En keväisen diagnoosin jälkeen uskonut, että saisin toivottaa uskolliselle ystävälleni tänään hyvää kahdettatoista syntymäpäivää. Manta ei kuitenkaan ole antanut vastoinkäymisten lannistaa ja elelee edelleen leppoisaa kotikoiran elämää.
Kyljessä oleva patti ei ole käsin tunnustellen kasvanut. Selän kivut ovat ilmiselvästi pysyneet päivittäisellä kipulääkityksellä poissa, sillä Manta ei kotioloissa ole ollenkaan kipeän oloinen. Se tepsuttelee perässäni siinä missä Elsakin eikä makuulta nouseminenkaan tunnu olevan kivuliasta. Istua se ei halua lainkaan, se taitaa olla ikävä asento.
Manta on saanut vapaasti ulkoilla pihallamme, ja muutaman kerran viikossa se on mukana 2-4 kilometrin metsälenkeillä. Metsäpoluilla se ravaa ja jopa laukkailee pieniä pätkiä, kantaa keppiä ja kulkee häntä pääosin selkälinjan tasolla. Loppulenkistä tosin vauhti hiipuu ja häntä laskee, etenkin kivisillä latupohjilla.
Uskon, että Mantan hyvinvointiin on vaikuttanut myös ruokavalion yksinkertaistaminen. Se kun aina reagoi vatsallaan muutoksiin ja tuli kipeäksi. Manta syö nyt pelkää nappulaa ja pysyy sillä hyvässä kunnossa. Tosin kuolaa kovin Elsan tuoreruoan perään, jota saa toki toisinaan jokusen murusen oman annoksensa mausteeksi.
Ainoa arkea hankaloittava asia on kuulon aleneminen. Onneksi noutajalle on aikoinaan opetettu vahvaksi luoksetulon ja pysähdyksen käsimerkit. Niillä pärjää kun sanalliset kehoitukset eivät mene perille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita :)