Ylämäki - alamäki - ylämäki - alamäki

Se on tämän harrastamisen riemua. Välillä kynnetään pohjamudissa ja toisinaan taas liidellään kaiken kivan keskellä. Agilityssä on tehty kumpaakin.

Viime viikon tiistaina minulla oli todella huono päivä ja treeneihin oli hankala lähteä. Lähdin kuitenkin ja sain mielestäni nollattua murheet ennen radalle menoa. Rata oli ihan mukava, vaikkakin aika haastava. Mutta Elsa. Sitä ei kiinnostanut touhu pätkän vertaa. Haahuili jokaisessa sopivassa välissä omille teilleen tai jätti jopa hyppäämättä esteitä. Liekö kuitenkin vaistonnut minun huonon fiilikseni.

Tänään oma fiilis oli täysin päinvastainen. Vähän arvelutti miten Elsa jaksaisi treenit eilisen jahdin päälle, mutta oma intoni taisi tarttua, ja Elsa teki tosi hienosti hommia.

Rata kulki suoraa linjaa lähes kentän päästä päähän, eli sain juosta aivan kieli vyön alla. Voi kuinka hidas olenkaan! Silti saatiin rata menemään pari kertaa aivan puhtaasti läpi ja olin todella yllättynyt, että Elsa teki joka kerta keskivaiheella olevan pituus- ja rengasesteen puhtaasti. Otti myös suht hyvin hyppykäskyn eteenpäin. Minä sekosin välillä vauhtiini ja menin jopa polvilleni. Mutta hauskaa oli!

Palkkauksissa minun pitänee siirtyä taas hetkeksi nameihin. Tänään otin mukaan nakkia ja sillä sain Elsan huomion hyvin itseeni. Pallon kanssa se innoistui joka kerta juoksemaan itsekseen ympäri kenttää ja jäi toiseen päähän lällättelemään. Juuri tuotahan se teki eilen fasaaninkin kanssa :(  On se hitto kun noutaja ei voi noutaa. Tekisi elämästä niin paljon helpompaa.

Fasaanijahti

Välilevon hetki laavulla.

Elsan "kasvatti-isä" Markus järjesti meille mahdollisuuden osallistua eilen Happy Hunters -metsästysseuran kanssa fasaanijahtiin. Parin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme kartanolle, jossa odotti yhdeksän koirakkoa ja reipas kymmenkunta ampujaa. Meidät otettiin koiraporukkaan lämpimästi vastaan, mutta silti vatsassa pörräsi perhosia.

Keli oli kutakuinkin kammottava. Muutama aste lämmintä ja vettä satoi kovan tuulen kera. Onneksi olin varautunut tarpeeksi lämpimillä ja vedenpitävillä vaatteilla.

Koiraporukka analysoi aamupäivän urakkaa.

Aamupäivällä oli kolme ajoa. Kaksi metsässä ja kolmas aukeammalla pellolla. Ensimmäisessä ajossa jäimme reunimmaisen ampujan taakse. Fasaaneja liiteli muutama ylitse, ja haulikot paukkuivat, mutta Elsa oli todella nätisti sivulla. Aivan lopuksi tuli täydellinen markkeeraus suoraan eteemme ja lähetin Elsan noutoon. Se meni fasaanille, tutki sitä, mutta ei ottanut ylös. Ajo onneksi päättyi ja pääsin menemään koiran luokse. Otimme yhdessä linnun ja Elsa alkoi jo kiinnostua siitä.

Toisessa ajossa olimme aika keskellä ampujien takana. Fasaaneja tippui alueen kummallekin laidalle mutta yhtään ei tullut meidän kohdalle. Elsa vähän tärisi passissa ja jäi katselemaan selän taakse laskeutuvia lintuja, mutta ei äännellyt.

Kolmannelle ajolle siirryttiin melko pitkä matka metsästä pellolle. Elsa oli taas hyvin passissa, tarkkaavainen eikä enää tärissyt. Yksi fasaani tippui selkämme taakse metsäiseen rinteeseen ja lähetin Elsan hakemaan. Se meni linnulle, tutki sitä, mutta ei ottanut. Markus kävi vähän vieressä kannustamassa ja sitten sainkin linnun suoraan käteen. Heti noudon jälkeen putosi toinen hyvä markkeeraus eteen pellolle. Lähetin Elsan, mutta se paineli linnusta suoraan yli kauempana tippuvien/lentävien perään. Karkasi täysin hallinnasta ja kiisi monen sadan metrin päähän. Voi nolous ja kauhu! Kutsut kaikuivat kuuroille korville ja lähdin lopulta koiran perään. Juuri ennen ajon loppua se tuli läheisestä lammikosta lintu suussa ja tiputti sen n. 15 metrin päähän. Tuli kutsusta kuitenkin luokse. Odotin ajon loppuun ja haettiin sitten pudonnut fasaani yhdessä.

