tiistai 8. lokakuuta 2013

Syystunnelmia


Minua koko alkusyksyn vaivannut flunssa alkaa viimein hellittää ja koiralenkitkin alkavat taas kulkea reippaammin. Tähän asti (ensimmäiset 9 kk) olemme Elsan kanssa lenkkeilleet pelkästään metsässä, jossa se saa juoksennella Mantan kanssa vapaana. Hyvää liikuntaa vahvistuville nivelille vaihtelevassa maastossa.

Nyt kun pennun kasvu alkaa hidastua, olen lisännyt lenkkeihin myös vähän vauhtia ja pituutta. Tuolla meidän "takametsässä" teemme 3-4 kertaa viikossa n. 3,5 - 5 kilometrin lenkkejä, muina päivinä lenkki korvaantuu treeneillä. Muutaman kerran olen ottanut kävelysauvat mukaan, jolloin tahti on huomattavasti reippaampaa. Ja pari kertaa olen myös juossut osan matkaa. Elsa oli alkuun vähän ihmeissään mamman intoilusta, mutta eipä se kauaa jaksanut ihmetellä. Hyvää totuttelua tulevaan talveen ja hiihtokauteen.


Eilen jäi nometreenit väliin ja lähdin illalla ensimmäiselle täyspitkälle remmilenkille koirien kanssa. Kaivoin varastosta valjaat ja laitoin ne Elsalle. Olisihan sitä hyvä totuttaa myös valjaisiin ja etenkin edellä kulkemiseen. Jos vaikka talvella pääsisimme hiihtämään ja keväällä juoksemaan (ai minäkö?! ;) ).

Valjaat osoittautuivat ihan hyväksi ratkaisuksi ja Elsa "veti" kevyesti koko 6,2 km:n matkan. Sitä vähän jännitti pilkkopimeällä tiellä ohi suhahtelevat autot, mutta ei kuitenkaan saanut niistä mitään suurempaa kohtausta. Talven tullen maantielenkkeily väistämättä lisääntyy, joten eiköhän autoihinkin totuta.

Valjaissa Elsa saa mielestäni liikkua vapaammin, joten sen ei tarvitse jännittää niin paljon kovalla ja tasaisella alustalla. Valjaissa se saa kulkea (luvan kanssa) kevyesti vetämällä, ja vetopiste sijoittuu selän puolivälin paikkeille. Elsalla oli Mantalle hankitut canicross-valjaat, jotka ovat vähän huskyvaljaiden kaltaiset.

Elsa on nyt mielestäni sopivan hoikassa kunnossa ja sillä on jo ihan hyvin lihasta niin edessä kuin takanakin. Toki se on rakenteeltaan vielä honkkelin pentumainen, mutta niin pitää ollakin. Kasvakoon kaikessa rauhassa. Ruoaksi Elsalle vaihdettiin kesällä Virbac junior kun Brit Caren päivittäiset ruokamäärät alkoivat olla litran paremmalla puolella. Virbac tuntuu sopivan Elsalle ihan hyvin ja kerta-annos on nyt n. 4 dl aamuisin. Iltaruoaksi Elsa saa 1/4 kg Neuta tai Altia. Näillä annosmäärillä Elsan selkä- ja kylkiluut tuntuvat selvästi.

Näillä eväillä jatkamme sekä koiran että emännän kunnon kohotusta. Jos vaikka molemmat hyötyisimme!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)