sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tomi Sarkkisen koulutuksessa

Iso joukko Pyymäkeläisiä kokoontui tänään Vantaalla ja sai oppia Tomi Sarkkiselta. Mukana oli koiria sekä Tuuli- että Onni-pentueesta.


Päivä alkoi noin tunnin teoriaosuudella jossa Tomi kertoi omista koulutusperiaatteistaan. Päälimmäisenä jäi mieleen: kurinalaisuus, johdonmukaisuus, kunnioitus ja oikea aikainen kehuminen. Sekä kauniit luovutukset. Olihan se hienoa katsottavaa, kun hän näytti kahden koiransa seuraamista ja luovutuksia.


Sitten siirryttiin pellolle ja pennut otettiin käsittelyyn yksitellen. Kaikki saivat vinkkejä omiin haasteisiinsa. Oli hauska huomata kuinka samanlaisia "tempauksia" kaikki pennut kehittivät. Suuri työmotivaatio niillä vaikuttaisi kuitenkin olevan kaikilla ja nenän käyttö on erityisen hyvää.

Elsalle heitettiin kaksi ykkösmarkkeerausta ja tehtiin yksi linjaharjoitus. Sain ohjeeksi rauhoittaa koiran kunnolla ennen tehtävien aloittamista, sillä Elsa tuli tyypilliseen tapaansa taas sata lasissa pellolle. Pitäisi odottaa, että koira tarjoaa itse perusasentoa ja on valmis töihin. Perusasentoon Elsa rauhuittuikin hetken päästä hyvin ja päästiin hommiin.

Ensimmäistä markkeerausta se lähti palauttamaan oikein, mutta kurvasi juuri ennen minua Tomia kohti. Nopealla ärähdyksellä sain sen kuitenkin tulemaan luokse. Sain ohjeeksi lopettaa kokonaan luoksetulopillityksen sekä epätoivoiset yritykset istuttaa koira pillillä luovutuksen jälkeen. Äänikomennolla Elsa kyllä uskoisi, eikä karkaisi mihinkään.

Toisen markkeerauksen palautus tulikin ilman pillikäskyä ihan hyvin, samoin linjadami. Itse varmistelin vähän liikaakin, enkä malttanut olla kutsumatta. Tämä kertoo siitä, että en luota koiraan enää (kun se on karannut niin monta kertaa).

Huldan kanssa käydään läpi luovutusta.

Harjoituksen edottomasti paras anti oli se, että sain jälleen itseluottamusta treenaamiseen. Ehkä voimme sittenkin harjoitella ihan tavallisia asioita. Elsa reagoi hyvin eri äänenpainoihin ja minun pitäisi selkeästi kertoa sille koska se tekee väärin ja koska oikein. Tuollainen peltotreeni oli siihen erinomaisen hyvä, kunhan on vain avustaja lähettyvillä.

Wimme lähihakutreenissä.
Lähihakua Tomi piti erittäin tärkeänä taitona ja siihen tuli hyviä opetusvinkkejä. Tämä täytyy ottaa Elsan kanssa treeniohjelmaan pikimmiten.

Koko porukka yhtenä korvana.

Vanhempien koirien kanssa tehtiin erilaisia linjaharjoituksia. Etenkin vinkki puolisokon linjan tekemisestä oli mielenkiintoinen. 


 Päivä oli pitkä ja vilpoisa mutta ehdottomasti joka minuutin arvoinen. Paljon saatiin hyviä vinkkejä ja sitä kautta into omaan harjoitteluun nousi taas tappiin. Huomenna siis jatkuu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)