sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kohti kesää


Kesälomaan on vielä viikko ja kelitkin ovat olleet kylmiä ja sateisia. Täydellisiä treenaamiseen toisin sanoen, mutta treenit ovat kyllä jääneet luokattoman vähäisiksi. Töissä painetaan maailmaa valmiiksi ennen lomaseisokkia, joten aikaa ja energiaa ei paljon muulle jää. Onneksi koirat saavat olla muun perheen kanssa päivät pitkät pihalla aina sään salliessa.

Pari treeniä olen Elsan kanssa kuitenkin käynyt tekemässä. Eilen vein sen illalla uimaan ja heittelin kahta damia erilaisiin paikkoihin avoveteen ja kaislikkoon. Elsa käy vedestä aivan ylikierroksilla, mikä voi kokeessa olla kyllä hieman hankala asia. Pitäisi tehdä vaan vaativampia harjoituksia jotta joutuu keskittymään. Onneksi vauhti on hyvä ja palautukset jo toimii. Hienosti likka myös ohjautui, kun yksi muistidami meinasi unohtua kaislikon suojiin.
 


Manta on ollut ihan kohtuullisessa kunnossa, tosin kävelyillä se ei juuri ole ollut. Mutta nauttii pihalla olosta ja saa siinä kyllä hyvin liikuntaakin. Varsinkin kun innostuu painimaan Elsan kanssa.




Elsalla on alkanut aivan jäätävä karvanlähtö. Yllätyn joka kerta miten totaalisesti flatin karkeansileä karva leviää pitkin lattioita, joten sitä on kaikkialla. Kiharan karvat ovat aina olleet näppärinä lauttoina nurkissa. Olin suunnitellut loppukesälle näyttelyreissua, mutta voipi olla että pitää katsoa joku sopiva näyttely myöhemmin syksyltä. Kaljua koiraa ei (enää) kannata viedä näytille. Syötän Elsalle nyt Mirracoat kuurin, josko se sillä saisi vähän vauhtia uuden karvan kasvattamiseen. Karva on ollut hyvässä kunnossa mutta saisi olla hieman pidempää paikka paikoin, etenkin vatsan alla.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)