Kanta-Hämeen kuukausitreenit olivat Ruskeenkärjessä, Hattulan Mervessä, joten sadetta ja ukonilmaa uhmaten ajoin paikalle. Olihan edellisestä kerrasta noilla seuduilla ehtinyt kulua jo toistakymmentä vuotta. Aikanaan Monan kanssa treenasimme siellä ahkerasti.
Paikalla oli vain kolme koirakkoa meidän lisäksi joten saimme tehtyä hyvät treenit. Tehtiin veteen ykkös- ja kakkosmarkkeerauksia sekä muutamia linjoja. Elsa teki hyvin töitä mutta kävi sen verran kierroksilla että suu oli vähän levoton. Onneksi rauhoittui kun sai muutaman noudon alle.
Kiva ilta ja hyvä mieli :)
Haastetta markkeeraukseen lumpeista.
Kaislikkoa hyödynsin myös, jotta Elsa tottuu niihinkin.
Kesälomaan on vielä viikko ja kelitkin ovat olleet kylmiä ja sateisia. Täydellisiä treenaamiseen toisin sanoen, mutta treenit ovat kyllä jääneet luokattoman vähäisiksi. Töissä painetaan maailmaa valmiiksi ennen lomaseisokkia, joten aikaa ja energiaa ei paljon muulle jää. Onneksi koirat saavat olla muun perheen kanssa päivät pitkät pihalla aina sään salliessa.
Pari treeniä olen Elsan kanssa kuitenkin käynyt tekemässä. Eilen vein sen illalla uimaan ja heittelin kahta damia erilaisiin paikkoihin avoveteen ja kaislikkoon. Elsa käy vedestä aivan ylikierroksilla, mikä voi kokeessa olla kyllä hieman hankala asia. Pitäisi tehdä vaan vaativampia harjoituksia jotta joutuu keskittymään. Onneksi vauhti on hyvä ja palautukset jo toimii. Hienosti likka myös ohjautui, kun yksi muistidami meinasi unohtua kaislikon suojiin.
Manta on ollut ihan kohtuullisessa kunnossa, tosin kävelyillä se ei juuri ole ollut. Mutta nauttii pihalla olosta ja saa siinä kyllä hyvin liikuntaakin. Varsinkin kun innostuu painimaan Elsan kanssa.
Elsalla on alkanut aivan jäätävä karvanlähtö. Yllätyn joka kerta miten totaalisesti flatin karkeansileä karva leviää pitkin lattioita, joten sitä on kaikkialla. Kiharan karvat ovat aina olleet näppärinä lauttoina nurkissa. Olin suunnitellut loppukesälle näyttelyreissua, mutta voipi olla että pitää katsoa joku sopiva näyttely myöhemmin syksyltä. Kaljua koiraa ei (enää) kannata viedä näytille. Syötän Elsalle nyt Mirracoat kuurin, josko se sillä saisi vähän vauhtia uuden karvan kasvattamiseen. Karva on ollut hyvässä kunnossa mutta saisi olla hieman pidempää paikka paikoin, etenkin vatsan alla.
Kanta-Hämeen noutajilla oli Kirstulan kentällä nome-aiheinen treeni maanantaina ja ajelin sinne Elsan kanssa. Ajattelin, että treeneissä tehtäisiin tottismaisesti maltti- ja seuraamisharjoituksia, mutta teimmekin linjatreenejä. No, eipä nekään hukkaan menneet. Paikalla oli hauskasti peräti viisi mustaa flattiä, yksi kihara (ihana Jokke <3) ja yksi labukka. Treenit veti Riitta Maajärvi.
Elsa oli päivän jäljiltä täynnä virtaa ja keskittyi todella huonosti. Ihan vihoviimeistä viedä se suoraan työpäivän päätteeksi noutotreeniin.
Riitta selostaa harjoitusta ja mustat ohjaajineen kuulolla.
Aloitimme helpolla malttiharjoituksella rivissä ja sitten siirryimme kentän laitaan tekemään lähihakuharjoituksen ja myöhemmin linjan samaan paikkaan. Vaikeammassa versiossa tehtiin häiriöheitto linjasta 90 astetta. Elsa jäi häiriöön jumiin ja karkasikin sinne pariin kertaan. Muuten haki hyvin, mutta sähläsi kyllä mennessään ihan kiitettävästi.
