Kyllä on kiva treenata

Eilen kävin tekemässä pellolla linjaharjoituksia. Sinne oli sopivasti kasattu risukasoja, joihin oli helppo tehdä muistipaikkoja. Kiersin ensin pellon reunoja pitkin ympäri ja jätin muistiin dameja. Sitten lähetin eri paikoista Elsaa linjalle.

Linjat menivät pääsääntöisesti ihan hyvin. Jos Elsa epäröi, se lähti hetikohta käskyn jälkeen kaartamaan voimakkaasti sivuun. Otin sen aina takaisin ja lähetin uudestaan, ja sitten yleensä saimme harjoituksen onnistumaan.

Tein myös muutaman markkeerauksen sekä pellolle että syvän ojan yli. Elsan markkeerauskyky häiriintyi, jos en lähettänyt sitä heti pudutuksen jälkeen vaan tein esim. pienen lenkin ennen lähtystä. Suunta oli tiedossa mutta putoamispaikka hukkui. Kakkosmarkkeerausten osalta meillä on siis edelleen tekemistä. En oikein keksi miten sitä lähtisin purkamaan...

Tänään käytiin Katin ja Markuksen kanssa treenaamassa riistahakua. Tehtiin AVO-luokan haku, jossa oli 8 riistaa: 3 maalintua, pupu ja 4 vesiriistaa. Maasto oli korkeaa kaislikkoa. Elsa teki upeasti töitä. Ensiksi löytynyt pupu putosi jalkoihin mutta kaikki loput se toi käteen. Vauhti pysyi koko ajan hyvänä ja se kattoi aluetta laajasti. Ihanaa, kun ei tarvitse jännittää että se hylkisi jotakin riistalajia. Kaikki kelpaa, hyvillä otteilla ja näteillä palautuksilla. Ja kyllä, muutama kuukausi takaperin, pitkän riistatreenitauon jälkeen, tämä sama koira leikitteli variksilla eikä tahtonut tuoda niitä minulle.

On minulla käsissäni vaan mahtava koira.

Kun lapset harrastavat...

Kun lasten kanssa singahdellaan harrastuksesta toiseen on luovuus paikallaan, jotta koirakin tulee treenattua. Pienen kunnan etu on se, että vettä on aina lähellä ja esimerkiksi soittotuntikämpän takapihalta löytyy hienot rantakaislikot. Tunnissa ehti tehdä kivan treenin Elsalle.

 Lapsiperheen koira ei hätkähdä mistään. Tykkää vaan halitteluhetkestä.

Terveisiä Tallinnasta!

Kohti etelänaapuria.

Olin viime viikonloppuna työmatkalla Baltic Winner 2015 -näyttelyssä Tallinnassa vientiä käynnistelevän Best-Inin esittelyosastolla. Huikea keli oli koko viikonlopun ja näyttelyn järjestelyt olivat huippuluokkaa. Hieman kuumat oltavat toki koirallisilla alhaalla stadionilla.

Suomalaisia paikalla oli paljon ja etenkin kiharakehien suomalaismenestys lämmitti mieltä. Olin vähällä joutua itsekin kehään kun satuin juuri pahimpaan hässäkkään kehän laidalle. Suomeen lähti kaikki mitä voitettavissa oli: Hannes oli noutajaerkkarin BIS ja Voittaja-näyttelyssä ROP+RYP2. Juniorivoittaja, Voittaja2015 ja Veteraanivoittaja -tittelit matkasivat kaikki Suomeen. Hienoa Maija ja Merja! 

Kalev Staadioni

Best-In osasto ja pop-up keittiö.

Maija ja Hannes kehässä.

Sujuu, sujuu

Juro ja Innokas.

Tänään iltatreenien teemana oli kakkosmarkkeeraukset. Niissä Elsa haparoi usein, ensimmäinen heitto tuppaa unohtumaan, joten lähiviikkoina treenataan mahdollisimman paljon kakkosia.

Sulatin treenejä varten fasaanin ja variksen, jotta noudettavat olisivat mahdollisimman kiinnostavia. Tein alkuun muutaman muistilinjan dameilla jotta saatiin pahimmat höyryt pois. Jätin myös veteen muistidamin, jota ei haettu pois vaikka hinku veteen olisi ollut kova. Aloitettiin siis markkeerauksilla.

Ensimmäinen kakkonen ei onnistunut. Elsa haki viimeksi heitetyn fasaanin hyvin mutta sillä ei ollut variksesta mitään muistikuvaa. Heitettiin se uudestaan ykkösenä. Toisella kertaa kakkonen jo onnistui, vaikka hieman epävarmasti lähti silloinkin ensiksi heitetylle. Matka oli pitkä, sillä halusin testata muistia, jotta koira ei saa heti näköyhteyttä riistaan. Kaikissa noudoissa riistat tulivat todella nätisti käteen ja ylösotot olivat reippaita. Hienoa kehitystä!

Seuraavaksi kävin viemässä variksen metsään muistiin ja siirryttiin vesimarkkeerauksiin, jotka tehtiin dameilla. Jälleen ensimmäinen kakkonen meni pieleen. Elsa ei oikein meinannut löytää viimeksi heitettyäkään. Tehtiin paikat tutuksi ykkösinä ja saatiin sitten myös kakkonen onnistumaan. Vedessä Elsa tuntuu metsästävän katseellaan ja kävi nytkin tarkastamassa muutaman vedessä olevan tuppareen.

Varis tuli linjalta hyvin ja sen jälkeen myös treenien aluksi jätetty vesilinja onnistui. Dami oli tosin hyvin näkyvillä.

Pientä haparointia siis suorituksissa mutta muuten olen tosi tyytyväinen Elsaan. Riistan kanssa homma toimii jo erinomaisesti - noudot olivat tosi nättejä. Elsa myös malttoi odottaa lähetyskäskyjä ja tuli hyvin perusasentoon. Pientä höntyilyä seuraamisessa oli etenkin vesirajassa, siihen kiinnitetään jatkossa huomiota.

Nyt taitaakin tulla viikon treenitauko, sillä lähden ensi viikonlopuksi Tallinnan koiranäyttelyyn töihin. Ilman koiraa.

Onnistuneet treenit ja vauhdikasta menoa

Reippaan lenkin jälkeen tuli vähän hiki.

Kati ja Markus järjestivät muutamille kasvateilleen eilen harjoitustaipparit. Minä tietenkin menin kuokkavieraaksi toiveena päästä tekemään Elsalle täyspitkä ALO-luokan kanijälki.

Tehtiin alkuun Elsalle muutama pitkähkö markkeeraus lokilla veteen. Kummallakin kerralla lintu tuli hienosti käteen asti. Huikeaa edistymistä muutaman viikon takaiseen. Markkien jälkeen siirryttiin metsään tekemään jälkiä. Pyysin Markusta tekemään jäljelle ALO-luokan aloituksen ja mittaa saisi olla reilusti - mielummin vähän pitkä kuin liian lyhyt, jotta Elsa ei löytäisi pupua haulla.

Jälki lähti kapean ojan takaa, lähetin ojan toiselta puolelta n. 5 metriä lähtöpaikasta. Elsa ylitti ojan, nappasi saman tien jäljestä kiinni ja hävisi pusikkoon. Montaa minuuttia ei tarvinnut odotella kun se tuli mustan kanin kanssa takaisin. Pudotti tullessaan kanin kauemmas ojan reunalle samalla hetkellä kun kehuin sitä. Nosti kuitenkin saman tien uudestaan ja toi käteen. Täytyy pitää jatkossa turpa kiinni :)

Markus oli jäänyt kanin lähelle, ja kertoi, että Elsa jäljesti reippaasti uraa hieman sivussa seuraten. Meni pääosin tuulen alapuolella, mutta teki välillä tarkistuksia tuulen yläpuolelle. Pysyi kuitenkin koko ajan jäljen tuntumassa. Kanin se oli napannut heti suuhunsa ja lähtenyt palauttamaan vilkaistuaan syrjäsilmällä Markusta. Kuulostaa niin Elsalta parhaimmillaan! Olen todella tyytyväinen tähän suoritukseen ja se antaa uskoa tulevaan koestarttiin. Hieno suoritus ja hieno fiilis!

Fillarilenkillä.

Tänään kävin Elsan juoksuttamassa fillarin kanssa. Lenkillä oli pituutta noin viisi kilometriä ja aikaa meni puolisen tuntia. Alustana oli pääosin metsän latupohjat, eli tahti oli vaihtelevaa, kun maasto on kovin mäkistä (ei siinä päässyt itsekään lepäilemään). Tällaisia lenkkejä ollaan tehty nyt 1-2 kertaa viikossa pohjakunnon parantamiseksi. Huomaan nimittäin, että lenkkikaverin puute alkaa näkyä myös Elsan lihaksistossa. Se tarvitsee vähän reippaampaakin liikuntaa.

Elsan kanssa pyöräily on sujunut heti ensimmäisistä kerroista lähtien hyvin. Se ravaa nätisti irti pyörän vierellä myös maantien reunaa, metsässä saa mennä vapaasti. Vauhti meinaa etenkin alkulenkistä olla vähän turhankin reipasta mutta himmaa kyllä käskystä. Pitäisi taas aktivoitua itsekin juoksemaan niin tulisi molemminpuolinen hyöty.

Ihana, monimutkainen Elsa

Tuntuipa jotenkin taas kovin oudolta, vähän tylsältäkin, iltalenkkimme Elsan kanssa. On kai pikkuhiljaa totuttava ajatukseen yhdestä koirasta. Yritin Mantan kyllä ottaa mukaan lenkille, mutta se tuntui jo kotiportilla niin kankealta, että käännyin heti takaisin ja vein sen kotiin. Ei ole mummelista lämpimillä keleillä lenkkeilijäksi.

Eipä silti, Elsan kanssa lenkkeily on todella leppoisaa. Sen kanssa ei tarvitse huolehtia - se pysyy koko ajan lähes kosketusetäisyydellä. Siinä kävellessä ehti miettiä kaikenlaista.

Elsa, tuo elämäni koira (tai kolmas niistä) on ihanan monimuotoinen pakkaus. Siinä on kaikki toivomani palaset kohdallaan, sopivassa suhteessa. Se on äärettömän nopea ja ketterä, jopa sähäkkä reaktioissaan. Se liikkuu kuin musta salama. Mitä vaikeampi maasto, sitä virtaviivaisempi meno.  Ja samaan aikaan tuo koira on hyvin laumaviettinen. Se on todellakin lenkillä koko ajan lähellä. Saattaa kulkea pitkän matkan polkua takanani, kirsu polvitaipeessani. Tekee vain pieniä ylösajoja metsän puolelle mutta palaa hyvin pian takaisin. Tykkää olla liki. Ja rakastaa kehuja. Tekee mitä vain pienestä huomionosoituksesta.

Mutta silti, työskennelleessään se on itsenäinen ja irtoava. Tekee hyvinkin laajaa hakua ja etenee pusikkoisissa maastoissa arkailematta. Se käyttää äärettömän hyvin nenäänsä ja löytää riistan/damit nopeasta vauhdista huolimatta.

Yhteisen kielen ja kommunikoinnin opettelu on vienyt meiltä kuitenkin yllättävän paljon aikaa. Vasta viime kuukausina on tuntunut, että minulla alkaa olla jonkinlainen näppituntuma siitä, miten tämän koiran kanssa toimitaan. Tärkein oivallus on ollut se, että en voi missään tilanteessa pyrkiä reagoimaan koiraa nopeammin, sillä se on näin nopean koiran kanssa mahdotonta. Minun on pysyttävä rauhallisena. Luotettava koiraan, kuten joku viisas kerran sanoi.

Vaikka Elsa on erittäin kiltti, kuuliainen ja palvelualtis, siltä löytyy myös omaa tahtoa. Tämä piirre tulee esille hyvin hankalissa paikoissa, eli riistan tai damien kanssa. Sille ei ole luontaista tuoda ja luovuttaa minulle löytämäänsä, vaan luovutus on pitänyt opetella aivan erikseen. Tiedättehän, on noutajanpentuja, jotka lähtevät heitetyn esineen perään ja tuovat sen suoraan syliin. Ja sitten on näitä pentuja, jotka kyllä lähtevät esineen perään, mutta käyvät sen luokse maate ja alkavat leikkiä. Elsa on juuri tällainen jälkimmäinen tapaus (kultsuni Mona oli tälläinen myös, Manta taas ensimmäistä tyyppiä). Mikä näistä tilanteista sitten tekee hankalan? Se, että ilman noutoa Elsa kuuntelee luoksetulokäskyä aina 99-prosenttisesti. Mutta kun luoksetuloon liitetään nouto, ei luokse tuleminen olekaan enään niin varma. Ja kun koiralla on noutoesine suussa, on sitä todella vaikea torua, sillä se on myös hyvin ohjaajaherkkä. Ensimmäisen vuoden aikana Elsa ei pahimmillaan koskenut koko damiin kun kielsin väärässä kohdassa (tässä tullaan taas koiran reagointinopeuteen - olin aina myöhässä). Nyt luovutukset alkavat olla ihan hyviä, vaikka joka kerta olen edelleen epävarma siitä tuleeko koira perille asti. Luovutus on hieman väkinäinen. Siihen pitäisi saada vielä rentoutta ja iloa. Väkinäisyys purkautuu toisinaan myös levottomana suuna, etenkin jos koira käy kovilla kierroksilla. Suu kyllä rauhoittuu aina kun saadaan pahimmat höyryt alta pois.

Lopuksi vielä sananen Elsan ulkonäöstä ja rakenteesta. Näyttelyissä olemme käyneet vasta jokusen kerran eikä nuori koira ole kovin suurta menestystä niittänyt. Raamit ovat kuitenkin kunnossa ja koira on varmasti hyvä rotunsa edustaja. Vaatii vain hieman aikaa kasvaa ja kehittyä.

Itse en ole lainkaan rakennespesialisti, mutta ymmärrän, että Elsa on näyttelykehiin vielä hieman kevytrakenteinen - se onkin korkeudeltaan ihanteen ylärajoilla. Lyhyehkö karvanlaatu korostaa tätä vaikutelmaa. Minä en koiralta voisi muuta toivoakaan. Minusta Elsa on hienon virtaviivainen ja liikkuvainen, erinomainen esimerkiksi agilityyn. Sillä on pitkät jalat joilla pärjää vaikeissakin maastoissa sekä terve, keveä, työkoiran rakenne. Turkki kiiltää kauniisti ja on lyhyenä hyvin helppohoitoinen. Täydellinen minun käyttööni.

Toiminnanhalua, tarmoa ja inoa tällä koiralla totisesti riittää. Se on, tai olisi, aivan täydellinen harrastuskoira joka tarvitsisi lähes päivittäistä toimintaa. Itse en sitä aina pysty järjestämään ja toiminnan puute purkautuu kotona pienoisena levottomuutena. Elsa reagoi herkästi jokaiseen asiaan ja perheenjäsenen liikahdukseen. Tämä koira ei todellakaan ole "näkymätön kotioloissa". Häntä heiluu aina ja kaikkialla. Onneksi Elsalla ei kuitenkaan ole taipumusta flattimaiseen kielellä lipomiseen. Sitä en ehkä kestäisi...

Kaikessa ihanuudessaan ja rasittavuudessaan Elsa on kuitenkin kerrassaan mainio perhekoira. Sen kanssa ei koskaan ole tullut sellaista ajatusta, etten voisi antaa lasten telmiä koiran kanssa vapaasti. Vaikka se on vilkas ja liikkuvainen, se ei jyrää tai revi lapsia. Suun otteetkin ovat niin pehmeitä, että nillä ei saa vahinkoa aikaan vaikka leikit ovat välillä hyvinkin vauhdikkaita. Esim. Mantaan en pysty luottamaan lähimainkaan samalla tavalla, se on huomattavasti pidättyväisempi.

Kun kolmisen vuotta takaperin pohdin seuraavan koirani rotua ja piirsin mielessäni kuvaa sen ominaisuuksista, en voinut aavistaa kuinka hyvin ne tulisivat toteutumaan. Flatti valikoitui ajatuksella, että se olisi jotain kultaisen ja labradorin välimaastosta. Niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Sain todella sen mitä halusin: kauniin, toiminnanhaluisen ja ohjaajalle töitä tekevän koiran. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä tietä eteenpäin.

Manta 12 v.

En keväisen diagnoosin jälkeen uskonut, että saisin toivottaa uskolliselle ystävälleni tänään hyvää kahdettatoista syntymäpäivää. Manta ei kuitenkaan ole antanut vastoinkäymisten lannistaa ja elelee edelleen leppoisaa kotikoiran elämää. 

Kyljessä oleva patti ei ole käsin tunnustellen kasvanut. Selän kivut ovat ilmiselvästi pysyneet päivittäisellä kipulääkityksellä poissa, sillä Manta ei kotioloissa ole ollenkaan kipeän oloinen. Se tepsuttelee perässäni siinä missä Elsakin eikä makuulta nouseminenkaan tunnu olevan kivuliasta. Istua se ei halua lainkaan, se taitaa olla ikävä asento.

Manta on saanut vapaasti ulkoilla pihallamme, ja muutaman kerran viikossa se on mukana 2-4 kilometrin metsälenkeillä. Metsäpoluilla se ravaa ja jopa laukkailee pieniä pätkiä, kantaa keppiä ja kulkee häntä pääosin selkälinjan tasolla. Loppulenkistä tosin vauhti hiipuu ja häntä laskee, etenkin kivisillä latupohjilla.

Uskon, että Mantan hyvinvointiin on vaikuttanut myös ruokavalion yksinkertaistaminen. Se kun aina reagoi vatsallaan muutoksiin ja tuli kipeäksi. Manta syö nyt pelkää nappulaa ja pysyy sillä hyvässä kunnossa. Tosin kuolaa kovin Elsan tuoreruoan perään, jota saa toki toisinaan jokusen murusen oman annoksensa mausteeksi.

Ainoa arkea hankaloittava asia on kuulon aleneminen. Onneksi noutajalle on aikoinaan opetettu vahvaksi luoksetulon ja pysähdyksen käsimerkit. Niillä pärjää kun sanalliset kehoitukset eivät mene perille.

Back to basics

Otin maanantain riistatreeneistä yhden variksen mukaan ja olen tehnut siellä eilen ja tänään helppoja linjatreenejä. Eilen kuljettiin metsässä ja jätin variksen muistiin. Lähetin Elsan hyvinkin pitkiltä matkoilta hakemaan ja se toi todella hienosti variksen joka kerta. Viimeiset noudot palkkasin vielä pallolla. Siitä jäi erittäin hyvä fiilis.

Tänään jatkoin pellolla suuntatreenejä. Sain Heli Siitarin treeneissä ahaa-elämyksen suuntaharjoitusten tarpeellisuudesta. Olen niitä aiemmin tehnyt tosi vähän, ovathan ne kovin tylsiä ja olen pelännyt Elsakin puutuvan toistoihin. Mutta nyt olen huomannut, että nehän ovat parasta hallittavuustreeniä ja samalla motivointia mitä voi tehdä. Ja helppoja toteuttaa vaikka kotipihalla. Olen myös huomannut, että olen kuvitellut koiran osaavan paljon enemmän mitä se todellisuudessa osaa. Eihän se osaa, kun emme ole säännöllisesti näitä asioita harjoitelleet.

Olen nyt tehnyt 3-4 kertaa viikossa Helin oppien mukaisen harjoituksen, jossa on kerralla toinen sivusuunta sekä eteenlähetys tietyn käden kautta taaksepäin. Elsa ei saisi hakea viimeksi vietyä damia/riistaa, mutta tämä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Ensimmäisillä kerroilla se karkaa aina väärälle damille vaikka pidän noutomatkat pitkinä ja lähetän aivan koiran edestä. En silti ehdi puuttumaan väärään suoritukseen, sillä Elsa on niin nopea eikä kauempana enää pysähdy kun on päässyt melkein damille. Tänään päätin, että peruutan sen verran perusteisiin, että laitan toisen damin selkäni taakse normaalia eteenlähetystä varten (jolloin se jää häiriöksi, mutta minä olen koiran ja damin välissä) ja vien sen lisäksi damin joko sivulle tai taakse.

Riistatreeniä jatketaan viimeistään maanantaina. Etenkin vesiriistojen palautuksia pitää vielä harjoitella. Sen verran hyvä treenivire on nyt kuitenkin päällä, että päätin ilmoittaa Elsan syyskuussa olevaan B-kokeeseen (tai jos ei sinne mahdu, niin lokakuulle). Sinne on 1,5 kuukautta treeniaikaa, ja uskon, että saamme riista-asiat toimimaan siihen mennessä. Lokakuun lopussa on myös WT-koe, jossa olen ajatellut startata. Nämä kaksi koetta ovat hyvä päätös tälle kaudelle. Ensi vuonna sitten jatketaan entistä kypsempinä.

Kokeenomainen riistatreeni

Kati lähetti Fannin markkeeraukseen joka tuli vasemmalla olevan saarekkeen taakse.

Riistatreenaus jatkuu. Tänään tehtiin kokeenomainen riistatreeni Vesilahdessa. Alo-koirille tuli kakkosmarkkeeraus lokilla ja sorsalla. Haussa oli pupu, 2 varista, kyyhky ja kolme vesilintua rantaviivassa (kuvassa oikealla). Hakualueella oli puolitoistametrinen heinikko, joten se oli koirille tosi haastava. Ohjaus tehtiin veteen.

