Ihana, monimutkainen Elsa

Tuntuipa jotenkin taas kovin oudolta, vähän tylsältäkin, iltalenkkimme Elsan kanssa. On kai pikkuhiljaa totuttava ajatukseen yhdestä koirasta. Yritin Mantan kyllä ottaa mukaan lenkille, mutta se tuntui jo kotiportilla niin kankealta, että käännyin heti takaisin ja vein sen kotiin. Ei ole mummelista lämpimillä keleillä lenkkeilijäksi.

Eipä silti, Elsan kanssa lenkkeily on todella leppoisaa. Sen kanssa ei tarvitse huolehtia - se pysyy koko ajan lähes kosketusetäisyydellä. Siinä kävellessä ehti miettiä kaikenlaista.

Elsa, tuo elämäni koira (tai kolmas niistä) on ihanan monimuotoinen pakkaus. Siinä on kaikki toivomani palaset kohdallaan, sopivassa suhteessa. Se on äärettömän nopea ja ketterä, jopa sähäkkä reaktioissaan. Se liikkuu kuin musta salama. Mitä vaikeampi maasto, sitä virtaviivaisempi meno.  Ja samaan aikaan tuo koira on hyvin laumaviettinen. Se on todellakin lenkillä koko ajan lähellä. Saattaa kulkea pitkän matkan polkua takanani, kirsu polvitaipeessani. Tekee vain pieniä ylösajoja metsän puolelle mutta palaa hyvin pian takaisin. Tykkää olla liki. Ja rakastaa kehuja. Tekee mitä vain pienestä huomionosoituksesta.

Mutta silti, työskennelleessään se on itsenäinen ja irtoava. Tekee hyvinkin laajaa hakua ja etenee pusikkoisissa maastoissa arkailematta. Se käyttää äärettömän hyvin nenäänsä ja löytää riistan/damit nopeasta vauhdista huolimatta.

Yhteisen kielen ja kommunikoinnin opettelu on vienyt meiltä kuitenkin yllättävän paljon aikaa. Vasta viime kuukausina on tuntunut, että minulla alkaa olla jonkinlainen näppituntuma siitä, miten tämän koiran kanssa toimitaan. Tärkein oivallus on ollut se, että en voi missään tilanteessa pyrkiä reagoimaan koiraa nopeammin, sillä se on näin nopean koiran kanssa mahdotonta. Minun on pysyttävä rauhallisena. Luotettava koiraan, kuten joku viisas kerran sanoi.

Vaikka Elsa on erittäin kiltti, kuuliainen ja palvelualtis, siltä löytyy myös omaa tahtoa. Tämä piirre tulee esille hyvin hankalissa paikoissa, eli riistan tai damien kanssa. Sille ei ole luontaista tuoda ja luovuttaa minulle löytämäänsä, vaan luovutus on pitänyt opetella aivan erikseen. Tiedättehän, on noutajanpentuja, jotka lähtevät heitetyn esineen perään ja tuovat sen suoraan syliin. Ja sitten on näitä pentuja, jotka kyllä lähtevät esineen perään, mutta käyvät sen luokse maate ja alkavat leikkiä. Elsa on juuri tällainen jälkimmäinen tapaus (kultsuni Mona oli tälläinen myös, Manta taas ensimmäistä tyyppiä). Mikä näistä tilanteista sitten tekee hankalan? Se, että ilman noutoa Elsa kuuntelee luoksetulokäskyä aina 99-prosenttisesti. Mutta kun luoksetuloon liitetään nouto, ei luokse tuleminen olekaan enään niin varma. Ja kun koiralla on noutoesine suussa, on sitä todella vaikea torua, sillä se on myös hyvin ohjaajaherkkä. Ensimmäisen vuoden aikana Elsa ei pahimmillaan koskenut koko damiin kun kielsin väärässä kohdassa (tässä tullaan taas koiran reagointinopeuteen - olin aina myöhässä). Nyt luovutukset alkavat olla ihan hyviä, vaikka joka kerta olen edelleen epävarma siitä tuleeko koira perille asti. Luovutus on hieman väkinäinen. Siihen pitäisi saada vielä rentoutta ja iloa. Väkinäisyys purkautuu toisinaan myös levottomana suuna, etenkin jos koira käy kovilla kierroksilla. Suu kyllä rauhoittuu aina kun saadaan pahimmat höyryt alta pois.

Lopuksi vielä sananen Elsan ulkonäöstä ja rakenteesta. Näyttelyissä olemme käyneet vasta jokusen kerran eikä nuori koira ole kovin suurta menestystä niittänyt. Raamit ovat kuitenkin kunnossa ja koira on varmasti hyvä rotunsa edustaja. Vaatii vain hieman aikaa kasvaa ja kehittyä.

Itse en ole lainkaan rakennespesialisti, mutta ymmärrän, että Elsa on näyttelykehiin vielä hieman kevytrakenteinen - se onkin korkeudeltaan ihanteen ylärajoilla. Lyhyehkö karvanlaatu korostaa tätä vaikutelmaa. Minä en koiralta voisi muuta toivoakaan. Minusta Elsa on hienon virtaviivainen ja liikkuvainen, erinomainen esimerkiksi agilityyn. Sillä on pitkät jalat joilla pärjää vaikeissakin maastoissa sekä terve, keveä, työkoiran rakenne. Turkki kiiltää kauniisti ja on lyhyenä hyvin helppohoitoinen. Täydellinen minun käyttööni.

Toiminnanhalua, tarmoa ja inoa tällä koiralla totisesti riittää. Se on, tai olisi, aivan täydellinen harrastuskoira joka tarvitsisi lähes päivittäistä toimintaa. Itse en sitä aina pysty järjestämään ja toiminnan puute purkautuu kotona pienoisena levottomuutena. Elsa reagoi herkästi jokaiseen asiaan ja perheenjäsenen liikahdukseen. Tämä koira ei todellakaan ole "näkymätön kotioloissa". Häntä heiluu aina ja kaikkialla. Onneksi Elsalla ei kuitenkaan ole taipumusta flattimaiseen kielellä lipomiseen. Sitä en ehkä kestäisi...

Kaikessa ihanuudessaan ja rasittavuudessaan Elsa on kuitenkin kerrassaan mainio perhekoira. Sen kanssa ei koskaan ole tullut sellaista ajatusta, etten voisi antaa lasten telmiä koiran kanssa vapaasti. Vaikka se on vilkas ja liikkuvainen, se ei jyrää tai revi lapsia. Suun otteetkin ovat niin pehmeitä, että nillä ei saa vahinkoa aikaan vaikka leikit ovat välillä hyvinkin vauhdikkaita. Esim. Mantaan en pysty luottamaan lähimainkaan samalla tavalla, se on huomattavasti pidättyväisempi.

Kun kolmisen vuotta takaperin pohdin seuraavan koirani rotua ja piirsin mielessäni kuvaa sen ominaisuuksista, en voinut aavistaa kuinka hyvin ne tulisivat toteutumaan. Flatti valikoitui ajatuksella, että se olisi jotain kultaisen ja labradorin välimaastosta. Niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Sain todella sen mitä halusin: kauniin, toiminnanhaluisen ja ohjaajalle töitä tekevän koiran. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä tietä eteenpäin.