Jätin Mantalta muutama viikko sitten päivittäisen kipulääkityksen pois, sillä halusin nähdä mikä sen todellinen kunto on. Hämmästyksekseni koiran olemuksessa ei ole tapahtunut muuta muutosta kuin että vatsan turvotus on laskenut ja juominenkin vähentynyt. Liikkuminen on samanlaista kuin lääkitykselläkin.
Mantan kyljen patti on ehkä hieman kasvanut mutta ei mitenkään merkittävästi. Koira ei ole kivuliaan oloinen vaikkakaan ei juuri halua enää kävelyille lähteä. Uskon sen johtuvan onnettomasta lihaskunnosta, lihaksisto kun on täysin hävinnyt. Manta saakin oleilla pääosin kotona ja käy pienillä kävelyillä kotimme lähiympäristössä. Metsälenkit teemme Elsan kanssa kahdestaan.
Kuulo Mantalta on nyt mennyt lähes kokonaan. Satunnaisesti se saattaa reagoida kovaan ääneen, kuten taputukseen, mutta se ei kuule lainkaan esimerkiksi kun tulemme kotiin. Se hätkähtää omalla makuupaikallaan kun saa näköyhteyden. Kuuroutumisen ikävin piirre onkin juuri koiran säikähtely. Kun koira ei kuule, on sitä koskettava, jotta siihen saa kontaktin. Yleensä takaapäin. Tällöin se yleensä aina hätkähtää, sillä se ei tietenkään osaa varautunut kosketukseen.
Kommunikoinnissa käsimerkit toimivat, onneksi ne on aikoinaan opeteltu vahvoiksi. Luoksetulo ja pysähtyminen/paikallaolo sekä suuntamerkit sujuvat edelleen hyvin. Lenkillä kuljetaan kuitenkin pääosin fleksissä, sillä koira on muuten aina juostava kiinni jos sille pitää sanoa jotain. Etenkin, kun Manta ei ole kaikista kontaktinhakuisimpia tyyppejä. Onneksi se kuitenkin pysyy aina lähettyvillä.
Nähtäväksi jää kuinka pitkään tilanne tällaisena jatkuu. Näin mennään kuitenkin niin kauan kun se on mielekästä. Elsalle kaipaisin kovasti kaveria, mutta sekin asian kanssa otetaan nyt pieni aikalisä. Labradoripentue, josta pentua itselleni havittelin, oli harmittavasti niin pieni, ettei siitä minulle narttua riittänyt. Etsintä siis jatkuu... Mutta ainakin alan olla aika hyvin kartalla siitä mitä haen ja haluan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita :)