Olipa kerran pieni tyttö, jonka suurin haave oli saada oma koira. Tyttö kulki koulusta kotiin pienen metsän läpi ja näki päiväunia koirastaan. Koira olisi yhtä viisas kuin Lassie tai seikkailukirjojen kultainen Jesse. Niin viisas, että se tulisi joka päivä tyttöä vastaan metsän reunaan. Osaisi odottaa siinä aina oikeaan aikaan - ja yhdessä he kävelisivät kotiin.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin tuo tyttö kulkee jälleen metsässä. Hänellä on mukanaan kaksi koiraa. Ihan omaa koiraa. Ja nuo koirat ovat viisaita.
He kävelevät kilometri toisensa jälkeen yhdessä, nauttivat luonnosta ja hiljaisuudesta. Koirat kulkevat tytön vierellä, kumpainenkin. Siinä niiden on hyvä olla. Toinen tekee välillä pienen pyrähdyksen, kuin tarkistaakseen mikä kuusen takana risahti, mutta palaa pian takaisin. Usein aivan tytön jalkojen juureen. Ja se toinen - se tyytyy nuuhkaisemaan aika ajoin pientareen tuoksut. Elämä on sitä karaissut, se antaa jo nuoremman toimia tiedustelijana.
Tytöstä tuntuu vahvasti siltä, että hän on saanut lassiensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tervetulleita :)