torstai 6. maaliskuuta 2014

Sairaan hoitoa ja reippailua

Kokenut sairaslomalainen ei turhia hötkyile.

Manta on ollut viikon verran sairaslomalla. Tuntuu olevan ihan tyytyväinen lepolomaansa, eikä juurikaan hinkua ulos tai protestoi edes kauluria. Jalan paketti sai olla viikonloppuun asti aivan rauhassa, eikä kauluria edes tarvittu. Sunnuntaina kuivuva kynsi alkoi ilmeisesti kutista ja kipuilla, ja siteen vaihtaminenkin oli hakalaa. Tiistaina pystyttiin side ottamaan sisällä jo kokonaan pois, eikä kynsi ole sen jälkeen vuotanut. Kauluria tarvitaan kuitenkin nyt, sillä muuten Manta nuolisi tassua koko ajan.

Vähän kynsi on vielä tulehtuneen oloinen ja sitä onkin hoidettu suihkuttelemalla ja antiseptisella voiteella antibioottikuurin lisäksi. Katsotaan nyt, tarvitaanko vielä toinen kuuri perään, jos tulehdus ei rauhoitu...

Kynsi on aika punainen vieläkin ja vähän tulehtuneen näköinen.

Elsan kanssa olemme ottaneet ilon irti kaksistaan lenkkeilystä. Viikonloppuna kävin lenkkien lomassa vähän treenaamassa sen kanssa, vaikka niistä treeneistä ei mitään positiivista sanottavaa kyllä ole. Palautuksissa on käynyt nyt joku käsittämätön fiba, sillä damit jäivät kaikki metrin, parin päähän minusta. Toivottavasti tuo meni juoksun piikkiin.

Eilen minulle tuli pakottava tarve saada hiki pintaan ja valjastin Elsan juoksuvyöhön. Kiersimme 6 kilometrin lenkin, josta juoksin n. 4 km. Elsa piti alkumatkasta ja juoksuvauhdissa mukavan kevyen ja suht tasaisen vedon. Loppulenkistä vähän hyytyi (tai tylsistyi) jolkottelemaan remmi löysällä. Kävelyvauhdissa se vielä haahuilee ja pysähtelee, mutta ihan mukavasti alkaa jo tuo juoksuhomma sujua.

Mikään himojuoksia en todellakaan ole. Saan pari kertaa vuodessa tälläisiä hetkittäisiä päähänpistoja, ja onhan se kiva kun on taas vetokaveri olemassa. Eihän sitä tiedä vaikka kevään tullen askel kevenisi entisestään. Ei se huonoa tekisi meille kummallekaan!

Elsan ruokahommista vielä sen verran, että vaihdoin sen kuivamuonan joitakin viikkoja sitten Royal Canin Maxi Junioriin. Uloste on pitkään ollut löysähköä ja vaaleaa väriltään, ja kaiken lisäksi nappulaa kuluu paljon (7-9 dl/pv + tuoreruokaa 200-300 g). Koitetaan jos tuo RC sopisi vähän paremmin. Ainakin jätökset ovat nyt kiinteytyneet. Olen myös antanut Elsalle iltaruoalla Neun/Altin/Vogelin sijaan useammin pelkkää raakaa lihaa (joko jauhelihaa tai Maukasmixiä), jos se olisi hieman tuhdimpaa. Pieni rasvalisä kylkiluiden päälle olisi ihan tervetullutta. Vähän turhan hoikassa kunnossa likka on kun muutama näyttelykin olisi tässä kevään aikana tulossa.

Elsa sai myös viikonloppuna Axilur matokuurin. Manta saa omansa kunhan antibioottikuurit ovat ohitse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)