Elsa teki tosi hyvin töitä ja toi innokkaasti riistaa. Olen todella tyytyväinen. Kakkosmarkkeerauksessa empi vähän toiselle, saareekkeeseen pudonneelle, riistalle lähtöä. Meni saarekkeeseen vähän kaartaen, mutta löysi lokin kuitenkin. Hausta se toi kaksi tavia ja kauimmaisen variksen. Lopetin siihen. Ohjausta en tehnyt ollekaan, sillä yritän nyt välttää turhaa prässäämistä. Harjoitellaan sitä taas huomenna kotona.

Hieno treeni hienossa säässä.

Tiistaiaksat pitkästä aikaa

Tiistaina päästiin pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Keli oli kohdillaan ja rata mukava muistettava, kaikkiaan 22 estettä. Ekalla kiekalla Elsa veti taas höyryt pihalle mutta toinen kerta oli jo mallikelpoisempi. Kepeillä rytmi oli vähän hakusessa, niitä pitäisi treenata erikseen. Kontaktit roiski myös aika pahasti, vaatisivat erillistä treeniä. Vaikka toisaalta, ei me niin kovin tosissamme taideta tämän lajin kanssa ottaa. Pidetään vaan kivaa.

Tauon jälkeen kepeiltä kuvassa näkyvälle punaiselle ja siitä 90 astetta toisella punaiselle osoittautui mahdottoman vaikeaksi. Minun piti ehtiä toisen punaisen ja sen jälkeen olevan sinisen väliin tekemään valssi tai persjättö, mutta kun liikeen suunta oli liikaa eteenpäin, Elsa ei kääntynyt millään toiselle punaiselle vaan painoi sen ohi oikealta. Siniseltä piti taas jatkaa etuoikeaan toiselle sininiselle, joten punaisen ja sinisen väliin olisi ollut pakko ehtiä. Ei saatu sitä millään onnistumaan, joten se jäi vähän kaivelemaan.

Paras tyyny.

Viikonloppu on mennyt synttäreitä järjestellessä ja juhliessa, joten koirat ovat ottaneet vähän rennommin. Eilen kävin pellolla tekemässä pienen treenin Elsan kanssa. Ajatuksena oli pitää harjoitukset todella motivoituina ja simppeleinä, sekä ennen kaikkea treeni lyhyenä. Alku lähti hyvin liikkeelle: aloitin oikealla sivusuunnalla ja vasemman käden kautta eteen. Damit aika pitkillä matkoilla ja lähetys vajaan 2 metrin päästä koirasta.. Elsa pääsi alkuturboilussaan karkaamaan väärälle (viimeksi  viedylle) damille ja korjasin sen. Lopulta suunnat onnistuivat hyvin. Väliin tein muutamalla pikkudamilla lähihakua, damit oli heinien alla piilossa. Sekin meni hyvin.

Mutta sitten lähdin ahnehtimaan. Koska lähetyspaikka oli hyvin tallaantunut, jätin siihen kolme pikkudamia heinien alle lähihauksi. Kävelimme pellon toiseen laitaan ja lähetin Elsan hajualueelle. Haki hyvin ensimmäisen. Olisi ehdottomasti pitänyt lopettaa siihen, mutta lähetin samasta paikasta vielä toisen kerran. Elsa käänsi lähettäessä päätä pois, mistä tiedän sen epäröivän, ja lähti nihkeästi. Ei edennyt suoraan vaikka meni lopulta oikeaan paikkaan ja haki damin. Ei hyvä suoritus kuitenkaan. Sen verran jäi ärsyttämään, että vaihdoin vielä uuteen lähetyspaikkaan, josta oli suora linja pellon laitaa pitkin hajualueelle, ja lähetin kolmannen kerran. Eteneminen oli entistä haparoivampaa ja lopulta Elsa lähti kaartamaan voimakkaasti oikealle, suuntaharjoituksen hajupaikan suuntaan. Pysäytin ja palkkasin pysähtymisestä. Sitten oli pakko vielä motivoida alkuperäinen linja ja tehdä se kertaalleen.

Eli pieleen meni. Tarkoitus oli tehdä lyhyt ja onnistunut treeni, mutta loppufiilis lässähti jälleen. En taida koskaan oppia...