratulaan. Mikkokin lähti mukaan matkaan, joten teimme samalla mukavan kesäreissun kahdestaan lasten jäädessä mummolaan.

Kati ja Säde Esa Honkaniemen valvovan silmän alla.

Treeniviikonlopun olosuhteet olivat vähintäänkin haasteelliset, sillä lauantaina juurikin Kouvolassa mitattiin kesän lämpöennätys 32,5 astetta. Kouluttajaksi saimme labukka- ja flättiharrastajat Esa Honkaniemen vaimonsa Anun kanssa. Teimme paljon vesitreeniä ojalla, sillä juuri muuta koirien kanssa ei voinut noin kuumalla ajatellakaan.

Ojan vierellä oli harvaa koivikkoa, jonka varjossa oli ihan siedettävää. Tosin paarmoja oli ihan kiitettävästi. Ja vesi oli varmaankin yhtä lämmintä kuin ilma, ei se juuri koiria tainnut viilentää. Hyvin kuitenkin kaikki jaksoivat ja tehtävätkin pidettiin kohtuullisina.

Anu ja Esa Honkaniemi kertoivat omista koulutusmetodeistaan.

Nuorisolle, eli Elsalle ja Huldalle tehtiin alkuun markkeerauksia ojan yli. Sekä veteen meno, että damin haku rantakaislikosta oli yllättävän haasteellista koirille, sillä kaislikko oli todella tiheää ja upottavaa. Elsa olisi vedessä viihtynyt mielellään hieman pidempään, joten palautukset eivät olleet aivan suoraviivaisia. Damit myös putosivat pääosin jalkoihini rannan tuntumassa, mutta siihen ei tällä kertaa puututtu.

Markkeerausten jälkeen tehtiin motivoitu linja maalle.

Säde palauttaa Katille

Tauon jälkeen Elsalle tehtiin vesimarkkeerauksia siten, että lähetyspaikkaa maalla pidennettiin. Sekin oli yllättävän vaikeaa, sillä tiheä rantaheinikko tuntui tulevan seinäksi vastaan vaikka Elsa onkin todella innokas veteen menijä. Palautukset paranivat loppua kohden.

Viimeisenä tehtiin vielä motivoitu linja veteen. Ensin markkeeraus ja sitten samaan paikkaan lähetys linjalle. Hyvin Elsa suoriutui ja joku dami tuli käteenkin asti.

Mantakin oli koko päivän mukana ja katsomassa treenejä. Muutamia dameja jäi löytymättä vastarannan tiheästä heinikosta ja koska Manta oli katsellut markkeerauksia ja koirien suorituksia, ajattelin ihan piruuttani kokeilla josko se löytäisi viimeisen hukkuneen damin. Lähetin Mantan rannalta veteen linjalle ja vaikka se vähän epäröi etenemistään, niin kuunteli kuitenkin "eteen" käskyäni ja meni lopulta aivan suoraan oikeaan paikkaan. Meinasin pudota persiilleni kun Mummo hävisi tiheään heinikkoon ja tuli sieltä muutamia sekunteja myöhemmin dami suussa. On se mahtimummo!

Ajattelin tuon olevan vain hyvää tuuria ja pelkäsin pahinta, kun Markus pyysi minua haetuttamaan Mantalla vielä toisen damin, joka lensi seuraavaa harjoitusta varten vähän huonoon paikkaan ja jäi liian näkyville veteen. Lähetin taas Mantan linjalle ja se lähti nyt vähän sivuun, mutta eteni kuitenkin. Juuri ennen vastarantaa vihelsin, ja Manta kääntyi samantien. Näytin käsimerkillä vasemmalle ja Manta lähti oikeaan suuntaan, löysi damin ja lähti palauttamaan. On se kyllä niin mieletön koira! Kyllä todella harmittaa, että aikanaan meidän hyvin alkanut harrastusura jäi kesken ja nyt on jo aivan liian myöhäistä... Ei tuollaista koiraa saa toista enää koskaan.

