torstai 1. tammikuuta 2015

Loma-aksaa

Huh hiki!

Tiistaina käytiin pitkästä aikaa tekonurmella. Olimme aiemmin päivällä ajaneet monta tuntia Etelä-Pohjanmaalta kotiin, joten Elsa ei ollut aivan parhaassa vireessä. Olihan takana myös yö vieraassa paikassa.

Tehtiin aika vaikeaa 13-esteen rataa, jossa oli paljon takaa kiertoja. Radalla oli myös kepit ja puomi. Jäätiin hinkkaamaan lopun hyppysarjaa ja siinä vaiheessa Elsa vähän kyllästyi. Taisi myös hallin lämpö ottaa koville, sillä minullekin tuli älyttömän kuuma. Pidettiin pieni tauko ja käytiin vielä loppuun tekemässä rata kertaalleen läpi. Meitä kun ei ollut tunnilla paikalla kuin kaksi.

Palkkaus tuottaa edelleen päänvaivaa. Täytyy ensi kerralla kokeilla nakeilla/lihapullilla, sillä perusnamit eivät tunnu aivan riittävän. Elsa odottaa palloa palkaksi, mutta kun sen heittää, koira katoaa omille teilleen. Pitäisi leikkiä pallon kanssa enemmän kotona, josko saisi palautukset kuntoon. Vaan kun en millään saa aikaiseksi. Tuntuu niin turhauttavalta harjoitellla palkkaustakin erikseen!

---

Pikkuhiljaa pitäisi suunnitella tulevaa kevätkautta. Muutamaan näyttelyyn ajattelin Elsan ilmoittaa, ehkä Seinäjoelle ja varmaan myös Tampereelle. Talvinome olisi maaliskuussa, ja sinne olen jo aiemmin päättänyt mennä, jos suinkin päästään. Jonkinlainen DL toimisi hyvänä motivaattorina nyt hieman kadoksissa olevalle treeni-innolle ja epävirallinen kisa olisi hyvä startti kevääseen ja kesään, jolloin treenimotivaatio taas luonnostaankin kasvaa.

Tähän väliin odotan kuitenkin Elsan toista juoksua. Edellisestä on nyt 10 kuukautta ja karvanlähtö on ollut sellaista, että veikkaan (ja toivon!) ajankohdaksi tammikuuta. Hormonit likalla selvästi hyrräävät, ja se on muuttunut jotenkin aikuismaisemmaksi. Pentumaisuus alkaa väistyä ja tilalle on tullut ryhdikäs ja itsevarma nuori, jota kiinnostaa hajut ja toiset koirat valtavasti. Elsa on myös hienoisesti alkanut kokeilemaan omaa asemaansa suhteessa Mantaan, erityisesti ruokailutilanteissa. Välit ovat aina olleet selvät ja toivon, ettei niihin tarvitse jatkossakaan tämän enempää puuttua. Toki on luonnollista, että jo pian 12-vuotiaan vanhuksen auktoriteetti alkaa muuttua ja se saattaa antaa tilaa nuoremmalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)