sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Lomailua


Iloinen jälleennäkeminen ja korvien puhdistus.

Lomailimme perheen kanssa viisi päivää Tanskassa ja koirat viettivät sillä aikaa omanlaista lomaansa kotisuomessa. Elsalla oli riemukas viikko kasvattajansa sekä äidin ja siskon luona. Manta taas nautiskeli jakamattomasta huomiosta kaupunkilomalla työkaverillani. Eilen me kaikki kuusi reissuista rähjääntynyttä palauduimme kotiin.

Manta vaatimassa hellyyttä kaupunkilomalla. Työkaverini sanoin: "she is an attention freak" :)


Koirista huomaa, että lomaviikolla oli ollut hieman toisenlaiset säännöt kuin kotona. Kumpikin kapusi saman tien yläkertaan, jonne pääsy on normaalisti kielletty. Myös sohvalle yrittävät vähän väliä :) Ja kyllä oli kumpikin väsynyt kun pääsivät kotiin. Koko ilta meni nukkuessa eikä Elsa aloittanut vielä aamullakaan normaalia lauleluaan ensimmäisista rasahduksista. Tämä päivä otetaankin lunkisti kun ulkonakin sataa.


Väsyneet "kielletyllä alueella".

Itse pääsin reissussa toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni: tein 2,5-tunnin issikkamaastolenkin rannalle.  Ilma oli aivan täydellinen ja pääsin reissuun kaiken lisäksi kahdestaan saksalaisen oppaan kanssa. Ihanaa pään tyhjäystä!

Talli oli oikein hieno ja hevoset hyvässä kunnossa. Heillä oli yli 60 issikkaa ja tekevät sekä maastokierroksia että pitävät ratsastuskoulua. Tallilla oli paljon myös nuoria koulutuksessa olevia hevosia joita myyvät ilmeisesti eteenpäin.

Rannalle ajettiin tallilta trailerilla ja hevoset varustettiin vasta siellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)