Pikkuhiljaa edeten...

Tällä viikolla en ole tehnyt Elsan kanssa juuri mitään päivittäisiä ulkoiluja kummenpaa. Jotenkin on vähän huono omatuntokin, mutta toisaalta ehkä pennun on ihan hyvä vaan olla ja kasvaa. Ehtiihän sitä myöhemminkin. Toki pari kertaa päivässä lähden sen kanssa kaksistaan ulos ja harjoittelen siinä ohessa kontaktia ja luoksetuloja. Sisällä myös kopeloin ja sylittelen Elsan kanssa, ja kaikki se toki rakentaa suhdetta eteenpäin.

Metsässä on uutta ja ihmeellistä nyt kun lumet ovat sulaneet.

Markuksen kanssa juteltiin Iittalan treeneissä tovi pikkupentujen kanssa harjoittelemisesta. Hän kertoi tekevänsä Huldan kanssa paljon linjalähetyksen alkeita ruokakuppia hyödyntäen, sekä sisällä että ulkona. Itse myös innostuin tästä ajatuksesta, sillä olisihan ruokakupin avulla hyvä vahvistaa juuri eteen lähettävää käskyä/käsimerkkiä. Palkka on pennulle selkeästi näkyvillä metallikupissa, jonka kalahdukseen se on jo aivan pienestä pitäen ehdollistunut. Toistoja voi tehdä vaikka kuinka usein ja harjoitus pysyy riittävän yksinkertaisena ilman, että siihen yhdistyy riskejä damiin, ylös nostamiseen tai palauttamiseen liittyvistä epäonnistumisista.

Sisällä olenkin jo muutaman kerran "lähettänyt" Elsan ruokakupille ja tänään otin kupin ulos. Pidin Elsan hihnassa, kävimme yhdessä viemässä namin kuppiin, menimme muutaman metrin päähän ja lähetin Elsan kupille. Ensimmäinen kerta oli vähän haparoiva, mutta sen jälkeen homma alkoi jo sujua hyvinkin. Tässähän yhdistyy samalla myös muistiharjoitus!

Tein iltapäivällä Elsalle myös ensimmäisen jäljen makkaranpalalla. Jätin makkaran 5-6 metrin mittaisen jäljen päähän ja hain sitten hihnan kanssa pennun sisältä. Elsa nuuski pitkään aloituspaikkaa, josta olin hieman potkinut maata. Kun viittelöin kädellä kohti jälkeä, se alkuun innostui vain kädestä, mutta sai kuitenkin lopulta itse hajun ja lähti hitaasti sitä seuraamaan. Lopulta Elsa jäljesti makkarapalkalle asti. Hieno pentu!