tiistai 17. maaliskuuta 2015

Tiistaiaksat

Juoksut on juostu ja tänään päästiin piiitkän tauon jälkeen taas aksaamaan. Janikin oli taukomme aikana tervehtynyt, joten saimme jälleen toivottua ohjausta. Ryhmämme koko on näköjään pysyvästi kutistunut kahteen koirakkoon, joten treeniaikaa on oikein ruhtinaallisesti. Hyvä niin.

Jani teki meille radan, jossa oli 17 estettä. Rata eteni pääosin suoraan, mutta spiraalimaisesti, ja alkuun oli hankala hahmottaa monesko kierros on menossa. Elsalla oli sopivasti vauhtia ja intoa, ja se teki hyviä pätkiä. Suurempia ongelmia ei esteiden kanssa ollut, ainoastaan muutamassa tiukassa käännöksessä piti omaa kulkulinjaa pohtia. Oli kiva huomata, että Elsa meni jo saattamatta esteille, joten sain itse keskittyä omaan juoksemiseen pyöreän radan sisäreunalla.

Menimme radan kaiken kaikkiaan 4-5 kertaa läpi ja yksi puhdas suorituskin taisi tulla. Kepeillä Elsa alkoi vähän hyytyä, mutta muuten piti sopivaa vauhtia yllä. Menomme on kuulemma muuttunut täysin verrattuna siihen, millä tasolla olimme vuodenvaihteessa. Jee!

Hallitreenit jatkuvat huhtikuun loppuun asti ja touko-kesäkuulla päästään toivottavasti ulos Toijalan kentälle. Jani lupasi meille paikan tiistain treeniryhmässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)