Illalla syötiin hyvin ja käytiin päivän antia läpi. Manta makasi koko illan jaloissani, ja Elsa paini siskonsa kanssa ja härnäsi velipuoltaan. Kuuma päivä kuitenkin vei sen verran mehuja niin ihmisistä kuin koiristakin, että melko aikaisin Pollen ja Minnan kaunis maalaistalo hiljeni.

Tänään sunnuntaina oli melkein yhtä kuuma, mutta kävimme tekemässä Elsalle ja Huldalle kanijäljet metsään. Elsan jälki tehtiin pyynnöstäni sokkona, eli halusin testata taipparimaista tilannetta. Vieras maasto, vieras vetäjä ja vieras kani. Elsa oli silminnähden väsynyt, mutta haistoi hyvin lähtöpaikan ja lähti jäljen suuntaan. Se jäi kuitenkin alkumatkaan haistelemaan jotain ja tuli takaisin. Lähetin uudestaan ja sitten pupu löytyikin ilmavainuisesti. Palautuksessa kani putosi muutaman kerran, mutta Elsa otti sen heti ylös ja loppumatkan toi aivan luokseni eikä pudottanut ennen kuin otin pupun käteen. Olosuhteet huomioiden oikein mallikas suoritus mielestäni.

Kotimatkalla koirat pääsivät vielä vilvoittelemaan Hämeenlinnassa Vanaja-veteen ja loppuilta onkin mennyt kotona lepäillessä. Tai no, vähän heittelin dameja ja tein suuntia kotipihalla. Ja palautukset olivat kertakaikkisen mallikkaita <3

Hallelujah!

Uskomatonta mutta totta. Minun päässäni on todistetusti kaksi aivonystyrää jotka vihdoin ja viimein ovat löytäneet toisensa. Palaset vain loksahtivat paikoilleen. Toivottavasti näin myös pysyvät ;)

Eilen heittelin Elsalle hetken damia kotipihassa. Oma piha on ollut kaikista vaikein paikka, sillä siellä Elsa helposti pistää leikiksi. Vaan eipä pistä enää. Se toi ensimmäisen damin ilman käskyä tai kehoitusta suoraan perusasentoon ja piti damia niin kauan kunnes otin sen pois. Hämmästyin itsekin! Valtaosa palautuksista tuli samalla tyylillä. Kerran tai kaksi dami pääsi sivullani putoamaan, mutta laitoin sen takaisin Elsan suuhun ja eikä sen jälkeen ollut taas mitään ongelmia.

Eilen otin myös yhden variksen sulamaan kun pakastimeen piti tehdä tilaa. Hain Porista Yyterin-reissulla 50 kg Reikon ruokia ja pakastin täyttyi niin, että yksi varis ei sinne enää mahtunut :) Tänään iltasella mentiin sitten Kepsun kanssa metsään. Tein mennessä kokeeksi yhden muistin siipidamilla. Täydellinen palautus. Sen jälkeen mentiin metsäplänttiä ristiin rastiin ja jätin aina variksen muistiksi.

Elsa haki vaakun ehkä 7-8 kertaa (+ joitakin vauhtinoutoja palkaksi).  Kertaakaan varis ei pudonnut kriittiselle 5 metrin etäisyydelle vaan tuli aina eteen. Pari kertaa pudotti jalkoihin, mutta vasta hetken pidettyään, kun en heti ottanut sitä pois. Tein saman kuin dameilla, eli varis takaisin suuhun ja uusi kutsu luokse. Ei minkäänlaisia ongelmia!

Asenne. Se on kaiken avain. Nyt löysin sen! Voitteko uskoa että olen iloinen?!?

----

Huomenna lähdetään viikonlopuksi Kouvolaan Pyymäen treeniviikonloppuun. Helteinen sää jatkuu, mutta ainakin vesitöitä voidaan tehdä. Mukavaa yhdessäoloa kivalla porukalla ainakin luvassa!

