maanantai 29. heinäkuuta 2013

... ja treeniä

Eilen ajelin Elsan kanssa Toijalaan uomalle treenailemaan. Vanhemmille koirille tehtiin riistalla hakuruutu rantakaislikkoon ja otin Elsan joksikin aikaa seuraamaan isojen työskentelyä. Elsa kävi taas hetken kierroksilla, mutta rauhoittui sitten todella hyvinkin. Palkkasin rauhallisina hetkinä nameilla. Jossain vaiheessa Elsa kuitenkin alkoi taas kerätä kierroksia ja veinkin sen sitten autoon odottamaan.

Kun muut olivat haut tehneet ja palanneet autoille, hain Elsan takaisin ja sille heitettiin kaksi helppoa ykkösmarkkeerausta veteen. Elsa lähti innokkaasti uimaa ja polski vähän lumpeiden seassa, mutta löysi damit kuitenkin hyvin. Damit putosivat rannalle enkä saanut kumpaakaan tulemaan käteen asti (en tosin lähtenyt asian kanssa hinkkaamaankaan). Taisi muovidamit olla suuhun vähän outoja, vaikka on Elsa niitä kyllä aikaisemmin hakenut.

Autoilla näytin Elsalle fasaania. Hetken ihmettelyn jälkeen Elsa otti sen hyvin suuhunsa ja kanniskeli jonkin aikaa. Kati vielä vähän innosti ja leikitti linnulla, ja jonkun kerran Elsa nosti sen maastakin.

Lopuksi tehtiin pellolla vielä ykkösmarkkeeraus. Elsa markkeerasi pari metriä pieleen, mutta laajensi hienosti oikeaan suuntaan ja sai damin talteen. Palautuksessa teki mutkan Katin kautta ja kerran myös pudotti damin, mutta toi sen kuitenkin lopulta minulle. Otin vielä itsekseni yhden muistin pellolla tennispallolla ja sen palautus tuli tosi hyvin. Siihen oli hyvä lopettaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)