tiistai 5. maaliskuuta 2013

Oliskohan se nyt sitten se...?

Onpas ollut kerrassaan hankala asia tämä pennun nimikysymys. Koskaan ennen en ole nimeä miettinyt näin pitkään, on kyseessä olleet sitten lapset tai lemmikit. Sopiva nimi on aina tupsahtanut mieleen ilman suurempia synnytystuskia. Mutta nyt on ollut vaikeaa!

Perheessämme on tähän mennessä ollut kuusi M-alkuista nimeä, vain Dali-kissa on ollut poikkeus. Yritinkin alkuun löytää ämmällä alkavaa nimeä, mutta kaikki hyvät tuntuivat olevan jossain lähi- tai tuttavapiirissä käytössä. Ämmäsuora joutui siis katkolle ja piti ryhtyä miettimään muita vaihtoehtoja.

Sain tietää jo jokin aika sitten, että pennut tullaan virallisesti nimeämään tuuli-teeman mukaisesti. Lisäksi nimet ovat laulujen nimiä. Tyttöjen nimet Palava Tuuli sekä Tuulta ja Tyventä vääntyivät luonnollisesti Tuuliksi ja Tyyneksi. Nyt kun varmistui, että Pyymäen Tuulta ja Tyventä tulee olemaan meidän pentumme nimi, tuumasin, että kaunis narttupentu ei näytä oikein Tyyneltä. Hylkäsin siis sen.

Lopulta päätin, että pennusta tulee Elsa. Vähän ehkä tavallinen ja tylsä valinta, mutta Elsa sopii meidän perheeseen ja on lisäksi kaunis nimi pentueen kauneimmalle pennulle. Elsa hän olkoon siis. (tähän nuijan kopautus) Lupaan olla pohtimatta tätä asiaa enää ;)

Kiitos muuten kaikille äänestäjille! Elsa voitti myös gallupin.

3 kommenttia:

  1. Hyvä nimi :)
    Meillä vielä kyseinen päätös tekemättä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sieltä tulee, ajallaan :) Pari viikkoa vielä aikaa. Tai toisaalta "Anonyymikin" voisi olla ihan hyvä :D

      Poista

Kommentit tervetulleita :)