Riistatreeniä

Tänään treenattiin pitkästä aikaa riistoilla. Aivan luokattoman vähiin on riistatreenit jääneet, joten nyt on vaan otettava homma asiaksi. Jos meinataan kuukauden päästä olla tositoimissa.

Otin sulamaan kolme varista ja fasaanin, Katilla oli sorsa ja lokki vesitöihin. Veteen tehtiin yksinkertaisia markkeerauksia ja muutama linja. Elsa tuppaa pudottamaan vesilinnut rantaviivaan, mutta houkuttelemalla toi ne kuitenkin käteen.

Haku tehtiin motivoidusti metsään. Fasaanilla Elsa taisi käydä kertaalleen ennen kuin toi sen. Varikset toi hyvin lähimaastoon, mutta vähän piti likkaa ojentaa, että toi perille asti. Ei kuitenkaan tiputellut, lähti vaan kaartelemaan sivuun. Omimisen tarve on edelleen voimakas riistoilla vaikka damien kanssa on jo pitkään mennyt hyvin. Lisää treeniä siis ja paljon riistoilla.

Hulda-sisko ja Kati.

 

Hulda noutaa lokkia.

Olisko jo mun vuoro.

Kotona laitoin vesilinnut kuivumaan ja tein vielä kotipihassa illalla muutamia ihan lyhyitä noutoja sekä sorsalla että lokilla. Matka oli laatoituksella muutama metri ja paikka sellainen että Elsa ei päässyt ohitseni. Oikein mallikkaasti nosti ylös ja toi linnut käteen.

Kotipihaposet.

Flattileirin nomevalmennus by Heli Siitari

Taas mennään.

Eilen kotiuduttiin lomareissulta ja tänä aamuna starttasin auton klo 6.30 kohti Korpilahtea ja Surkeenjärveä, jossa pidettiin tämänvuotinen flattileiri. Olin ilmoittautunut erilliseen nomevalmennukseen, jonka kouluttajina olivat Heli Siitari ja Stef Bollen. ALO-ryhmää koulutti Heli.

Keli oli koko päivän mielenkiintoinen. Välillä satoi kaatamalla ja seuraavassa hetkessä paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Vaatteita sai repiä jatkuvasti edestakaisin. Ihan sopiva keli kuitenkin treeneihin.

Aamun kokoontuminen ja ryhmiin jakautuminen.

Meidän ryhmässä oli seitsemän koirakkoa. Neljä oli suurinpiirtein samalla tasolla kuin Elsa, mutta kolmella oli aika paljon hankaluuksia ihan perusasioiden kanssa. Tämä vähän harmitti, sillä Heli kävi todella perusasioita läpi ja kolmen koirakon kanssa meni paljon aikaa. Toisaalta Elsa oli vähän väsynyt (kuten minäkin), eikä olisi välttämättä jaksanut kovin rankkaa treeniä vetääkään. Hyviä ja erityisesti Keski-Euroopassa vallitsevia ajattelutapoja ja treenivinkkejä Heli kuitenkin kävi läpi ja muutama asia jäi mieleen.

Koiran virettä lasketaan systemaattisesti ja se opetetaan luopumaan viimeksi heitetystä damista.

Harjoituksissa käytiin läpi erityisesti koirien vireen laskemista. Helin koulutusfilosofia perustuu siihen, että pennun kanssa tehdään noin vuotiaaksi asti pelkästään innostavia harjoituksia, kuten vauhtinoutoja erilaisissa maastoissa. Pennulta ei damin kanssa vaadita malttia (paikalla pysymistä tai muiden suoritusten katsomista tms.), sillä sen pää ei ole siihen kypsä. Maltti opetellaan arjessa, kuten ruokakupilla, autossa jne.

Vauhtinoudot lopetetaan kokonaan kun koiran varsinainen lajikoulutus alkaa. Sen jälkeen kaikki harjoittelu perustuu motivoituihin muistiharjoituksiin (myös kokeneilla kisakoirilla). Koiralle ei tehdä suoria markkeerauksia eikä se pääse ikinä hakemaan viimeksi heitettyä/jätettyä damia. Se oppii keskittymään, se ei hinkua damien/riistan perään ja sen muisti kehittyy hyväksi. Motivaatio säilyy kun siitä on pentuna tehty noutohullu. Markkeerauskyky kehittyy kuin itsestään kun koira on pentuna tottunut seuraamaan katseellaan putoavaa damia ja on tehnyt motivoituneena töitä näkemänsä damin löytääkseen. Tärkeintä on rakentaa koko ajan koiran luottamusta ohjaajaan ja siihen, että dami löytyy aina sieltä mistä koira metsästää. Yritetään aina maksimoida koiran onnistuminen.

