The Mood

Tänään tehtiin taas tehokas vartti agilitykentällä. Meidät otetaan aina ensimmäisenä käsittelyyn, jotta pääsen ajoissa kotiin vapauttamaan mieheni omiin harrastuksiinsa. Ja toisaalta, muut koirakot tekevät pidempää rataa joten siinäkin suhteessa meidät noviisit hoidellaan ensin alta pois.

Epätoivo meinasi iskeä kun Jani esitteli meille suunnittelemansa radan. En selviäisi siitä mitenkään! Rata alkoi yläkuvan keltaiselta hypyltä, siitä punaiselle hypylle jonka takaa koira mukaan ja tiukka kaarros putkeen. Putkesta täysiä alakuvassa näkyvälle keltaiselle hypylle, sitten punainen takakautta kiertämällä ja samaan aikaan itse piti ehtiä esteen etupuolella lähelle A:ta jotta koiran sai ohjattua sen alitse menevään putkeen.

Hups heijakkaa, minä pingoin minkä pitkistä jaloistani pääsin ja Elsa meni esteen toisensa jälkeen juuri niinkuin pitikin. Vain viimeisellä hypyllä piti vähän säätää omaa ohjaamista jotta ehdin ajoissa putkelle. Kolme-neljä kertaa mentiin rata näin päin läpi ja hienosti meni!

Lopuksi tehtiin sama rata vielä nurinpäin. Koira lähetettiin A:n takaa putkelle ja itse piti ehtiä valssaamaan punaisen esteen eteen jotta koiran sai hyppäämään (alakuvassa kohti kameraa) ja jatkamaan kohti keltaista hyppyä. Toinen vaikea kohta tuli punasinisen putken jälkeen kun koira piti saada vasemmalla kääntymään tiukasti itsestä poispäin punaisen esteen takaa ja edelleen putken vieressä olevalle keltaiselle esteelle. Käännöstä hinkattiin jonkin verran erikseen ja Jani palkkasi Elsaa oikeista käännöksistä.

Kotona pitäisi kuivaharjoitella käsiohjauksia niin, että koiran saa kääntymään kummaltakin puolelta käden suuntaan itsestä poispäin ja toisaalta myös takakautta sivulle. Näitä tarvitaan monesti radalla. Ja nyt jos koskaan minun on opeteltava ohjaamaan Elsaa myös oikealta puolelta. Hyvästi supervarma perusasento :)

Kylläpä tuli hieno fiilis treeneistä. Koirassa on vauhtia ja kapasiteettia, se on näyttävä suorittaessaan. Elsa on käsittämättömän hyvin oppinut eri esteet ja haki nytkin esteet aivan oikein vaikka radalla oli myös takaa kiertämisiä. Oman kropan kanssa on tekemistä, jotta pysyy koiran vauhdissa mukana, mutta toisaalta valssit ym. perusasiat on aika hyvin muistissa ja tulevat luonnostaan. Tämä on niin kivaa! Ja hikistä hommaa...

Viime kerralla palkkasin Elsan nameilla mutta nyt kokeilin palloa. Pallo toimi selvästi paremmin ja sillä Elsaan sai toivottua vauhtia. Namien jälkeen sen mielenkiinto tuppasi lopahtamaan ja se alkoi herkemmin haistella maata. Pallon kanssa jää hyvä tekemisen vire päälle.

Tuota vireasiaa olenkin pohtinut viime päivinä paljon. Siihen joutuu todella keskittymään, sillä eri lajeissa tarvitaan erilaista virettä. Niin koiralta kuin ohjaajaltakin. Nome-puolella herkästi kiihtyvää koiraa tulisi rauhoittaa ja oma olemukseni on ohjatessa hyvinkin passiivinen. Koiran pitäisi etenkin suoritustaan odottaessa olla täysin off-tilassa ja rentona. Toki sen tulee tarkkailla ympäristöään ja mahdollisia pudotuksia. Noutojen tulee olla suoraviivaisia vaikkakin toki vauhdikkaita.

Agilitykentälle taas mennään pitämään hauskaa ja vire pitäisi saada kattoon. Jani huomauttikin minulle heti ensimmäisellä kerralla, että koiraa ei pitäisi kentällä moittia väärästä suorituksesta jos se oma-aloitteisesti hakeutuu esteille. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Joudun todella keskittymään siihen, että heittäydyn itsekin hauskanpitoon ja leikkimään koiran kanssa. Pienoista tasapainoilua siis kahden eri maailman välillä, mutta uskoisin, että minä tästäkin vielä selviydyn. Agility on paitsi kivaa ja hyvää liikuntaa, se myös parantaa minun ja Elsan yhteistyötä. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka tässäkin lajissa päätyisin taas starttaamaan.