Treenit ovat viime viikkoina jäneet vähiin ja se näkyy heti. Intoa on enemmän kuin laki sallii...
Motivoitu lähihakualue oli heinikossa ja lähetys kentältä.
Lissu soitteli vielä alkuviikosta juteltuaan Mantan kuvista ja tilanteesta kollegansa kanssa. Olivat päätyneet siihen, että hyvin todennäköisesti kylkiluun rustottuma onkin kasvain. Ehkä luusyöpää. Jos asiasta haluttaisiin varmuus, olisi luusta porattava näyte patologista tutkimusta varten. En pidä näytteen ottamista kuitenkaan tarpeellisena, sillä Mantaa ei ryhdytä enää leikkaamaan (poistamaan kylkiluita) ja hoitamaan solusalpaajilla.
Uutiset olivat siis ennakoitua pahempia, mutta toisaalta olen jo henkisesti osannut varautua johonkin tällaiseen. Sitä, kuinka ärhäkkäästi mahdollinen syöpä leviää, ei tiedä kukaan. Eikä myöskään sitä, kuinka kauan kipeä selkä kantaa. Tehtävänäni onkin nyt huolehtia siitä, että Manta saa elää mahdollisimman kivuttomasti niin kauan kun se on mielekästä. Arvioin koiran kuntoa silmämääräisesti ja heti kun mummelin silmien tuike himmenee tai kroppa ei enää jaksa, tehdään ratkaiseva päätös.
Päivittäinen Rimadyl on auttanut todella hyvin ja Manta on ollut viime päivät hyvinkin pirteä. Hastaa Elsaa leikkiin, kikkailee, hakee huomiota ja on kulkenut hyvin mukana kävelyillä. Anaalirauhastulehduksiin määrätty antibioottikin tuntuu purevan, sillä haju ja vuoto on oikeastaan lakannut kokonaan. Onneksi on kesä, ja koirat saavat olla pihalla vapaana. Näin paikallaanmakailu jää vähän vähemmälle ja Mantakin liikkuu luonnostaan.
Torstaina kävin Hakametsän eläinlääkäriasemalla jossa Kati hoiti Mantaa akupunktiolla ja sähköllä. Hoidon jälkeen Manta on ollut tosi reipas. Toivottavasti käsittely helpottaa lihasjumeja.
Neulat laitettiin paikalle koiran seistessä. Ei se niihin reagoinut mitenkään ja kävi maate.
20 minuutin jälkeen annettiin sähköä.
Tänään kävimme melkein kolmen kilometrin metsälenkillä, ja Manta tuli todella reippaasti mukana. Ihana nähdä se pitkästä aikaa näin virkeänä.
Tiistaina aksattiin auringonpaisteessa. Rata tuntui tutustumisvaiheessa aivan hurjan vaikealta, sillä siinä oli esteitä hyvin lyhyillä etäisyyksillä ja pöyrimistä tuli joka suuntaan. Käytännössä rata meni kuitenkin ennakko-odotuksia paremmin, etenkin kun alkuhöyryt saatiin pois.
Tänään käytiin Katin ja Markuksen kanssa upealla metsälammella treenaamassa. Lammessa oli aivan käsittämättömän kirkas vesi ja hiekkapohja. Teimme muutamia markkeerauksia ja useita motivoituja linjoja.
Elsa kävi todella kuumana sekä vedestä että tutuista tyypeistä. Tehtävät se suoritti kuitenkin hyvin ja palautti ravistamatta sivulle. Olin todella tyytyväinen saatuani koiran etenemään linjalla vaikka emme vesilinjoja ole aiemmin tehneet. Etenkin yliuitto hieman viistosti lähihakualueelle meinasi olla vaikea, mutta sain sen kuitenkin onnistumaan. Oli hienoa nähdä, että varmuus maalla työskentelyssä on suht helposti siirrettävissä myös veteen.
Markus lähettää Huldaa.
Hulda palauttaa.
Friida ja Fanni vahtivuorossa.
Vesi oli taas pikkuisen kuumottava asia.
Treenien jälkeen naatiskeltiin.
Treenin jälkeen koirat saivat hetken lutrata vapaasti. Siskokset Silakka ja Salakka (aka Elsa & Hulda) päättivät jatkaa treenailua itsenäisesti ja uivat pitkät pätkät ritirinnan. Ihanat vesipedot!
Tänään saimme viimein ainakin jonkinlaisen selvyyden Mantan terveydentilaan. Kävimme Univetillä, jossa Eeva-Liisa teki perusteellisen tutkimuksen. Yleistarkastuksessa huomattiin heti, että Mantan anaalirauhaset olivat tulehtuneet. Tulehdus aiheuttaa voimakkaan hajun ja eritteen, jota olemme ihmetelleet kotona jo hetken aikaa. Anaalit tyhjennettiin ja huuhdeltiin, ja Manta sai jatkohoidoksi antibioottikuurin. Kontrollissa pitää käydä ennen kuurin loppumista.
Lissu paikallisti Mantan kyljestä kaksi pattia ja ne tuntuivat kylkiluiden päällä. Niinpä otettiin röntgenkuvat, jotta nähtiin kuinka suurista pateista on kyse ja mihin me ulottuvat. Kuvissa näkyi kahden kylkiluun kohdalla harventuma ja sen ympärillä rustoittunutta massaa. Muuten mitään ihmeellistä ei vatsaontelosta, keuhkoista tai eilimistä löytynyt. Ohutneulanäytteessä ei näkynyt mitään kasvaimeen viittaavaa, vaan ainoastaan rustosoluilta näyttäviä soluja.
Patti näyy kuvassa vasemmalta laskien kolmannessa kylkiluussa, pyöreänä länttinä tumman suolen tasalla. Toinen vaaleampi ja pienempi patti on vähän alempana toisessa luussa.
Tämä näyttää ihan normaalilta.
Tässäkään ei mitään normaalista poikkeavaa.
Röntgenkuvista todettiin lisäksi silloittumaa eli spondyloosia selkärangassa kolmessa välissä sekä viimeisessä lumbosacraalinivelessä (näkyy ylimmäisessä kuvassa). Vaikka Manta ei rangan paineluun oikeastaan reagoinut, aiheuttavat nämä varmasti kipua etenkin liikkeessä. Lumbosacraalialue näytti jo aika pahaltakin ja ahtauma voi aiheuttaa jossain vaiheessa takapään halvausoireita. Mantan lantio onkin jo nyt hieman kääntynyt siten, että se varoo tuon kohdan kipua, etenkin liikkeessä.
Matkalla kotoa klinikalle mieli ehti käydä läpi melkoisen tunnemyrskyn.
Jatkamme selkäkivun helpottamista Rimadylillä ja harkitsemme myös krooniseen kipuun tarkoitetun lääkkeen aloittamista. Hieronta olisi myös hyväksi, sillä takapaan lihakset ovat jo todella jumissa. Manta ei käytännössä ojenna takajalkoja taaksepäin enää lainkaan. Kevyttä liikuntaan (n. kilometrin lenkkejä 1-2 krt päivässä) on hyvä jatkaa, mutta sen enempää ei vanhusta kannata enää rasittaa.
Lissu lupasi vielä jutella noista rustottumista kollegansa kanssa ja reilun viikon päästä käymme joka tapauksessa anaaleista kontrollissa. Muuten katsotaan päivä kerrallaan miten mummun kunto kehittyy. Niin kauan porskutetaan kun jalat kantavat, häntä pysyy selkälinjalla ja katse on iloinen. Jossain vaiheessa väistämätön on edessä, mutta ei murehdita sitä vielä.
Nyt olen pelkästään helpottunut, sillä odotin paljon pahempaa.
Kiltti ja kuriton.