Heli puhui pitkään koiran ohjaamisen eroista Suomessa ja Belgiassa. Meillä käytetään aivan liian kovaäänisiä käskyjä, myös pillillä. Pilliin puhalletaan kuin viimeistä päivää vaikka hyvin kevyt ja "nätti" vihellys riittäisi. Hiljaisemmat ja rauhallisemmat käskyt antavat paljon miellyttävämmän yleisvaikutelman kokeissa. Käskevä ohjaustyyli (myös pillillä) on hylkäävä virhe Keski-Euroopassa. Heli myös painotti sitä, että kaikki ohjaaminen pitäisi tapahtua pelkästään pillillä. Jos koira ei kuuntele pilliä, se pitää käydä ojentamassa toistaen samalla pillikäskyä. Muuten käsky on koiran mielestä: piip, piiiip, PIIIP, IS-TU!!!! EIIIII!

Ohjaamisharjoittelussa belgialainen tyyli eroaa suomalaisesta. Meillä tyypillinen ristikkoharjoitus (damit koiran molemmin puolin sivuilla ja takana) on koiralle epälooginen, sillä belgialaiset pitävät erittäin tärkeänä, että koira osaa mennä eteen käden osoittamalta puolelta (eli kääntyen joko oikealta tai vasemmalta taaksepäin). Heli kehoitti harjoittelemaan suuntia siten, että koira istutetaan paikalle ja sen esim. vasemmalle puolelle viedään/heitetään dami ja toinen heitetään koiran taakse oikealta puolelta. Samaan aikaan harjoitellaan siis suuntaa vasen sekä eteen oikean käden kautta. Harjoitus on selitetty videossa.

Kun jatketaan harjoitusta ja lisätään suunta oikea sekä eteen vasemman käden kautta, koira istuu edelleen samalla paikalla mutta se käännetään ympäri. Nyt koiran taakse vietävä dami menee paikkaan, josta ohjaaja lähetti sen aiemmin (vastaavasti ohjaaja lähettää nyt paikasta jossa taakselähetysdami oli) ja koiran oikealla sivulla oleva dami on samassa hajupaikassa kuin äskeisen harjoituksen "vasen dami". Näin toinen sivusuunta jää hajuista vapaaksi ja koira lähtee luontevammin taakse käden osoittamalle puolelle.

Itselleni oleellinen vinkki oli se, että huomiokäskyssä "piip", ei käsimerkkiä vielä käytetä (kädet voi laittaa pilliin tai liivin henkseleihin kiinni, valmiiksi rinnalle). Käsi tulee mukaan vasta jatkokäskyssä (suunnat oikea/vasen tai eteen vasemman tai oikean käden kautta ). Näin koira ei opi ennakoimaan ja itsellekin jää vähän harkinta-aikaa miten kätensä sijoittaa.

Nämä kaikki tuntuivat kovin loogisilta asioilta ja pidin kovasti kuulemastani. Jäinkin vielä seuraamaan ja avustamaan iltapäivän AVO-ryhmää, jossa koirakot pääsivät tekemään vähän enemmän töitä. Tekivät linjoja useille muistipaikoille ja hajupaikkojen ylityksiä. Aina niin, että viimeksi lentänyttä markkeerausta ei haettu ensimmäisenä.

Tärkeinpänä päivästä jäi kuitenkin käteen se, että Elsa on nyt väsähtänyt. Oma intoiluni pitkistä ryhmäkoulutuksista on mennyt selvästi vähän överiksi ja SNJ:n leirin kova kaksipäiväinen tuntuu painavan koiraa vieläkin. Elsan suoritukset ovat varmoja ja hyviä, mutta niistä on hävinnyt ilo. Metsästäessään se lompsuttelee lähes kävelyvauhtia vaikka tekee kyllä töitä. Nyt keskitymme useisiin lyhyisiin treenisessioihin, joissa säilyy into ja tekemisen meininki. Taidan ottaa pienen vauhtinoutokuurinkin sille (vaikka se vastoin Helin koulutusfilosofiaa onkin). Ja riistatreeniä tarvitaan myös paljon syksyn käytännön töitä silmällä pitäen.