Ansaittu lepohetkin kolmannen ajon jälkeen.

Lounaalle siirryttiin laavulle, jossa paistettiin nuotiossa makkaraa. Elsa hyppäsi käskystä penkille kaverin viereen ja istua jäpitti siinä pitkän aikaa täysin rauhallisena. Taisi olla jo aika väsy. 

Minulla kiehui päässä edellinen episodi ja nolotti niin pirkuleesti. Miten uskaltaisin enää päästää koiraa irti...? Vielä kun tiesin, että loput kaksi ajoa olisivat avoimella pellolla.

Lounaan jälkeen siirryttiin takaisin lähelle edellistä ajopaikkaa. Jäin keskelle peltoa aivan kokeneen koirakon viereen. Lintuja tuli melko paljon ja Elsa jäi kovasti jumiin taakse lentäviin. Ensimmäistä hyvää eteen tullutta markkeerausta se ei nähnyt ollenkaan, ja kultsu haki sen. Hetken päästä tuli haavakko aivan nenämme eteen, noin 20 metrin päähän. Päästin Elsan irti ja se paineli suoraan karkuun pyrkivälle linnulle. Otti sen hienosti kiinni, huomasi sitten metsästä pellolle tulevan ylösajavan spanielin ja lähti lintu suussa painelemaan spanielia kohti. Kuunteli onneksi hetken päästä kutsua ja lähti kaartamaan luokseni. Sain linnun jo lähelle, mutta haavakko pääsi vielä kerran karkaamaan. Elsa otti kuitenkin uudestaan linnun kiinni ja sitten sain sen jo käteen. Huh helpotus! Linnun lopettamiseen oli kyllä pyydettävä apua...

Saatiin samaan ajoon vielä toinen selkeä pudotus ja sen Elsa toi jo paremmin luokse. Tosin meidän vieressä olevan lintukasan lähelle, meinasi käydä vaihtamassa.

Viimeinen ajo oli myös pellolla, jonne siirryttiin pieni matka. Oltiin taas keskellä, mutta suurin osa linnuista kaarsi sivuille. Kaksi fasaania putosi kuitenkin melkein samaan paikkaan kahden ampujan väliin ja sovittiin viereisen koirakon kanssa, että päästän Elsan hakemaan. Elsa meni ensimmäiselle linnulle, otti sen hyvin suuhun, mutta törmäsi sitten toiseen eikä sen jälkeen ottanut kumpaakaan. Kutsuin sen lopulta takaisin luokse ja tuli tyhjänä. Spanieli ehti käydä toisen fasaanin korjaamassa talteen mutta toisella saatiin onneksi vielä ajon loputtua tehtyä harjoitus niin, että Markus kävi lintua näyttämässä ja lähetin Elsan hakemaan. Sain linnun käteen asti. Onneksi tuli mahdollisuus niitata päivä tällaiseen onnistumiseen.

Päivä oli siis todella jännittävä mutta erittäin hyvä kokemus sekä minulle että koiralle. Voisin ehdottomasti mennä toistekin, mutta sitä ennen meidän on harjoiteltava vielä paljon. Todella paljon. Päivän parasta antia olikin se, että siinä näki konkreettisesti harjoiteltavat asiat: riistankäsittely, palauttaminen, ehdoton luoksetulo ja maltti.

Tilanne oli varmasti koiralle todella outo paukkeineen, lentävine lintuineen ja lämpimine riistoineen. Ylösajava spanielikin oli todella kova häiriö, Elsa olisi halunnut pistää sähikäisen kanssa leikiksi. Täytyy sanoa, että olin vähän yllättynyt siitä, että Elsa käyttäytyi näinkin holtittomasti, sillä se ei ole treeneissä enää pitkään aikaan karannut palautuksissa saatikka pudotellut riistaa.  Tosin syy huonoihin palautuksiin taisi olla suurelta osin myös minussa, sillä olin varmasti hermostunut ja jännittynyt, vaikka en mielestäni sitä näyttänytkään.

Vaikka sooloilu ärsytti ja ennen kaikkea hävetti, olen silti erittäin tyytyväinen Elsan käyttäytymiseen passissa. