sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Taipparikurssi: jälki ja haku

Taipparikurssin toisella kerralla tehtiin jälkeä ja hakua. Jäljellä aloitettiin ja Elsa sai ensimmäisenä näyttää mallisuorituksen. Teemu veti muutaman kymmenen metrin jäljen hirven sorkalla (hän käyttää usein sorkkia lintujen sijaan, sillä kuivattu sorkka on erittäin pitkäkestoinen ja tuoksuu enemmän kuin damit). Elsa jäljesti hyvin ja maavainuisesti, mutta jäi sorkkaa ihmettelemään. Teemu kävin vähän painostamassa ja sen jälkeen Elsa lähtikin tuomaan sorkkaa. Ei tosin minulle asti vaan jäi sitä tutkimaan toisaalle. Loppuun saatiin kuitenkin ihan mallikas luovutus kun Teemu käveli Elsan perässä.

Tein vielä itsekseni toisen jäljen ja sen Elsa jäljesti myös hyvin. Sorkkakin tuli hetken empimisen jälkeen käteen.

Hakua Teemu kertoi opettavansa nuorelle koiralle siten, että antaa koiran itse keksiä jutun juonen. Alueelle vietiin koirien huomaamatta kahdeksan hirvensorkkaa. Koirat otettiin paikalle yksitellen ja ohjaajan piti mennä retkituolille istumaan selkä hakualueelle päin. Koira päästettiin vapaaksi. Tuuli kävi alueen takaa koiraa kohti. Sitten koiran annettiin olla vapaana ja odotettiin sen lähtevän alueelle ulkoilemaan. Koira saisi tehdä töitä niin kauan kuin se aktiivisesti työskentelee. Mikäli työnteko loppuu, tai koira tulee kyselemään apua, se otetaan pois ja tehdään homma parin päivän päästä uudestaan. Näin lyhyesti kerrottuna. Palkkion ja motivaation koira saa siitä, että se saa itse metsästää. Ohjaaja ei millään tavalla puutu koiran työskentelyyn, ainakaan painostamalla.

Tämä tapa tuntui mielestäni erittäin loogiselta. Pidän todella paljon ajatuksesta, että koiran luontaisia kykyjä herätellään ja opetus tapahtuu sitä kautta. Uskon, että tämä sopii erinomaisen hyvin Elsalle, joka tuntuu reagoivan erittäin voimakkaasti minuun eikä myöskään mielellään palauta. Jotenkin haluaisin saada sen motivoitumaan itse tekemisestä, jotta minun ei tarvitsi painostaa. En usko, että sen motivaatio ainakaan paranee painostuksella.

Elsa aloitti oman vuoronsa tekemällä reippaan uintilenkin lammessa. Se oli taas hingunnut veteen siitä asti kun saavuimme rantaan. Kun vesi ja ranta veti niin vahvasti puoleensa, kävi Teemu vähän kävelemässä hakualueella ja houkutteli Elsan oikealle alueelle. Ensimmäisen sorkan Elsa vie taas minusta poispäin, eikä tullut pillistä. Teemu painosti kävelemällä koiran lähelle ja lopulta Elsa toi sorkan minulle. Elsa sai jatkaa hakua vielä ensimmäisen palautuksen jälkeen ja löysi hyvin pian toisen sorkan. En nähnyt mitä se teki (istuin siis selin), mutta nyt sorkka ainakin tuli nopeammin ja suoraan luokse. Sain hieman moitteita runsaasta koiran kehumisesta, sillä jos en olisi sitä tehnyt, Elsa olisi saanut vielä jatkaa hakua kolmannen kerran. Nyt harjoitus kuitenkin lopetettiin kahteen.

Tätä täytyy ehdottomasti tehdä myös kotona kaikessa rauhassa.

Linkissä vielä Teemun kuvaama video pennun vauhtinoudosta

Ja alla Elsa läträä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)