 |
| Äiti ja toinen tytöistä. |
maanantai 28. tammikuuta 2013
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Pepzistä valio!
Pentusten isä sai tänään viimeisen sertinsä ja siitä tuli Ruotsin muotovalio (SE UCH). Onnea Pepzi!
Ja sitten vielä päivän kuva Katilta :)
Ja sitten vielä päivän kuva Katilta :)
lauantai 26. tammikuuta 2013
Vajaan kympin aamulenkki
Alkaa minun hiihtoinnostus olla jo niin kova, että aamulla piti lähteä lähes suoraan sängystä ladulle Mantan kanssa. Menin nyt ensimmäistä kertaa moottoritien toiselle puolelle, jossa jatkuu yhdyslatu aina Lastusten koululle asti (n. 16 km suuntaansa). Maasto siellä onkin huomattavasti tasaisempaa, sillä latu kulkee peltojen ja laitumien läpi. Hienoja maisemia etenkin Innilän tilan mailla. Vähän niinkuin olisi ulkomailla ollut :) Joku kaunis talvipäivä menen kyllä koululle asti, nyt kävin noin puolivälissä matkaa ja käännyin takaisin. Sports Trackeristä näkee tarkan reitin.
Meno oli kyllä huomattavasti mukavampaa kuin mäkisessä ja mutkaisessa metsässä. Ja kirittäjäni on ehkä maailman paras. Pitää yllä juuri sopivaa vauhtia!
perjantai 25. tammikuuta 2013
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Ui-jui...
 |
| Koko poppoo. Kuvat Katilta. |
 |
| Toisella tytöistä on punainen nauha. Tuo on kyllä niin sievä neiti <3 |
Tyttö tuli, ja mun sydämeni suli
Frida synnytti viime yönä 6 potraa poikaa ja 2 suloista tyttöä. Toinen pikkuprinsessoista muuttaa meille <3
Tämä täti on aika täpinöissä!!!!
 |
| Pinkki tyttö päälimmäisenä. |
 |
| Kuvat Kati Kallio |
tiistai 22. tammikuuta 2013
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
lauantai 12. tammikuuta 2013
torstai 10. tammikuuta 2013
Sorruin shoppailemaan
Vauvakuumetta pukkaa, sillä sorruin tekemään ensimmäiset hankinnat pentua varten Mustin ja Mirrin alesta. Molemmille tytöille samanlaiset pannat ja taluttimet. Ja uusi leikkisorsa vanhan ja hyvin palvelleen sorsaraasun tilalle. Pitäähän jokaisella kotinoutajalla olla oma kotisorsa.
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Koulutuspohdintaa Gunillan innoittamana
Sain lainaksi Gunilla Wedeenin Arjelle kultareunus -kirjan ja lukaisinkin sen läpi muutamassa päivässä. Gunillalla on paljon hyviä, ja hieman erilaisia ajatuksia, ja ne todella pistivät miettimään omaa suhtautumistani koiraan ja koiran käsittelyyn.
Voin todeta kirjan perusteella, että allekirjoitan suurelta osin Gunillan tavan suhtautua koiriin ja niiden kouluttamiseen. Gunilla perustaa koulutuksen vahvaan johtajuuteen, koiran kanssa oman kehon ja mielentilojen avulla keskustelemiseen, sekä koiran luontaisten ominaisuuksien herättelemiseen. Koen tämän ajattelutavan hyvin paljon omakseni, vaikka tiedostan hyvin myös heikkouteni, joista ehkä suurin on se, että en vaadi asioita loppuun asti. Ohjaajaherkän kotikoiran kanssa se on tosin riittänyt hyvinkin pitkälle.
Uuden pennun kanssa olisi kuitenkin taas tarkoitus harjoitella siten, että sen kanssa voi osallistua kokeisiin. Toki käyn mielelläni turistina myös käytännön metsällä, jos siihen tällä kertaa olisi viimein mahdollisuus, mutta koska metsästys itsessään ei ole minulle tärkeä asia, on tavoitteenani treenata koekoiraa, ei metsästyskoiraa. Ja kokeissa sitä "pilkun tarkkuutta" tarvitaan.
Gunillan käsitys johtajuudesta perustuu pitkälti omaan asenteeseen (TV-tähti Cesar Milan käyttää sanaa mielentila, state of mind) ja elekieleen, joita koira osaa tulkita. Ohjaajan tehtävänä on kaikin tavoin viestiä koiralle olevansa tilanteen tasalla ja koiran turvana. Koiran pitää pystyä luottamaan siihen, että sen ei tarvitse huolehtia mistään laumaa uhkaavasta ulkopuolisesta asiasta.