----

Emme päässeet ensi viikon mejä-kokeeseen. Tai no, olemme 2. varasijalla joten tuskin pääsemme. Toivottavasti päästään sitten niihin toisiin. Ja taippareihin haluan ehtottomasti nyt myös!

Voiko se nyt olla niin vaikeaa?

Kuinka vaikeaa voikaan olla teorian ja käytännön yhdistäminen. Voisin vaikka kesken unien luetella kymmenkunta tapaa, joilla noutajan saa opetettua palauttamaan kauniisti ja kantamaan damia, sekä vedestä että maalla. Silti en vaan ole saanut hommaa toimimaan oman koirani kanssa. En sitten alkuunkaan. Dami ei pysy Elsan suussa sekuntia pidempään jos se on metrin säteellä minusta.

Eilisten vesitreenien jälkeen suoraan sanottuna vitutti. Kaikki muut, Manta mukaanlukien, toivat damit vedestä nätisti ja kiirehtimättä käteen. Vettä valuvina, ilman mitään hinkua päästä ravistelemaan. Vaan mitä tekee parivaljakko Mervi&Elsa: ohjaaja hyppelehtii ja kiljuu pitkin mäkiä ja noukkii joka ikisen damin maasta jalkojen juuresta. Koira on tietenkin ehtinyt tätä ennen jo pudottaa ja ravistaa. Vittu.

Otinpa tänään sitten Elsan mukaan ja lenkkeilin läheisen järven rantaa. Nyt tämä saa loppua. Ensin hyvällä: minä juoksen ja pillitän, Elsa roiskii damit tullessaan 1,5 metrin päähän ja ravistaa. Kehoituksesta hakee damin mutta pudottaa saman tien vaikka kävelen poispäin. Kaksi kertaa. Viisi kertaa. Sitten dami ei kiinnosta enää ollenkaan.

Mutta sitten päästään ratkaisevaan hetkeen: minulta palaa hihat. Koira eteen istumaan ja dami väkisin suuhun. Periksi ei anneta. Damia on pidettävä niin kauan kuin minä haluan. Nätisti. Pureksimatta. Elsa korvat luimussa pistää vastaan mutta minä pysyn lujana. Muistan kehuakin, silittelen päätä ja rintaa, kyllähän te tiedätte. Dami pysyy suussa yhä pidempiä aikoja. Hyvä.

Kotimatkalla Elsa seuraa iloisesti ja käy tökkimässä lisää. Ei se ole tukkapöllystä moksiskaan. Metsäpolulla teen useita muisteja. Ensimmäisen damin Elsa tuo eteen ja istuu. Dami pysyy suussa. Toisella kertaa istuu, mutta dami putoaa. Laitan väkisin takaisin ja kutsun uudestaan luokse. Pysyy. Kolmannella palautuksella pysyy, neljännellä pysyy, viidennellä pysyy. Kotipihassa istutaan nätisti dami suussa. Korvat hörössä.

Näin vaan ongelma ratkaistiin. Toivon todella, että muistan tämän asian vielä seuraavissakin treeneissä. Itseni tuntien tosin olen varma, että teen taas jotain täysin hölmöä. Mutta josko vaikka ihme tapahtuisi.

Mutta yhdestä asiasta olen täysin varma: Kepsu on maailman paras <3

Vesitreeniä hellepäivän virkistykseksi

Manta palauttaa markkeerausta.

Mantalle tein muutamia ykkösmarkkeerauksia ja Elsalle markkien lisäksi joen yli linjan.

Taipparitreeniä

Käytiin Katin ja Markuksen kanssa tänään tekemässä riistatreenejä. Uudet hienot maastotkin löydettiin.

Hulda (Pyymäen Palava Tuuli) ja varis vauhdissa.

Olen aivan supertyytyväinen Elsan suorituksiin. Homma paranee viikko viikolta ja treeni treeniltä. Tämähän alkaa tuntua jo hyvältä.

