sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivää ja taipparikurssia

Elsa tuo lokkia

Taipparikurssilla oli tänään vain meidän lisäksi yksi koirakko, joten saatiin melkein yksityisopetusta. Alkuun koirille näytettiin pupua ja varista. Ensin testattiin miten Elsa pupusta kiinnostuisi. Päästin koiran irti ja katsottiin, miten se reagoi kun löytää itse pupun tieltä. Elsa ei alkuun noteerannut koko pupua. Sitten kävi sen haistelemassa, mutta jätti melko pian, ja jatkoi muiden hajujen etsimistä. Pupu laitettiin naruun ja Elsaa heräteltiin metsästämään sitä. Hetkittäin kantoikin ihan kivasti ja harjoitus lopetettiin hyvään luovutukseen, jossa Elsa tarjosi pupua minulle korvat alhaalla. 

Toinen koirakko teki saman harjoituksen ja sen jälkeen Elsaa leikitettiin "haavakko" variksen kanssa. Variksen Elsa ottikin paremmin suuhun.

Tämän jälkeen siirryimme lammelle ja molemmille koirille heitettiin lokki vedestä kaksi kertaa. Elsa kävi taas kierroksilla, mutta itse nouto sujui hyvin. Lokki jäi molemmilla kerroilla rantaveteen ja leikitin sen verran että sain jonkinlaiset luovutukset aikaiseksi.

Päivän oivallus oli ehkä se, että voisin vahvistaa Elsalle aivan lähietäisyydellä luoksetulokäskyä. Rannassa se ei varmaan edes ymmärtänyt mitä siltä odotetaan kun houkuttelin ottamaan lokkia ja tulemaan muutaman metrin matkan luokse. Onneksi toko-kurssi alkaa torstaina niin tulee taas hinkattua noita perustottelevaisuusasioita aivan erikseen.


Tänään vietettiin myös äitienpäivää. Kävimme poneilemassa ja myös Manta pääsi leppoisalle iltapäivälenkille mukaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)