tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tokoilua



Tänään oli koulupäivä. Ilma oli todella hiostava ja helteinen, mutta yllättävän hyvin Elsa jaksoi keskittyä. Alkukäsittelyjen jälkeen aloitettiin paikallamakuulla. Otin useita lyhyitä pätkiä ja käskin Elsan odottaa makuulla hetken ennen palkkaamista. Muutaman toiston jälkeen pystyin jo nousemaan hieman kyykkyasentoonkin, vaikka tarkkana sai olla, sillä Elsa oli todella jänskissään maassa. Hiljaa hyvä tulee.

Seuraavaksi kokeiltiin hyppyestettä. Totutettiin Elsaa hyppäämään namialustan avulla. Eipä likka juuri muuta kehoitusta tarvinnut. Myös ruutuun lähetys oli päivän teemana ja sitä tehtiin samalla tavalla namialustan kanssa.

Lopuksi tehtiin vielä pienet pätkät liikkeestä seisomista. Pysähdykset sujuivat ihan hyvin mutta seuraamiseen Elsa alkoi olla jo ihan liian väsy. 

Tämä olikin nyt viimeinen tottiskerta ennen kesätaukoa. Heinäkuun loppupuolella jatketaan taas. Ensi viikolla tosin jo tokoillaan ja nomeillaan SNJ:n kesäleirillä.


Kaunis Elsa järvenraikkaana.

Iso-pieni tyttö. (korvakarvat kaipaavat jo vähän saksia ;) )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)