Teimme alkuun haun, jossa oli neljä varista, fasaani ja pupu. Elsa seurasi ensin Huldan työskentelyä ja pääsi sitten etsimään. Ensimmäisenä se löysi fasaanin, jota se ei ole pitkään aikaan nähnytkään. Hetken ihmettelyn ja Katin pienen kehoituksen jälkeen Elsa toi sen nätisti minulle. Seuraavaksi tuli pupu ja sen jälkeen vielä kolme varista.

Elsa toi kaikki riistat aivan loppuun asti, joskin kertaalleen pudotti matkalle, mutta nosti saman tien ylös. Mahtavaa edistystä! Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä, että riistat kiinnostivat enemmän kuin vieressä ollut metsälampi!

Hulda ja Markus.

Säde (Pyymäen Valonkantaja) ja fasaani.

Lopuksi Elsalle heitettiin lampeen damilla ykkösmarkkeeraus. Senkin sain juoksemalla käteen.

Kävimme vielä tekemässä toisaalle kanijäljet. Elsa jäljesti tälläkin kertaa hyvin, tosin vähän oikasi pupulle. Otti kuulemma spontaanisti pupun ylös ja toi sen nyt käteen asti. Ilman apuja, ilman painostusta. Jee jee jee!!!

Maanantain agility

Maanantaina tehtiin agilityssä ympyrärataa, jossa oli kaksi hyppyä, putki, kaksi hyppyä ja putki. Viimeisellä kierroksella otettiin toisen putken jälkeen vielä kaksi hyppyä, eli kaikkiaan 1,5 kierrosta. Vaikeinta radassa oli saada Elsa tulemaan ensimmäisestä putkesta hypylle, joka oli hieman eri linjassa kuin oma juoksusuuntani.

Toisena harjoituksena tehtiin ns. piiloputkea, eli koira ohjattiin suoran putken sivulta sen päähän. Tämän Elsa tajusi yllättävän hyvin ja lähti putken suulle jo melko kaukaa.

Alla Kati ja Friida rataharjoituksessa.

Ja Elsan toisen kierroksen, jo vähän löysä, suoritus.

Mun kesätytöt

SNJ:n kesäleirin nome-koulutukset

Reppujakkaraperspektiivi.

Torstain ja perjantain vietin Mustialassa SNJ:n kesäleirillä. Leirin sijaintipaikka on kerrassaan loistava, sillä sinne on meiltä tunnin ajomatka, joten päivävierailut onnistuvat helposti.

Koulutukset oli tänä vuonna järjestetty todella hyvin, kaksipäiväisinä kursseina, jolloin sama kouluttaja ja sama ryhmä kävivät läpi kaikkiaan neljä koulutussessiota. Ilmoittauduin NOME aloittelevat -ryhmään ja meitä koulutti WT-puolella kansainvälistäkin menestystä saavuttanut Reetta-Kaisa Pelkonen.

Harjoitellaan suuntia.

Torstaina käytiin läpi kaikki mitä nomessa ja wt:ssä tarvitaan: markkeeraus, linja, lähihaku ja ohjauksen alkeita. Vaikka Kaisa kertoi joka osa-alueesta aivan perusteetkin ja myös harjoitukset olivat suhteellisen helppoja, säilyi mielenkiinto koko päivän ja into vain kasvoi tehdessä.

Harjoitukset aloitettiin helpolla ykkösmarkkeerauksella. Sain heti ensimmäistä noudosta lähtien täsmävinkit meidän ongelmiin palautuksissa (damit tippuvat jalkoihini) ja jo toisesta noudosta palautukset alkoivat tulla nätisti käteen. Onnistumisen avain oli minun rauhallisuudessa ja siinä, että matalalla kehuvalla äänellä rauhoitan Elsaa (ja etenkin itseäni!) kun se tulee muutaman metrin päähän. Parin askeleen peruutus ja dami käteen. Uskomattoman pieni asia, mutta toimi (aina kun minä muistin tehdä oikein)!

