keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tamskin tokoklinikka

Jätin eilisen tottiksen väliin, sillä tänään osallistuttiin Tamskin tokoklinikalle. Tavoitteenani oli saada täsmävinkkejä siihen, miten lähtisin Elsalle opettamaan seuraamista alusta asti oikein, jotta liikkeestä tulisi innokas ja tiivis.


Klinikalle osallistui seitsemän eri tasoista koirakkoa. Puolentoista tunnin aikana kierrettiin kolme pistettä  ja kussakin vietettiin 10 minuuttia. Väliin tuli sopivat tauot.

Ensimmäisellä pisteellä sain vinkkejä perusasentoon ja sen harjoitteluun myös häiriössä. Lisäksi tehtiin luoksetuloja ja niissä kiinnitettiin huomiota mm. omaan käskyttämiseen ja siihen, miten luoksetuloa ja siitä perusasentoon kannattaa alkaa yhdistämään. 


Elsa vähän vinkui vuoroaan odottaessa, mutta ei sen kummemmin ihmetellyt uutta halliympäristöä.
Toisella pisteellä oli sitten seuraamisen vuoro. Liikettä voisi lähteä rakentamaan perusasennosta askel askelelta ja myös takapään käyttöä kannattaisi opetella sivuttais/peruuttamisliikkeillä tai erillisellä kosketusalustalla. Elsalle tuntui kyllä toimivan myös lelupalkka hyvin ja sillä saataisiin ehkä paremmin intoa ja sitä, että koira itse tarjoaa liikettä. Koiralle esim. heitettiin nami taaksepäin, se sai sen hakea ja samalla lähdin itse kävelemään poispäin. Kun Elsa tuli luokseni ja hakeutui sivuille ja/tai otti kontaksia, palkkasin sen patukalla tai pallolla.


Yhteenvedon aikana Elsa jo makaili rauhassa.
Kolmannella pisteellä kävimme läpi maahanmenoa. Liikkeestä pitäisi saada räväkkä ja sen opettamiseen sain hyviä vinkkejä. Liike on Elsalle haasteellinen, sillä se ei luonnostaan mene maahan ja jos menee, ei tahdo siellä pysyä "sekuntia kauempaa". Tämänkin liikkeen opettamisessa ehkä lelupalkka toimii paremmin, sillä vauhtiahan likalta ei puutu. Makupalalla toki haetaan sitten tarkkuutta ja vahvistetaan käskysanaa. Käsiapu pitäisi kuitenkin yrittää häivyttää mahd. pian.

Loppuun tehtiin vielä ryhmänä paikallaoloharjoitus. Pennut erikseen ja kisaavat erikseen. Alussa otettiin rivissä tutustumiset ja siinä Elsa pysyi yllättävän hyvin perusasennossa ja kontaktissa vaikka Kärnän Sari kävi Elsaa hipaisemassa.

Paikkallaolon otin suosiolla istuen. Elsa vähän kuikuili naapuriaan, mutta pysyi paikalla kahden välipalkkaamisen ajan. Hyvä suoritus ottaen huomioon, että tämä oli ensimmäinen rivissä tehty harjoitus ja halliympäristö oli myös uusi.

Kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen tämänpäiväiseen ja Elsan tekemiseen. Saimmekin kehuja hyvästä kontaktista ja sitä Elsa kyllä tarjoaa herkästi. Nakit maistuvat ja myös lelupalkka toimii hyvin, tosin sen kanssa on myös ongelmana se pienoinen omiminen. Uskon kuitenkin, että ongelma häviää itsestään sitä mukaa kun tehdään enemmän, luottamus kasvaa ja leikitään yhdessä. Noutoharjoittelua ajattelin kuitenkin nyt hetkeksi jättää vähän vähemmälle, tai ainakin teen vain silloin kun palautus tuntuu todella varmalta.

Hitsi, mistähän löytäisin kivan tottiskurssin meille. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)