Kotona palattiin hyvin nopeasti normiarkeen kun Mantaa ei onneksi tarvinnut klinikalla rauhoittaa. Elsa hauskuutti uusimmalla tempullaan heti kättelyssä. Se on kaksi vuotta pysynyt kiltisti takapihan aitaviritelmissä, mutta nyt kesän tullen nurmella loikoiluun ihastunut ryökäle on ottanut oikeuden omiin käsiinsä eikä enää pysy aitauksessa. En ole vielä saanut likkaa kiinni itse teosta, mutta portit ovat siististi kiinni joten yli se ilmeisesti menee. Eikä siinä mitään, Elsa pysyy tiiviisti omalla pihalla eikä lähde mihinkään. Se vaan haluaa oleilla nurmikolla eikä kovalla terassilla ja laatoituksella.
Mantan kunto on mennyt laidasta laitaan. Välillä on ollut vähän vaisumpia päiviä mutta pääsääntöisesti mummeli on onneksi ollut pirteä ja reipas. Olemme päivittäin käyneet vain noin kilometrin kävelyllä ja Manta liikkuu pääosin kävellen tai peitsaten. Eilen metsässä se sentään vähän ravasikin. Muutos tuntuu hurjalta, kun vielä muutama kuukausi sitten se oli mukana yhdeksän kilometrin lenkillä ja teki koko talven 4-5 kilsan metsälenkkejä. Ja nyt pohdin, että jaksaako se vielä jos käännytään vasta seuraavasta risteyksestä kotiin päin... Toisinaan mietin, että onko tämä vain omaa mielikuvitustani. Onko koira oikeasti noin huonossa kunnossa, vai onko sen lihaksisto vaan päässyt kuihtumaan kun se jää niin usein kotiin.
Maanantaina löysin Mantan kyljestä kohouman. Kiinnitin siihen huomiota lenkillä, ja kun kokeilin kylkeä, tuntui kylkiluiden päällä noin kämmenen kokoinen kova alue. Se on siis niin iso, että noinkin pörröisestä koirasta erottuu. Manta myös aristaa vatsaansa vähän. Tänään käymme lääkärissä, ja toivottavasti saamme selvyyden mikä tuo patti on. Samalla tutkitaan peräsuolen seutu, josko syy voimakkaalle haisemiselle selviäisi myös.
Vähän harmittomamman vanhuuden vaivan huomasin myös jokin aika sitten: Manta ei enää kuule kunnolla. Olen muutaman kerran saanut sen kiinni tilanteesta, että olen seissyt paikoillani sen takana ja kutsunut koiraa, mutta se ei reagoi mitenkään. Kun liikahdan, koira oikein hätkähtää ja tulee korvat rullalla tervehtimään.
On tämä melkoista tunteiden sekamelskaa. Toivottavasti tämän päivän jälkeen ollaan viisaampia Mantan kunnon todellisesta tilasta.
Maksanruskea harmaantuu.
Elsan kanssa käytiin tiistaina aksaamassa. Oli aika kuuma ja muut ryhmäläiset olivat tehneet oharit, joten meillä oli reilusti treeniaikaa. Rata oli mukavan haastava ja siinä oli paljon pyörityksiä. Hyvin saatiin palikat kohdilleen ja pari puhdastakin suoritusta. Elsan keskittymiskyky ei ollut parhaimmillaan. Ensimmäinen rata meni sählätessä ja sitten sillä hiipui vauhti. Pysyi kuitenkin käsissä ja kontaktissa koko treenin ajan. Molemmat puuskutettiin niin, että kuntokuuri ei olisi pahitteeksi.
Baanalla taas pitkän tauon jälkeen.
Kuntoiluinto alkaakin sopivasti palautua. Sairastelin kevättalvella pitkän pätkän ja kuntoliikunta on ollut tauolla aivan liian monta kuukautta. Harmittaa, kun syksyn hyvä vire katkesi enkä ole oikein saanut itseäni liikkeelle. Tällä viikolla tuntui kuitenkin pitkästä aikaa siltä, että voisin taas vähän revitellä. Kävin ensin Elsan kanssa metsässä reippaalla sauvalenkillä ja juoksin kaikki ylämäet (niitä meillä riittää!). Eilen innostuin kokeilemaan vähän pidemmän pätkän yhtäjaksoista juoksemista. Kahdella kilometrilla aloitettiin ja se tuntui oikein hyvältä. Seuraavalla kerralla mennään jo vähän pidempään.