Markkeerauksista siirryttiin linjalle. Kerroin Elsan vaihtavan damia takuuvarmasti, joten sille tehtiin ensin täsmäharjoitus, jossa damit leviteltiin muutaman metrin välein ruohikolle ja minä lähetin 10 metrin päästä Elsan hakemaan. Elsa yrittikin vaihtaa ensimmäisinä kertoina, mutta Kaisa oli sen vieressä ja vahvalla äänen käytöllä esti vaihtamisen. Hänellä on kadehdittava kyky kieltää ja kehua koiraa täsmälleen oikea-aikaisesti. Ja kehuja ei näiden kahden päivän aikana säästelty, päinvastoin!

Tämä täsmäharjoitus tepsi ja kun Elsalle tehtiin linjaharjoitus, jossa 5 damia oli puun juurella ruohikolla 1-2 metrin välein, ei Elsa vaihtanut damia kertaakaan! Koira lähetettiin puulle eri suunnista matkaa pidentäen. Viimeinen lähetys tehtiin tien ja ojan takaan. Palautukset tulivat edelleen hyvin ja Elsa suoritti muutenkin tehtävät mallikkaasti.

Lounastauolla lepäiltiin.

Iltapäivällä harjoiteltiin lähihakua. Damit vietiin pellon reunaan, jossa kasvoi pidempää heinikkoa. Koiran kanssa lähdettiin reunan alkupäästä hitaasti liikkeelle ja omalla elekielellä pyrittiin saamaan sen nenä maahan. Kun tämä tapahtui, aloitettiin lähihakupillitys. Elsa kyllä löysi kaikki neljä damia, mutta ilmeisesti nokkoset pistelivät sitä niin, että se lähti välillä haahuilemaan kauemmas eikä meinannut tulla takaisin. Nosteli jalkojaan poltteista. Vähän huonosti rakennettu harjoitus meille.

Seuraavaksi käytiin läpi suuntia. Ensin koira jätettiin istumaan ja testattiin paikalla pysymistä kun Kaisa heitteli dameja koiran viereen, eteen ja taakse. Elsa pysyi yllättävän hyvin. Sitten damit heitettiin molemmille sivuille ja harjoteltiin lähettämistä oikealle ja oikean kautta eteen. Kaisan suositteli, että yhden harjoituksen aikana kannattaa harjoittaa vain yhtä suuntaa sekä sivulle, että hieman eri kulmilla taaksepäin.

Suuntatreenin lopuksi otettiin vielä aamun markkeeraus ja sen perään tuttu linja. Elsa jaksoi tehdä töitä koko päivän ja joka harjoituksen ajan uskomattoman hyvin.

Iltapäivällä Elsa malttoi jo käydä makuulle odotellessa, vaikka oli istuenkin kyllä yllättävän rauhallinen.

Torstaipäivä päätettiin vesinoutoihin ja vedestä palauttamisen opettamiseen.

 Jos torstai oli sopivan viileä ja pilvinen päivä, paistoi aurinko tänään siniseltä taivaalta. Onneksi lämpötila pysyi siedettävässä n. 23 asteessa.

Tämän päivän treenien vetovastuu oli neljällä koulutusohjaajakurssilaisella. Tämä oli melkoinen pettymys, sillä olisin todella mielelläni jatkanut Kaisan tiiviissä ohjauksessa edellisen päivän teemoja. Kaisa oli kyllä koko päivän mukanamme mutta seurasi etenkin alkuun harjoituksia sivusta.

Aamupäivällä teimme perustottelevaisuusjuttuja: paikallaoloa, pujottelua ja luoksetuloja. Siinä vaiheessa aloin olla aika kypsä, sillä näitä on jo hinkattu muutenkin ja olisin todella halunnut tehdä hieman vaativampia asioita. Samaa mieltä oli moni muukin, ja lopulta Kaisa alkoikin ohjata treenejämme vahvemmin. Aamupäivästä ei kuitenkaan mitään mainitsemisen arvoista jäänyt mieleen.

