Flattileirin nomevalmennus by Heli Siitari

Taas mennään.

Eilen kotiuduttiin lomareissulta ja tänä aamuna starttasin auton klo 6.30 kohti Korpilahtea ja Surkeenjärveä, jossa pidettiin tämänvuotinen flattileiri. Olin ilmoittautunut erilliseen nomevalmennukseen, jonka kouluttajina olivat Heli Siitari ja Stef Bollen. ALO-ryhmää koulutti Heli.

Keli oli koko päivän mielenkiintoinen. Välillä satoi kaatamalla ja seuraavassa hetkessä paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Vaatteita sai repiä jatkuvasti edestakaisin. Ihan sopiva keli kuitenkin treeneihin.

Aamun kokoontuminen ja ryhmiin jakautuminen.

Meidän ryhmässä oli seitsemän koirakkoa. Neljä oli suurinpiirtein samalla tasolla kuin Elsa, mutta kolmella oli aika paljon hankaluuksia ihan perusasioiden kanssa. Tämä vähän harmitti, sillä Heli kävi todella perusasioita läpi ja kolmen koirakon kanssa meni paljon aikaa. Toisaalta Elsa oli vähän väsynyt (kuten minäkin), eikä olisi välttämättä jaksanut kovin rankkaa treeniä vetääkään. Hyviä ja erityisesti Keski-Euroopassa vallitsevia ajattelutapoja ja treenivinkkejä Heli kuitenkin kävi läpi ja muutama asia jäi mieleen.

Koiran virettä lasketaan systemaattisesti ja se opetetaan luopumaan viimeksi heitetystä damista.

Harjoituksissa käytiin läpi erityisesti koirien vireen laskemista. Helin koulutusfilosofia perustuu siihen, että pennun kanssa tehdään noin vuotiaaksi asti pelkästään innostavia harjoituksia, kuten vauhtinoutoja erilaisissa maastoissa. Pennulta ei damin kanssa vaadita malttia (paikalla pysymistä tai muiden suoritusten katsomista tms.), sillä sen pää ei ole siihen kypsä. Maltti opetellaan arjessa, kuten ruokakupilla, autossa jne.

Vauhtinoudot lopetetaan kokonaan kun koiran varsinainen lajikoulutus alkaa. Sen jälkeen kaikki harjoittelu perustuu motivoituihin muistiharjoituksiin (myös kokeneilla kisakoirilla). Koiralle ei tehdä suoria markkeerauksia eikä se pääse ikinä hakemaan viimeksi heitettyä/jätettyä damia. Se oppii keskittymään, se ei hinkua damien/riistan perään ja sen muisti kehittyy hyväksi. Motivaatio säilyy kun siitä on pentuna tehty noutohullu. Markkeerauskyky kehittyy kuin itsestään kun koira on pentuna tottunut seuraamaan katseellaan putoavaa damia ja on tehnyt motivoituneena töitä näkemänsä damin löytääkseen. Tärkeintä on rakentaa koko ajan koiran luottamusta ohjaajaan ja siihen, että dami löytyy aina sieltä mistä koira metsästää. Yritetään aina maksimoida koiran onnistuminen.

Heli puhui pitkään koiran ohjaamisen eroista Suomessa ja Belgiassa. Meillä käytetään aivan liian kovaäänisiä käskyjä, myös pillillä. Pilliin puhalletaan kuin viimeistä päivää vaikka hyvin kevyt ja "nätti" vihellys riittäisi. Hiljaisemmat ja rauhallisemmat käskyt antavat paljon miellyttävämmän yleisvaikutelman kokeissa. Käskevä ohjaustyyli (myös pillillä) on hylkäävä virhe Keski-Euroopassa. Heli myös painotti sitä, että kaikki ohjaaminen pitäisi tapahtua pelkästään pillillä. Jos koira ei kuuntele pilliä, se pitää käydä ojentamassa toistaen samalla pillikäskyä. Muuten käsky on koiran mielestä: piip, piiiip, PIIIP, IS-TU!!!! EIIIII!

Ohjaamisharjoittelussa belgialainen tyyli eroaa suomalaisesta. Meillä tyypillinen ristikkoharjoitus (damit koiran molemmin puolin sivuilla ja takana) on koiralle epälooginen, sillä belgialaiset pitävät erittäin tärkeänä, että koira osaa mennä eteen käden osoittamalta puolelta (eli kääntyen joko oikealta tai vasemmalta taaksepäin). Heli kehoitti harjoittelemaan suuntia siten, että koira istutetaan paikalle ja sen esim. vasemmalle puolelle viedään/heitetään dami ja toinen heitetään koiran taakse oikealta puolelta. Samaan aikaan harjoitellaan siis suuntaa vasen sekä eteen oikean käden kautta. Harjoitus on selitetty videossa.

Kun jatketaan harjoitusta ja lisätään suunta oikea sekä eteen vasemman käden kautta, koira istuu edelleen samalla paikalla mutta se käännetään ympäri. Nyt koiran taakse vietävä dami menee paikkaan, josta ohjaaja lähetti sen aiemmin (vastaavasti ohjaaja lähettää nyt paikasta jossa taakselähetysdami oli) ja koiran oikealla sivulla oleva dami on samassa hajupaikassa kuin äskeisen harjoituksen "vasen dami". Näin toinen sivusuunta jää hajuista vapaaksi ja koira lähtee luontevammin taakse käden osoittamalle puolelle.

Itselleni oleellinen vinkki oli se, että huomiokäskyssä "piip", ei käsimerkkiä vielä käytetä (kädet voi laittaa pilliin tai liivin henkseleihin kiinni, valmiiksi rinnalle). Käsi tulee mukaan vasta jatkokäskyssä (suunnat oikea/vasen tai eteen vasemman tai oikean käden kautta ). Näin koira ei opi ennakoimaan ja itsellekin jää vähän harkinta-aikaa miten kätensä sijoittaa.

Nämä kaikki tuntuivat kovin loogisilta asioilta ja pidin kovasti kuulemastani. Jäinkin vielä seuraamaan ja avustamaan iltapäivän AVO-ryhmää, jossa koirakot pääsivät tekemään vähän enemmän töitä. Tekivät linjoja useille muistipaikoille ja hajupaikkojen ylityksiä. Aina niin, että viimeksi lentänyttä markkeerausta ei haettu ensimmäisenä.

Tärkeinpänä päivästä jäi kuitenkin käteen se, että Elsa on nyt väsähtänyt. Oma intoiluni pitkistä ryhmäkoulutuksista on mennyt selvästi vähän överiksi ja SNJ:n leirin kova kaksipäiväinen tuntuu painavan koiraa vieläkin. Elsan suoritukset ovat varmoja ja hyviä, mutta niistä on hävinnyt ilo. Metsästäessään se lompsuttelee lähes kävelyvauhtia vaikka tekee kyllä töitä. Nyt keskitymme useisiin lyhyisiin treenisessioihin, joissa säilyy into ja tekemisen meininki. Taidan ottaa pienen vauhtinoutokuurinkin sille (vaikka se vastoin Helin koulutusfilosofiaa onkin). Ja riistatreeniä tarvitaan myös paljon syksyn käytännön töitä silmällä pitäen.

Loppysyksystä käydään vielä joku WT-koe kokeilemassa, joten linjat on saatava sitä ennen kuntoon.