Ilokseni huomasin, että vetokoirani on jotenkin kasvanut ja vankistunut sitten syksyn. Kääntöpuolena tässä on tosin se, että Elsa ei enää vedä aivan yhtä innokkaasti. Se inhoaa valjaita ja koska se kulkee luonnostaan minun sivulla tai jopa aavistuksen takana (aina vapaana ollessaan), jouduimme välillä neuvottelemaan siitä miksi juostessa kuuluu olla edellä. Normitaluttimessa tai vapaana vierellä juokseminen sujuisi varmasti helpommin, mutta en millään haluaisi luopua mukavasta vetoavusta :)
Sunnuntaina startattiin Elsan kanssa ihan oikeassa WT-kokeessa Hausjärvellä, Kanta-Hämeen Noutajien isännöimässä kokeessa. Paikka oli sama, jossa kävimme muutamia viikkoja sitten kimppatreeneissä. Kokeen tuomarina toimi Pauliina Ahola, jonka kokeissa olen käynyt joskus aikanaan Mantankin kanssa. Hyvällä fiiliksellä lähdettiin siis päivään.
Sain kaikesta huolimatta lietsottua itseni koepaikalla melkoiseen paniikkitilaan. Olin päättänyt ottaa Elsalta pahimmat virrat pois tekemällä sille auton luona muutaman helpon muistinoudon ennen koetta. No, noudot menivät niin pipariksi, että ei siitä ainakaan apua ollut. En pystynyt pitämään itseäni kasassa ja koira reagoi heti.
My lucky number.
Koe alkoi pellon etulaidasta ykkösmarkkeerauksella. Ensin tehtävän suoritti 6 alo-koirakkoa ja siihen perään avo-koirakot tekivät samassa paikassa kakkosmarkkeerauksen. Lähetyspaikka oli pellolla ja markkeeraus tuli laukauksen kera metsän puolelle. Hyvin simppeli tehtävä siis.
Olin omalla vuorollani sen verran paineessa, että en muistanut odottaa tuomarin lähetyslupaa (hän kyllä kertoi ennen tehtävää, että antaa numerolla luvan). Onneksi odotin lähettämisen kanssa rauhassa ja Pauliina ehti sanoa numeron samaan aikaan kun annoin käskyn. Palautteessa hän sanoi, että koska kyse on alokasluokasta ja ensimmäisestä rastista, hän hyväksyy suorituksen.
Elsa markkeerasi pudotuksen vähän lyhyeksi ja joutui aika pitkään hakemaan. Pysyi kuitenkin tiiviisti alueella ja löysi damin. Palautus oli suora ja reipas, vaikkakin ihan lähellä käväisin minun takana damin kanssa. Luovutti kuitenkin nätisti. Pisteitä tästä meille 14/20.
Kakkosrastin kohtalokas oja, jonka todellinen syvyys ei tästä kuvasta välity.
Toinen rasti oli täsmälleen samalla paikalla jossa kävimme treenaamassa ojan ylityksiä kimppatreeneissä. Lähetyspaikka oli pellolla ja laukauksesta tuli markkeeraus metsän puolelle pienen kumpareen taakse. Matkalla oli leveä ja miehen syvyinen oja, jossa pohjalla hieman vettä. Kun koira palautti, heitettiin toinen dami kumpareen eteen metsän etureunaan ja siihen tuli siis linja.
Nyt maltoin odottaa lähetyslupaa ja Elsa lähti vauhdikkaasti noutoon. Meni hienosti ojan yli ja suoraan damille. Palauttaessa lähti kiertämään kumparetta kohti toimitsijoita ja taisi tullessaan tiputtaakin damin kerran. Oli kuitenkin sen verran puskien takana, että Pauliina ei tilannetta kunnolla nähnyt ja kertoi, että olisi tuominnut sen koiran hyväksi eli vahingoksi. No, Elsapa kuitenkin järjesti pienen yllärin, eli lähti tulemaan ojan yli, mutta viipyikin kuopassa luokattoman kauan. Lopulta se tuli heinien seasta - ilman damia! Ja naamari kurassa.