Iltapäivän pelasti riistatreenit. Pyysin erikseen, että Kaisa tulisi katsomaan meidän tekemistä. Teimme lyhyitä markkeerauksia variksella. Elsa otti varikset hyvin suuhun mutta tiputteli palauttaessa tuttuun tapaansa. Nosti kuitenkin varikset aina ylös ja sain ne joka kerta käteen kävelemällä pois päin ja kannustamalla iloisesti. Kaisa tuumasi, että vaikka damien kanssa saisin olla jopa yli-innostava, riistojen kanssa voisin olla jämäkämpi. Tiputteluun pitää puuttua kieltämällä ja oikeista asioista kehutaan. Parhaiten palautukset onnistuivat kun pudottamisen jälkeen tokaisin Elsalle "no-niin, mennääs nyt" ja käänsin selkäni ja lähdin kävelemään pois päin. Elsa tuli näin suoraan sivulle ja sain variksen käteen helposti. 

Kurssin parasta antia oli myös tuntien ja taas tuntien mittainen "passitreeni".

Päivä lopetettiin heittämällä lokkia veteen. Arvatenkin Elsalla ei vesityön kanssa ollut mitään ongelmia. Mitä nyt lokki jäi rantaveteen. Mutta se riittää toistaiseksi. Hiotaan vedestä palautuksia dameilla.

Kuten ehkä rivien välistäkin voi jo lukea, Kaisan koulutus oli parasta missä olen pitkään aikaan ollut. Pidin todella paljon hänen rempseän suorasukaisesta tavastaan. Hän tuntui näkevän jokaisen ohjaajan lävitse, poimi ne oleellisimman kehon viestit ja puuttui niihin.

Koirat suorittivat tehtävät kuin luonnostaan kun ohjaajat alkoivat toimia oikealla tavalla. Oli huikeaa nähdä kunkin koiran olemuksessa ja tekemisessä tapahtuneet muutokset noiden kahden päivän aikana. Ja mikä parasta, hän ei kyseenalaistanut yhdenkään ohjaajan koulutusmetodeja tai tapaa ohjata koiraansa, vaan kannusti ja korjasi ainoastaan meidän tapaamme ajatella ja toimia koiran kanssa. Emme kuulleet yhtäkään lausetta, jossa olisi moituttu "vääränlaisista" käskytystavoista tai tavasta opettaa jotain asiaa. Sen sijaan saimme vinkkejä, miten omalla keholla ja erityisesti kehumalla (ja osin myös oikea-aikaisesti kieltämällä) koirasta saadaan iloisesti ohjaajalle töitä tekevä noutaja, jonka kanssa on mahdollisuus edetä aina voittajaluokkaan tai A-kokeeseen asti.

Tätä on ihan pakko saada lisää!

Minustakin tulee vielä onnellinen ja iloisesti ohjaalle töitä tekevä noutaja :)

Maanantaiaksat ja lisää hullutuksia

Nyt taidan olla todella loman tarpeessa, sillä täällä mukavassa toimistoilmapiirissä tulee kaikenlaisia kuningasajatuksia mieleen. Ja vaikuttavat vielä pelottavan hyviltä ideoilta. Ainakin niin kauan, kunnes konkretisoituvat käytäntöön.

Kävi nimittäin niin, että ilmoitin eilen Elsan vielä toiseen Mejä-kokeeseen. Varmuuden vuoksi. Se olisi 10.8. Ylöjärvellä ja ainakin vielä kokeeseen on tilaa. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että päästään molempiin kokeisiin, kun 31.7. kokeeseen ollaan yhdistyksen jäsenenä etusijalla. Voi jööses!

Eikä tässä vielä kaikki. Tänään huomasin yhtäkkiä painavani "Lähetä"-painiketta ja ilmoittautumiseni Hämeenkyrön taipumuskokeeseen 16.8. suhahti bittiavaruuteen. Meidänhän piti mennä taippareihin vasta joskus pitkän pitkän ajan päästä ensi kesänä! Ei vaan, asenne muuttuu nyt ja jos nuo eivät jostain syystä mene putkeen, on mahdollisuus kokeilla vielä syyskuulla uudestaan. Mitä pikemmin, sen parempi.

Mutta sitten arkisimpiin (ja ei niin paineistettuihin) aiheisiin. Eilen päästiin pitkästä aikaa aksaamaan. Mittari näytti lähelle 30 astetta mutta onneksi myöhään illalla oli jo hieman siedettävämpi keli.

Hyppy-hyppy-putki-hyppy-hyppy.

Treenin teemana oli edelleen saada koirat hakeutumaan itsenäisemmin esteille, palkka tuli avustajalta. Elsa on vielä kovin paljon kädessä kiinni eikä tajua hakeutua etenkään putkelle, joten oikein hyvää treeniä meille.

Ensin rakennettiin kahden hypyn kautta etenemistä putkelle jonka jälkeen tuli palkka. Toisella kierroksella lisättiin kaksi hyppyä putken jälkeen. Ekalla kiekalla Elsa kävi överikierroksilla ja veti itsensä helteessä ilmeisesti sen verran piippuun, että huilitauon jälkeen sen pää löi aivan tyhjää, eikä se tehnyt oikein mitään.

Olen palkannut nyt pelkästään narupallolla (tai Anne-Mari palkkaa) ja se on toiminut tosi hyvin. Eilen Elsa ei kierroksistaan huolimatta lähtenyt temppuilemaan pallon kanssa omille teilleen yhtään. Eräänlaista noutoharjoittelua (ja siinä edistymistä) tämäkin!



Lopuksi tehtiin vielä keppejä. Omat palkkanamit eivät oikein kiinnostaneet ja kaverin maksaherkut olivat vähän turhankin hyviä, joten kepit eivät oikein sujuneet. Mutta tulipahan tehtyä. Menee kuumuuden piikkiin.


Huomenna tehdään vähän puputreeniä ja to-pe sitten SNJ:n kesäleirille treenaamaan!

Kuntoilua

Kekkulin kanssa pienellä juoksulenkillä eilen. Alkaa jo ihan kivasti pysyä suunta eteenpäin. Ja huonokuntoiselle emännälle vetoapu on tarpeen. Saimme myös virkistävän vesisateen niskamme, mutta onneksi oli lämmin. Ihan sopiva keli.

Nuo canicross-valjaat ovat kyllä ihan huiput ja joustava hihna tarpeen. Juoksuvyö tuppaa nousemaan kainaloihin. Ehkä investoin joskus vähän parempaan.

Ji-huu, ji-huu, ji-huuuu!

Jes, jes, jes! Olen aivan superonnellinen!

Kävin äsken ajamassa eilen tekemäni verijäljen. Se oli nyt n. 23h vanha ja pituutta jäljellä oli trackerin mukaan 780 metriä. Alkumakauksella Elsa oli tosi varovainen ja syöksyi pari kertaa pelästyen jalkoihini. Liikkeelle lähdettiin hissukseen mutta parinkymmenen metrin jälkeen vauhti kiihtyi ja loppumatkan sainkin oikeastaan pitää tosissani vastaan jotta vauhti pysyi siedettävänä. Täytyy ottaa ensi kerralla hanskat käyttöön, alkoi nahka mennä jo rullalle.

Elsa jäljesti koko matkan reippaalla vauhdilla. Teki muutaman pienen piston sivuun mutta löysi aina itse takaisin jälkelle. Matkalla oli todella paljon riistan jälkiä, ilmeisesti hirven. Maata oli kaiveltu ja oksia kaluttu. Yhdessä kohtaa oli selkeä makuupaikka ja sitä Elsa tutki todella pitkään. Verijälki kuitenkin kiinnosti enemmän ja sitä jatkettiin.

