Tein eilen Elsalle 500-metrisen verijäljen ja annoin sen muhia metsässä yön yli. Tänään käytiin ajamassa, ja jälki oli n. 19 tuntia vanha. Jäljellä oli yksi kulma ja kaatona taas varis.
Aamupäivällä satoi jonkin aikaa vettä ja metsässä tuuli pyöri aika voimakkaasti. Elsalla oli alkumakauksesta lähtien selvästi enemmän vauhtia kun ensimmäisellä jäljellään ja nyt se tekikin paikoitellen melko isoja pistoja jäljeltä sivuun. Kulki myös enemmän pää pystyssä. Meinasi myös oikoa 200 metrin kohdalla olleen kulman, kun haistoi kääntyvän jäljen kauempaa.
Ensimmäiset 300 metriä meni todella hyvin, mutta loppuvaiheessa tuli pieni "mörköhetki", josta Elsa ei oikein meinannut päästä yli. Jäi murisemaan pusikkoon päin, ja sitten pitkän aikaa mietti, miten pääsisi etenemään. Annoin sen itse ratkaista tilanteen ja yritin kannustaa hillitysti.
Kaadolle tultiin vähän sivusta, Elsa haistoi variksen taas melko kaukaa. Nuuski, käytti suussa ja totesi, että eiköhän tämä ollut tässä. Oli vähän "tiloissa" autolle asti.
Jäljen mitta taisi olla nyt aika sopiva. Viimeinen satanen meni jo vähän haahuiluksi, kun likka väsähti. Taidan seuraavalla kerralla tehdä suurinpiirtein saman mittaisen ja alkaa sitten pikkuhiljaa pidentämään kilometriin. Ainakin tämän päiväisen perusteella koestartti saa vielä jonkin aikaa odottaa, sillä muutama hukka olisi ehkä tullut jos olisin seurannut pelkästään koiraa. Ja aika tuo varmasti helpotusta myös tuohon epävarmuuteen, joka nyt tuntuu olevan pahimmillaan.
 |
| Vauhdikasta menoa. |
 |
| Tässä tuumataan. |
 |
| Mutta sitten taas mennään. |
On kyllä hienoa katsella kun koira tekee jotain, mistä se oikeasti syttyy ja keskittyy asiaan 100%:sti. Minun roolini on vain olla hiljaa ja roikkua narun päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita :)