lauantai 1. marraskuuta 2014

Voi pyhä pimeys!


Viimeiset 1,5 viikkoa on mennyt koirien osalta vähän tyhjäkäynnillä. Viime viikonloppuna ponkaistiin mieheni kanssa Lontooseen juhlimaan hänen nelikymppisiä. Ohjelma oli jalkapallopainotteinen, tietenkin. Vaikka eipä silti, upea kokemus täysi stadioni oli minullekin, vaikka en niin himofani olekaan. Elsa oli reissun ajan hoidossa ja Manta kotona Mumman kanssa lastenvahtina.

Tiistain agilityn jouduin jättämään väliin. Osin matkaväsymyksestä, osin pikkuneitimme uhmakkaasta vastustuksesta. Edellisen viikon odottelu treeneissä taisi sittenkin olla neidille liikaa... Onneksi pojan futiksen ulkokausi päättyi, joten enää ei päällekkäisiä treenejä pitäisi olla.




Kellot kääntyivät talviaikaan ja työpäivän jälkeen on jo säkkipimeää. Tuntuu, että (suht tehokkaan) otsalampun valo ei riitä mihinkään. Yhtenä iltana metsälenkillä lampusta loppui kaiken lisäksi akku kun olin kilometrin päässä lähimmästä valaistusta kadusta. Onneksi olin lähtiessä napannut puhelimen mukaan ja siinä olevan taskulampun turvin pääsin hapuilemaan kotiin. Olipa pelottavaa! Jatkossa pidän aina varalamppua mukana!

Etätyöpäivinä voi onneksi karata aamusta valoisalle lenkille. Ja tänään nautiskelin aurinkoisesta lauantaipäivästä tekemässä kympin lenkin maalaismaisemiin. Onhan tässä syksyssä puolensakin.



Ruotsista kuului iloisia uutisia. Elsan isä SE U(u) CH SE VCH Red Mountains Gold In Bormio oli saavuttanut jälkivalion arvon. Grattis Lotta och Pepzi!


SE U(u) CH SE VCH
Red Mountains Gold In Bormio


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)