Loppysyksystä käydään vielä joku WT-koe kokeilemassa, joten linjat on saatava sitä ennen kuntoon.

Hyvä loma

Lomalaiset suunnittelemassa seuraavaa uintikeikkaa.

Kaksi hyvin käyttäytyvää koiraa + pentuaitaus, koiraystävällinen vuokramökki, lasten ilo ja hyvät kelit - siitä on täydellinen lomareissu tehty. Vuokrasimme kolmeksi yöksi huvilan Marttisten lomakylästä Virroilta. Paikassa on järjestetty koiraleirejä, ja kiharaväki oli tulossa sinne juuri meidän jälkeen viikonlopuksi. Aavistelin, että henkilökunta ei katsoisi koiravieraita kovin pahasti.

Eikä katsonutkaan. Meille oli (toiveeni mukaan) varattu läheltä uimarantaa oleva päätyasunto ja suoraan terassin edessä oli koirille merkitty uimapaikka hiekkarantoineen. Sen vieressä soutuveneet ja laituri sekä lapsille sopiva ranta. Kaiken lisäksi saimme olla hyvin rauhassa, sillä suurin osa mökeistä oli tyhjillään. Sanoisinko, että aika täydellistä. Terassikin oli sen muotoinen, että mukaan ottamallani pentuaitauksella saimme rajattua koirille mukavan oleilualueen. Siitä Elsa sai kaihoisasti tuijotella järvelle.

Voin lämpimästi suositella ko. paikkaa koirien ja lasten kanssa lomaileville. 

Koirat terassilla aitauksessa.

Kanavan toiselta puolelta löytyi Pirkan Polku ja käytöstä poistettu ratapohja, joka vei hienolle sillalle.

Offroad-lenkkeilyä. Tyypilliseen tapaani poikkesimme tieltä ja rämmimme lopulta Mikon ja Elsan kanssa metsikön läpi takaisin mökille :)

Manta oli todella pirteä koko matkan ja innostui uimaan monta kertaa.

Mantan matkustaminen jännitti minua hieman ennen reissua. Kuinka mummo jaksaisi kipeällä selällään pitkän automatkan ja vieraan paikan stressin? Huoli osoittautui kuitenkin täysin turhaksi. Manta linnoittautui auton kylkeen kiinni kun pakkasimme kotipihalla tavaroita, ja piti huolen ettei tällä kertaa jäisi matkasta. Perillä se oli koko ajan todella skarppina ja pirteän oloinen. Ui innoissaan monta kertaa päivässä ja oli aina valmiina lähtemään kävelyille. Manta on selvästi päättänyt, että hän ei vielä anna periksi. Nyt nautitaan elämästä!

Elsa hinkui tietenkin koko ajan järveen. Se oli aivan tärinässä, mutta pysyi ihme kyllä aidoissa, vaikka lasten kanssa lähdimme rantaan. Varsinaista treeniä en sen kanssa tehnyt, mutta heittelin damia veteen muutaman kerran päivässä. Eilen kokeilin uittamista veneen kanssa eikä Elsa montaa kehoitusta tarvinnut: lähti heti uimaan veneen perään. Yritti kyllä kiivetä kyytiin joten jouduin soutamaan aika rivakasti sitä karkuun. Vähän turhan lujaa likka siis ui, mutta saipahan ainakin kuntoliikuntaa. Kolme kertaa kävin kokeilemassa haluaako jäädä jo rannalle mutta lähti aina vaan uudelle lenkille. Voi kun olisi oma vene...

Toinen päivä ja aina vaan hinku järveen. Koirien uimapaikka on suoraan terassimme edessä.

Nyt huilitaan yksi yö kotona ja huomenaamulla aikaisin kohti Surkeenjärveä ja flattileiriä!

Ja vielä vähän treeniä...

Linjapaikka oli veneen vasemmalla puolella avovedessä, jossa kasvoi nippuna kaisloja.

Elsan viikon treenikiintiö alkaa olla jo aivan täynnä, mutta en malttanut jättää mahdollisuutta käyttämättä kun pääsin tänään mukaan Vesilahdessa treenaavaan porukkaan. Ajattelin, että vesihommia Elsa kyllä jaksaisi.

Treenipaikkana oli todella hieno lampi, jossa useita pieniä maakumpareita. Tehtiin ensin motivoitu linja avoveteen. Elsa teki sen ensimmäisellä kerralla hyvin, mutta toisella lähetyksellä tuumasi, että homma on jo suoritettu. Etenemistä piti avittaa markkeerauheitolla kun Elsa ei suostunut lähtemään enää linjalle.

Hetken huilin jälkeen tein vielä ykkösmarkkeerauksen kuvassa oikealla näkyvään uomaan. Elsa ui hienosti kapean uoman läpi, mutta palautti harmittavasti maata pitkin. Loppuun tehtiin vielä kakkosmarkkeeraus niin, että ensimmäinen heitto tuli vanhalle linjapaikalle ja toinen oikealle uomaan. Jälkimmäisen heiton haki hyvin, mutta toiselle ei mennyt ilman apua. Toistettiin kakkonen vielä todella lyhyillä matkoilla, mutta ei mennyt sekään aivan putkeen. Väsymys alkaa näkyä.

Nyt Elsa saa huilata muutaman päivän (tosin huomenna olisi agilitytreenit...). Perjantaina voisi seuraavan kerran tehdä jotain.

Markkeeraus tuli uivan koiran kohdalla olevan ison pusikon juuren. Välissä piti ylittää pieni kaislamätäs.

Pyymäki goes Ratula '15

Lauantaina ajelimme Mikon kanssa Kouvolan kupeeseen, perinteikkääseen Pyymäki goes Ratula -viikonloppuun. Lauantaina treenattiin pellolla ja sen vieressä olevalla joella, ja sunnuntaina käytiin tekemässä pieni treeni metsämaastossa. Minnan ja Pollen vieraavaraisuus oli taas vailla vertaa. Illalla herkuteltiin grilliruualla ja puitiin päivän antia. Olipa ihanaa päästä taas mukaan.

Lauantaina teimme pellolle muutaman muistipaikan. Veteen tehtiin ensin markkeerauksia ja sitten myös linjoja. Elsa teki ihan hyvin töitä ja haki damia sitkeästi tiheästäkin kaislikosta. Myös vesilinjat onnistuivat, kun taas maalla samaan paikkaan lähettäminen monta kertaa oli vähän nihkeämpää.

Kati ja Fanni.

Pyymäen treenijengi: Kati, Minna, Markus, Mikko ja Janina. Juha ja Kalle puuttuu kuvasta.

Mocca hakemassa markkeerausta.

Kahvitauon jälkeen treenattiin riistoilla. Muistipaikkaan vietiin variksia ja harakka, veteen heitettiin sorsaa ja pikkusorsaa. Sorsan Elsa raahasi vedestä pellon laitaan, mutta ei oikein tykännyt tuoda sitä käteen asti. Varisten, pikkusorsan ja harakan kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ne tulivat nätisti käteen. Isot vesilinnut ovat aina olleet vähän haastavia, mutta muuten olen kyllä tyytyväinen, sillä Elsa ei juuri ole riistaa nähnyt viime syksyn jälkeen. 

Elsa ja sorsa.

Päät sievästi kallellaan... Kuva: Janina Alankoja

Elsa ja dami. Kuva: Janina

Elsa ja varis. Kuva: Janina

Sunnuntaina ajoimme läheiseen metsään hyttysten syötäväksi. Teimme koirille ns. monimarkkeerausharjoituksen, jossa tuli neljä muistipaikkaa. Sen jälkeen heitettiin vielä pitkiä markkeerauksia. Elsa teki ykköset ihan hyvin, mutta kakkosmarkkeerauksessa ei meinannut lähteä toiselle noudolle. Huomasin muutenkin, että sillä alkoi tehot hiipua. Olihan takana rankka viikko SNJ:n leirillä. Ihan lopuksi tehtiin vielä lyhyt linja ja markkeeraus variksella. Hieman Elsa empi ylösotoissa, mutta linnut tulivat kuitenkin käteen.

Ihana viikonloppu hyvässä seurassa ja täydellisessä treenisäässä. Kiitos vielä kerran Minna ja Polle!

Markus, Fanni ja Hulda.

Kuva: Janina

Kuva: Janina

Kuva: Janina

Vesiohjaus. Kuva; Janina

Mikko pääsi kokeilemaan mönkkäriä, Polle kyydissä valvomassa.

Mantan kuulumisia

Mummeli pääsi metsään.

Mantan tutkimuksista on nyt kulunut kuukausi ja, positiivista sinänsä, mummelin kunnossa ei ole tapahtunut mitään muutosta. Kylkiluiden päällä oleva patti on käsikopelolla tunnusteltuna pysynyt samankokoisena, eikä ole kasvanut. Selkä vaivaa samaan tapaan kuin aiemminkin mutta Manta on päivittäisen lääkityksen ansiosta kivuttoman oloinen. Se on ulkoillut nyt pääosin kotipihassa ja päässyt satunnaisesti pienille kävelyille ihan lähikortteleihin. Liikkuminen on ollut ihan hyvää, tänäänkin juoksenteli iloisesti metsässä. Toki takapää silloin tällöin niiailee etenkin remissä kulkiessa, mutta uskon senkin johtuvan säännöllisen liikunnan puutteesta ja lihaksiston heikkenemisestä.

Nyt näyttää siis vielä ihan kohtalaiselta. Toivotaan, että Mummu pysyy tällaisessa kunnossa ainakin koko kesän.

Täyttä työtä SNJ:n leirillä Partaharjulla

Takaraivo peruutuspeilissä.

Kesäloma startattiin mukavasti SNJ:n leirillä Pieksämäellä. Lähdin Elsan kanssa matkaan sunnuntaina iltapäivällä ja takaisin tultiin väsyneinä mutta onnellisina tiistai-iltana. Majoituksen jaoimme Miinan ja sknu Mion kanssa.

Leiripaikka Partaharjulla oli SNJ:lle aivan uusi, mutta sopi puitteiltaan hyvin noutajaporukalle. Alueella vaelteli meidän lisäksi melkein sata rippikoululaista mutta hyvin sovittiin. Majoitustilatkin olivat oikein mallikkaat - me olimme Miinan kanssa kahdestaan suuressa huoneessa josta oli järvinäköala. Kelikin oli treenaamiseen mitä mainioin.

Perillä kohteessa.

Elsan ja Mion iltauinnit.

Sunnuntaina käytettiin koirat lenkillä ja uimassa. Sitten Lurpan kautta unten maille. Koirat tulivat hyvin juttuun ja olivat yönkin ihan rauhassa. Itselläni jäi unet tosin hyvin pinnallisiksi. Taisi vähän jänskättää.

Kämppikset.

Aamuhuuto Lurpalla.

Maanantaina koulutukset alkoivat klo 8.45 aamuhuudolla ja ryhmiin jakautumisella. Olimme Miinan kanssa ALO-tasoisten nome-koulutuksessa ja saimme ohjaajaksemme Kari "Piki" Silvennoisen. Tiukkaa treeniä siis oli luvassa ja hyvä niin. Sitähän tulimme hakemaan.

Ryhmässämme oli 7 koirakkoa, jotka osoittautuivat tasoltaan hyvin samanlaisiksi. Kaikilla oli jokunen startti takana. Yksi 9-kuinen käyttölabbis tosin siirtyi aamupäivän jälkeen aloittelijoiden ryhmään ja tilalle tuli vähän vanhempi ja kokeneempi labbis.

Aamupäivä aloitettiin sulkeisilla keskellä leiripaikan vilkkainta aluetta. Koirat riviin, remmit irti ja turhat pulinat pois. Dameja lenteli, koiria karkaili ja välillä annettiin kurinpalautusta, pääosin ohjaajille. Koiria ei juurikaan saanut moittia ainakaan sen jälkeen kun ne olivat lähteneet damille. Sai kehua kun koira teki hyvin sen mitä piti, väärä tai huono suoritus tuli jättää täysin huomioitta. Dami vain pois ja koira sivulle.

Sulkeisten jälkeen siirryttiin leirirakennusten välissä, pienessä kuopassa, olevaan metsikköön. Sitä pyörittiin ympäri seuraavat pari tuntia. Koirille tehtiin useita muistipaikkoja ja niille linjaharjoituksia. Välillä tuli helppoja markkeerauksia. Tehtävät vaikeutuivat koko ajan ja lopulta lähetettiin pitkälle linjalle mm. upottavan purukasan yli viistoon mäen rinnettä alas.

Koko treenin ajan porukka oli rivissä ja koirat irti. Jos joku karkasi, siihen puututtiin. Ohjaajat juoksivat koirien perässä mäen rinnettä ylös-alas. Jos linja ei onnistunut, piti mennä lähemmäs lähettämään. Aina ensin kokeiltiin pidempää matkaa, ja jos koira epäröi tai teki väärin, piti tehtävää helpottaa niin paljon että onnistui. Moni ohjaaja epäröi koiransa kykyjä, mutta Piki oli tiukkana eikä antanut tehdä heti helpoimman kautta. Ja niin vaan suoritukset onnistuivat, kerta toisensa jälkeen.

Linja purukasan yli.

Pikaisen lounastauon väliuinnit.

Kolmen ja puolen tunnin rääkin ja vajaan tunnin lounastauon jälkeen palattiin taas hommiin. Siinä vaiheessa reppurakkara jäi jo mökille, sillä sitä ei mitä ilmeisimmin tarvittu. Siirryimme päärakennuksen viereen, josta laski jyrkkä n. 100 metrinen rinne alas rantaan. Ohjelmassa oli vesi- ja maaohjauksia. Rantaviivassa juoksenteli riparilaisia ja vieressä oli myös vepe-treenit. Häiriötä ainakin riittävästi. Itse asiassa niin paljon, että se ei lopulta häirinnyt ollenkaan. Oli pakko keskittyä oman koiran ohjaamiseen ja etsiä sopiva rako lähettämiseen.

Flatit kävivät tietenkin melkoisilla kierroksilla kun luvassa oli vesitöitä. Ensin tehtiin markkeeraus veteen, sitten tuli kaksi linjadamia joista toinen jäi rannalle ja toinen veteen. Elsa ei tietenkään pysähtynyt maadamille ja karkasi lopulta ihan lapasesta kun ei löytänyt vesidamia. Siinä tulikin itselle mukavasti liikuntaa koiraa ojentaessa kun muutaman kerran juoksi rinteen alas ja takaisin ylös. Mutta perille meni. Loppupäivän kuunteli hyvin pilliä :)

Iltapäivän lopuksi siirryttiin vielä alas rantaan ja tehtiin linjoja rinnettä ylös. Ja jälleen tehtävää vaikeutettiin niin, että ensin heitettiin veteen dami ja koira piti lähettää maalinjalle. Elsaa painoi jossain vaiheessa kurinpalautus ja väsymys, ja se alkoi himmailla linjoissa, mutta silti se suoriutui päivän lopuksi aivan mielettömän hyvin pitkästä viistottaisesta linjasta, jossa matkalla oli useita hajupaikkoja markkeerauksista ja edellisistä linjapaikoista. Ihan voittajafiilis (vaikka Piki ei ollutkaan suoritukseen täysin tyytyväinen)!

Oman koiran kannalta parasta maanantain treeneissä oli se, että koiran vire laski heti aamupäivän aikana. Se oli todella rauhassa sivulla (vesirajaa lukuunottamatta), ei höntyillyt ja teki tehtävät täsmällisesti. Pelkäsin nimittäin alkuun, että eka päivä menee ihan läskiksi ja höyryjä päästellessä. Toki suoritusvauhti hiipui päivän mittaan ja väsymys näkyi linjoissa epävarmuutena. Mutta se ei haittaa kun nostatustreeniä voi tehdä taas erikseen. Tärkein oivallus oli kuitenkin se, että koiraa on välillä hyvä koetella eikä lopettaa treeniä ensimmäiseen epäonnistumineen. Kyllä se sieltä taas nousi ja teki huippusuorituksia ihan päivän lopuksikin.

Vesiohjauksia alas jyrkkää rinnettä. Rantaan oli matkaa n. 100 metriä ja välillä paljon liikennettä.

Tahdon uimaan!

Illalla käytettiin koirat vielä palauttavalla lenkillä ja Elsa nautiskeli tekemällä pitkiä uintilenkkejä. Sen jälkeen uni maistui, eikä kumpikaan koira tainnut koko yönä vaihtaa nukkumapaikkaa (minä sen sijaan valvoin jostain syystä taas melkein koko yön...).

Tiistaina aloitettiin aamuyhdeksältä ja siirryttiin metsään. Taas pyörimme ympäri ämpäri pusikkoja tehden koirille monia muistipaikkoja ja niihin sikin sokin ohjauksia. Ohjaajat olivat välillä ihan pyörällä päästään mutta armoa ei annettu. "Luota koiraan" kuului varmaan tuhat kertaan päivän aikana. Ja mehän luotettiin. Ja nehän teki.

Matkat olivat todella pitkiä ja linjoilla oli useita hajupaikkoja. Alla olevassa kuvassa näkyy yksi esimerkki linjaharjoituksesta. Lähetyspaikka oli jyrkän rinteen päällä. Välissä kulki tie ja koira piti lähettää kauimmaiselle sähkötolpalle. Jossain kohtaa sama linja tehtiin toisin päin (lähetys sähkötolpalta ylös rinteeseen) ja toisinaan koirat lähetettiin viistosti alhaalta metsästä rinnettä ylös niin, ettei koiraa voinut enää lähettämisen jälkeen edes nähdä.  

Markkeeraus alas rinnettä ja toiselle koiralle ohjaus jälkimmäisen sähkötolpan luokse.

Elsa teki aivan huikeita suorituksia. Sillä on erinomainen muisti ja kyky hakea hajupaikat. Se myös eteni estoitta pitkän matkaa eikä ihmetellyt yhtään pusikkojen läpi menemistä. Yksikin suoritus oli upeaa katsottavaa:  see eteni ensimmäiselle hajualueelle, tutki sen pikaisesti ja käskystä jatkoi eteen pitkän matkaa seuraavalle muistipaikalle. Elsa ei nähnyt minua mutta minä näin sen, eli eteni pelkällä käskyllä yli 100 metrin päässä. Mörkö-ongelmaa ei meillä ainakaan ole :)

Välillä ohjauksia risukkoisella hakkuulla.

Tunnin lounastauon jälkeen vaihdettiin taas paikkaa, nyt mäntyiseen ja kumpuiseen kangasmetsään. Piki lupasi, että loppuun tehdään suht helppoja markkeerauksia ja linjoja jotta koirille (ja ohjaajille) jää hyvä mieli. Elsa oli kuitenkin tässä vaiheessa niin väsynyt, että sen markkeeraukset menivät ihan läskiksi ja palautuksissa se rupesi haahuilemaan. Sain kuitenkin täsmävinkin markkerauskyvyn parantamiseen: koiralle kannattaa aina silloin tällöin heittää pari markkeerausta niin, että se lähetetään noutoon kun dami on vasta lennossa. Näin dami putoaa koiran eteen ja se naulitsee katseen siihen. Pari noutoa näin ja kolmas lähetys vasta kun dami on pudonnut. Koira ei pääse paukkunoutoon kun käsi laitetaan käskyasentoon jo siinä vaiheessa kun dami heitetään. Eli se lähtee joka kerta käskystä.

Onneksi Elsa kuitenkin toipui koomastaan lopuksi ja saimme tehtyä muutaman hyvän markkeerauksen sekä jälleen kerran huikean pitkän linjan, josta en uskonut sen ikipäivänä selviytyvän. Euforinen tunne.

Markkeerauksia kangasmetsässä.

Vielä hymyilyttää. Tai no, naurattaa lähinnä.

Mio selviytyi hienosti markkeerauksesta.

En ole koskaan treenien jälkeen ollut niin väsynyt kuin tiistaina olin. Neljä kertaa reilun 3h treeni kahdessa päivässä ilman hetkenkään istumataukoa. Koira oli käytännössä koko ajan töissä ja itse yritin omaksua kaiken mahdollisen. Tässä on kyllä hetkeksi sulattelemista.

Ja kyllä, ensi vuonna ehdottomasti SNJ:n leirille. Oli missä oli.