Tästä tehtävästä meille siis pyöreä nolla mikä tarkoitti samalla koko kokeesta nollatulosta. Käytiin vielä tuomarin kanssa kurkkaamassa missä dami oli, ja siellähän se oli siististi rinteessä melkein vesirajassa. Likka oli siis ottanut pienet mutakylvyt ja dami unohtui sinne. Aivan selvää sijaistoimintoa ja reagointia jäykkyyteeni. Ei voi koiraa syyttää.
Päästiin kuitenkin jatkamaan muille rasteille, vaikka harmitti kyllä hieman, kun ei saatu testata linjaa. Se olisi ollut tämän kokeen epävarmin tehtävä meille.
Kuranaama.
Kolmannelle rastille rentouduin kun ei ollut enää mitään jännitettävää (paitsi, että pistääkö koira aivan leikiksi). Tehtävänä oli aluehaku drivena. Kolme miestä kulki pienen metsäsaarekkeen päästä päähän ränkättäen ja ampuen, mutta eivät heittäneet mitään. Tämä aika odotettiin koira kytkemättä.
Käytin Elsalle etsi-käskyä, vaikka hakua emme ole tehneet pitkään aikaan. Tämä oli kuitenkin niin selvä motivoitu haku. Alueella oli kolme damia ja kaksi piti tuoda. Elsa haeskeli molemmilla kerroilla vähän laiskasti liikkuen mutta löysi kuitenkin kaksi ja toi molemmat siististi minulle.
Pisteitä 16. Palautetta en oikeastaan saanut, mutta uskoisin, että haun tehottomuus laski pisteitä.
Kolmosrastilla drive metsässä.
Viimeisellä rastilla tehtiin walk up yksitellen. Koira oli ohjaajan ja tuomarin välissä. Laukauksesta piti pysähtyä, tuli heitto ja odotettiin noutolupaa. Elsa seurasi hyvin ja pysähtyi laukauksesta. Se jäi sen verran minun eteeni, että varmistin paikallapysymisen odota-käskyllä (tätä en olisi kuulemma saanut tehdä). Elsa odotti hyvin ja teki Pauliinankin sanoin täydellisen noudon.
Sitten taas liikkeelle ja laukauksesta pysähdys. Elsa seurasi edelleen hyvin ja pysähtyi. Markkeeraus lensi metsän puolelle eikä Elsa tarvinnut tässä lisäkäskyä. Lähti hyvin noutoon ja oikealle paikalle. Joutui kuitenkin hetken haeskelemaan, mutta löysi damin ja toi nätisti. Pisteitä 17.
Nelosrastilla kuljettiin pellon laitaa yksitellen tuomarin kanssa.
Kaikkiaan saimme pisteitä 47, eli oikein hyvä suoritus nollasta huolimatta. Tehtävät olivat suhteellisen yksinkertaisesti ja koe eteni reippaasti. Pellolla kului aikaa noin kolme tuntia ALO- ja AVO-koirien suorituksiin. Kuudesta alokkaasta kaksi pääsi finaaliin ja saivat ykköset, yksi koira sai 2. palkinnon ja muut nollat.
Jäin seuraamaan vielä VOI-koirien kolmea rastia, jotta näkisin millaisia tehtäviä heille tulee. Luokkaan osallistui 9 koiraa. Hienoja suorituksia nähtiin, mutta kova tuuli ja pitkä heinä pellossa olivat myös kokeneille koirille haastavia. Ojaan tulleet markkeeraukset osoittautuivat myös yllättävän vaikeiksi.
Hieno koepäivä ja hieno sää. Kyllä tästä into kasvoi, ja varmasti starttaamme uudestaan. Mutta ennen sitä treenataan, kasvetaan ja yritetään saada vieläkin enemmän kokemuksia ja rutiinia. Elsa on <3
Voittajaluokan alkupuhuttelu.
Voittajaluokka ensimmäisellä rastilla.
Toisella rastilla drive syvällä metsässä.
Kolmannella rastilla tuli markkeerauksia rivin molemmin puolin.