Gunilla painottaa kovasti myös sitä, että koiralle pitää osoittaa johtajan olevan koko ajan tietoinen koiran tekemisistä. Johtajalla on silmät selässäkin, ja se pystyy aina puuttumaan koiran (negatiiviseen) toimintaan. Gunilla käyttää tämän havainnollistamiseen mm. eräänlaista maksamakkaratemppua, jossa koiralle lavastetaan houkutteleva tilanne, ja ihminen yllättää koiran rajulla reaktiolla joka estää koiraa varastamasta herkkua pöydältä.
Gunillan kirjan nerokkaimmat oivallukset liittyvätkin mielestäni yllättävyyteen ja erilaisten äänten käyttämiseen. Olen itse luonnostani hyvin rauhallinen ja vähäeleinen, mutta Gunillan kehoitus käyttää jossain tilanteissa yllättävästi esimerkiksi kimeää kirkumista tai säälittelevää voivottelua tuntuvat kovinkin järkeenkäyviltä. Voin kuvitella, että koira menee tällaisesta käyttäytymisestä todella hämilleen.
Koiran opettamisessa Gunilla pyrkii kaikin tavoin hyödyntämään oivalluttamista. Hän uskoo siihen, että mikäli koira oivaltaa itse jonkin asian, se muistaa sen huomattavasti pidempään kuin perinteisesti toistojen ja palkinnon/rankaisemisen avulla tehtynä. Kaikessa ohjaamisessa, niin palkitsemisessa kuin korjaamisessa, pitää olla riittävän yksiselitteinen, jotta asiaa ei tarvitse "hinkata". 1-2 korjauskertaa pitää riittää ja sen jälkeen koiran tulee osata asia lopun ikäänsä. Muuten ohjaaminen ei ole ollut riittävän selkeää. Kuulostaa helpolta :) Esimerkiksi noutoluvan odottamisen ja seuraamisen vapaana hän sanoo opettavansa kasvateilleen yhdellä treenikerralla. Sen jälkeen ne osaavat sen.
Ja sitten se suuri asia: epäoikeudenmukaisuus. Miten vaikeaa tuleekaan olemaan Mantan suosiminen pennun katsoessa, sillä kirjan luettuani oivalsin, että sitä minun pitää tehdä todella paljon. Minun pitää siis keskittyä nimenomaan Mantan kanssa puuhailuun ja pennun on opittava odottamaan minun huomiotani. Ensimmäinen vuosi pitäisi myös opetella pelkästään rauhallista passissa oloa, eli missään kimppatreeneissä ei saisi harjoitella muuta kuin sitä, että pentu on mukana ilman että se saa tehdä ainuttakaan noutoa. Muu harjoittelu tehdään rauhassa kotona. Huh, tässä on haastetta!
Voin todeta kirjan perusteella, että allekirjoitan suurelta osin Gunillan tavan suhtautua koiriin ja niiden kouluttamiseen. Gunilla perustaa koulutuksen vahvaan johtajuuteen, koiran kanssa oman kehon ja mielentilojen avulla keskustelemiseen, sekä koiran luontaisten ominaisuuksien herättelemiseen. Koen tämän ajattelutavan hyvin paljon omakseni, vaikka tiedostan hyvin myös heikkouteni, joista ehkä suurin on se, että en vaadi asioita loppuun asti. Ohjaajaherkän kotikoiran kanssa se on tosin riittänyt hyvinkin pitkälle.
Uuden pennun kanssa olisi kuitenkin taas tarkoitus harjoitella siten, että sen kanssa voi osallistua kokeisiin. Toki käyn mielelläni turistina myös käytännön metsällä, jos siihen tällä kertaa olisi viimein mahdollisuus, mutta koska metsästys itsessään ei ole minulle tärkeä asia, on tavoitteenani treenata koekoiraa, ei metsästyskoiraa. Ja kokeissa sitä "pilkun tarkkuutta" tarvitaan.
Gunillan käsitys johtajuudesta perustuu pitkälti omaan asenteeseen (TV-tähti Cesar Milan käyttää sanaa mielentila, state of mind) ja elekieleen, joita koira osaa tulkita. Ohjaajan tehtävänä on kaikin tavoin viestiä koiralle olevansa tilanteen tasalla ja koiran turvana. Koiran pitää pystyä luottamaan siihen, että sen ei tarvitse huolehtia mistään laumaa uhkaavasta ulkopuolisesta asiasta.
Gunilla painottaa kovasti myös sitä, että koiralle pitää osoittaa johtajan olevan koko ajan tietoinen koiran tekemisistä. Johtajalla on silmät selässäkin, ja se pystyy aina puuttumaan koiran (negatiiviseen) toimintaan. Gunilla käyttää tämän havainnollistamiseen mm. eräänlaista maksamakkaratemppua, jossa koiralle lavastetaan houkutteleva tilanne, ja ihminen yllättää koiran rajulla reaktiolla joka estää koiraa varastamasta herkkua pöydältä.
Gunillan kirjan nerokkaimmat oivallukset liittyvätkin mielestäni yllättävyyteen ja erilaisten äänten käyttämiseen. Olen itse luonnostani hyvin rauhallinen ja vähäeleinen, mutta Gunillan kehoitus käyttää jossain tilanteissa yllättävästi esimerkiksi kimeää kirkumista tai säälittelevää voivottelua tuntuvat kovinkin järkeenkäyviltä. Voin kuvitella, että koira menee tällaisesta käyttäytymisestä todella hämilleen.
Koiran opettamisessa Gunilla pyrkii kaikin tavoin hyödyntämään oivalluttamista. Hän uskoo siihen, että mikäli koira oivaltaa itse jonkin asian, se muistaa sen huomattavasti pidempään kuin perinteisesti toistojen ja palkinnon/rankaisemisen avulla tehtynä. Kaikessa ohjaamisessa, niin palkitsemisessa kuin korjaamisessa, pitää olla riittävän yksiselitteinen, jotta asiaa ei tarvitse "hinkata". 1-2 korjauskertaa pitää riittää ja sen jälkeen koiran tulee osata asia lopun ikäänsä. Muuten ohjaaminen ei ole ollut riittävän selkeää. Kuulostaa helpolta :) Esimerkiksi noutoluvan odottamisen ja seuraamisen vapaana hän sanoo opettavansa kasvateilleen yhdellä treenikerralla. Sen jälkeen ne osaavat sen.
Ja sitten se suuri asia: epäoikeudenmukaisuus. Miten vaikeaa tuleekaan olemaan Mantan suosiminen pennun katsoessa, sillä kirjan luettuani oivalsin, että sitä minun pitää tehdä todella paljon. Minun pitää siis keskittyä nimenomaan Mantan kanssa puuhailuun ja pennun on opittava odottamaan minun huomiotani. Ensimmäinen vuosi pitäisi myös opetella pelkästään rauhallista passissa oloa, eli missään kimppatreeneissä ei saisi harjoitella muuta kuin sitä, että pentu on mukana ilman että se saa tehdä ainuttakaan noutoa. Muu harjoittelu tehdään rauhassa kotona. Huh, tässä on haastetta!
Koulutuspohdintaa: nouto
Löysin tällaisen Gunillan videon, jossa hienosti toteutettu luovutus pennulla.
Pidän erityisesti Gunillan ajatuksesta, että uusi nouto on koiralle kaikessa harjoittelussa paras palkinto. Palautukset pysyvät vauhdikkaina koska koira haluaa mahdollisimman pian päästä hakemaan uutta damia/riistaa.
Aikaisempia koulutusmetodejani aionkin päivittää juuri noiden luovutusten osalta. Tuohon koko koiran vastaanottamiseen ja damin pitämiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Loppuu se panikointi damin tiputtelusta, vaikka se ei varsinainen ongelma Mantan kanssa ole ollutkaan.
Koulutuspohdintaa: häkki vai ei häkkiä?
Gunillan Arjelle kultareunus -kirjassa törmäsin jälleen koiranpennun totuttamiseen häkissäoloon. Kahden edellisen noutajani kanssa en ole häkkiä tarvinnut, enkä sellaista siis omista, mutta olisikohan nyt aika hankkia moinen kapistus?
Sekä Mona että Manta ovat olleen sen verran "helppoja" ja rauhallisia koiria, että ne ovat aina pysyneet kompostikehikkojen sisällä paikassa kuin paikassa. Noita vihreitä monikäyttöisiä aitaelementtejä meiltä löytyykin kasapäin. Muistan aiheuttaneeni hämmennystä eräässäkin nome-kokeessa, kun jätin Mantan yksinään parkkipaikalle siten, että auton takaluukun ympärillä oli kompostikehikoista rajattu alue. No, koira pysyi aitauksessaan, mutta ehkä ajatuksessa oli silloin hitunen hullunrohkeutta, enkä sellaista enää ilkeäisi tehdä. :)
Kompostikehikot ovat meillä aina matkassa myös silloin jos lähdemme kyläilemään. Etenkin (koirattomissa) lapsiperheissä ja paikoissa, joissa ei ole koiriin totuttu, tykkään eristää koirat yhteen huoneeseen. Näin minun ei tarvitse koko ajan stressata, osaavatko lapset olla koiran kanssa tai pelkäävätkö he sitä, tai kinuaako koira rapsutuksia sellaiselta ihmiseltä joka ei niin koirista välittäisi. Otan jostain syystä tällaisista tilanteista valtavat paineet itselleni, joten tämä käytäntö on osoittautunut sekä minun että koirien kannalta toimivaksi.
Häkki olisi kyllä siitä kätevä, että sitä voisi pitää tarvittaessa autossa ja sen voisi ottaa mukaan myös eri paikkoihin (kokeisiin, näyttelyihin, kyläpaikkoihin...). Ja olisihan se pennun kanssa kätevää, jos se oppisi häkkiin rauhoittumaan. Vaikka toisaalta meillä on koirille joka tapauksessa rajattu lapsiportilla oma alueensa kodinhoitohuone-pesuhuoneesta, jossa ne viettävät yönsä ja yksin ollessaan päivät.
Mutta millainen häkki sitten pitäisikään hankkia?
Sekä Mona että Manta ovat olleen sen verran "helppoja" ja rauhallisia koiria, että ne ovat aina pysyneet kompostikehikkojen sisällä paikassa kuin paikassa. Noita vihreitä monikäyttöisiä aitaelementtejä meiltä löytyykin kasapäin. Muistan aiheuttaneeni hämmennystä eräässäkin nome-kokeessa, kun jätin Mantan yksinään parkkipaikalle siten, että auton takaluukun ympärillä oli kompostikehikoista rajattu alue. No, koira pysyi aitauksessaan, mutta ehkä ajatuksessa oli silloin hitunen hullunrohkeutta, enkä sellaista enää ilkeäisi tehdä. :)
Kompostikehikot ovat meillä aina matkassa myös silloin jos lähdemme kyläilemään. Etenkin (koirattomissa) lapsiperheissä ja paikoissa, joissa ei ole koiriin totuttu, tykkään eristää koirat yhteen huoneeseen. Näin minun ei tarvitse koko ajan stressata, osaavatko lapset olla koiran kanssa tai pelkäävätkö he sitä, tai kinuaako koira rapsutuksia sellaiselta ihmiseltä joka ei niin koirista välittäisi. Otan jostain syystä tällaisista tilanteista valtavat paineet itselleni, joten tämä käytäntö on osoittautunut sekä minun että koirien kannalta toimivaksi.
Häkki olisi kyllä siitä kätevä, että sitä voisi pitää tarvittaessa autossa ja sen voisi ottaa mukaan myös eri paikkoihin (kokeisiin, näyttelyihin, kyläpaikkoihin...). Ja olisihan se pennun kanssa kätevää, jos se oppisi häkkiin rauhoittumaan. Vaikka toisaalta meillä on koirille joka tapauksessa rajattu lapsiportilla oma alueensa kodinhoitohuone-pesuhuoneesta, jossa ne viettävät yönsä ja yksin ollessaan päivät.
Mutta millainen häkki sitten pitäisikään hankkia?
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Pappa Pepzi
Tässä vielä kuvia pentueen upeasta isästä. Kuvat ja tiedot lainattu Kennel Red Mountain'sin sivulta. Sivuilla on kuvia myös Pepzin pentuesisaruksista (Goldkullen 2009).
Reg.nr/Reg.no S54836/2009
Kön/Sex hane/dog
Födelsedatum/Born 2009-08-05
Färg/Colour svart/black
Inavelsgrad/Inbreeding 1.2%
Efter/Sire Lustans Slight Dizzel S25869/2005 2005-03-01 svart
Undan/Dam SE UCH Lewisia S14532/2006 2005-12-31 svart
Stamtavla / Pedigree
Pepzi
RED MOUNTAIN'S GOLD IN BORMIO
Reg.nr/Reg.no S54836/2009RED MOUNTAIN'S GOLD IN BORMIO
Kön/Sex hane/dog
Födelsedatum/Born 2009-08-05
Färg/Colour svart/black
Inavelsgrad/Inbreeding 1.2%
Jakt: B-prov 3:a Nkl, C-prov 76/100 p Nkl
Viltspår: 1 Ökl, godk Akl
Utställning: 2 x Cert, bästa hanhundsplaceringar, EXC, CK x flera
Hälsa: HD B/AD u.a, ögon: u.a
Ägare: Lotta Landén
 |
| Kuva: Markus Nuuttila |
 |
| Kuva: Markus Nuuttila |
 |
| Frida ja Pepzi lemmenleikeissä. |
42 vuorokautta astutuksesta
Taas muutama FB-kuva Fridasta. Pentujen laskettu aika on tasan kolmen viikon päästä 23.1.
 |
| Kuvat: Kati Kallio |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)