Jäljellä oli kaksi kulmaa ja yksi suoralle tehty makuu. Ne mentiin pysähtymättä yli ja vaikka Elsa jäljestää hyvin maavainuisesti, se tuntuu ottavan kulmista hajun jo kaukaa ja oikoo. Tämä voi kokeessa kostautua, mutta en vielä lähtisi makuiden kanssa kikkailemaan.  

Viimeisellä satasella joku voimakas haju veti Elsaa reilusti jäljeltä sivuun. Annoin sen mennä jonkin matkaan ja se lähti kuin lähtikin hakemaan takaisin jäljelle kun himmailin vähän. Tehtiin laaja kaarros taaksepäin ja sieltä se jälki sitten taas löytyi! On sillä uskomaton nenä!

Kaatona oli varis ja sille Elsa lähes syöksyi. Otti vaakun saman tien suuhun ja lähti tuomaan minulle. Kantoi vaakkua lähelle tietä jossa pussi odotti. Näköjään vaakkutreenit ovat tehneet hyvää :)

Epäilin alkuun, että jäljestä tuli vähän liian pitkä. Etenkin kun koko yön satoi vettä. Mutta ei hätää, ihan varmasti Elsa menee sen 900 metrisenkin. Ylöjärven kokeeseen on kuulemma tullut kovasti ilmoittautumisia jo nyt, joten sinne pääseminen taitaa olla aika epävarmaa kun paikkoja on vain kuudelle koirakolle (elleivät saa toista tuomaria kokeeseen). Täytyy katsoa jos ilmoittautuisin varmuuden vuoksi johonkin toiseenkin kokeeseen.

Ihan mahtavaa kun joku asia sentään onnistuu oikeasti todella hyvin.

Hui ja hui!

Joku kesäpörriäinen on päässyt puraisemaan minua pahemman kerran, sen verran käsittämättömiä asioita olen viime päivinä saanut aikaiseksi. Ensin ilmoitin Mantan Kiharoiden maailmanseminaarin erikoisnäyttelyyn, joka on Piikkiössä 3.8. Veteraani pääsee geimeihin mukaan ilmaiseksi, joten eipä tuossa mitään häviäkään. Mantahan on ollut näyttelyssä viimeksi vuonna 2007 - eiköhän se vieläkin mene rutiinilla :D

Mutta sitten, viikon toinen päättömyys. Maanantaina lähti ilmoittautuminen MEJÄ-kokeeseen, joka on kuukauden päästä Ylöjärvellä. Käväisinpä tänään tekemässä Elsalle harjoitusjäljen, katsotaan huomenna miten se menee... Shit, unohdin mainita ilmoittautumisessa, että tarvitsen kokeneen jäljentekokaverin kokeeseen. Vaikka onhan toki viimeisin kokeeni, vuodelta 2003, vielä tuoreessa muistissa :) Taisi se sentään olla piirinmestaruuskoe.

Myös taippariasiaa olen pyöritellyt mielessäni, vaikka olin asennoitunut siihen, että siirrän osallistumista suosiolla ensi vuoteen. Kasvattaja alkoi kuitenkin puhumaan minua ympäri, ja yllyshullu kun olen...  Katsotaan niitä kuitenkin vähän syksymmällä ja toivotaan, ettei Elsa juokse juuri silloin. Nyt tehotreenataan kuitenkin palautuksia ja damin pitämistä päivittäin.

Kesälomalle on sen verran paljon koiramaista touhua, että pitäisi kai joitakin hetkiä suoda myös muulle perheelle. Ensi viikolla aloitan varsinaisen loman, ja se starttaakin heti SNJ:n kesäleirin kaksipäiväisellä nome-kurssilla. Seuraavalla viikolla olisi flättileiri, joka myös kiinnostaisi, sillä olen edelleen aivan ulkona flättipiireistä.

Mutta nyt saisi tulla jo ihan oikea kesä ja aurinkoa. Tämä 12 asteen keskilämpötila alkaa tympiä. Jäi tämänkin viikon agilityt sateen takia väliin.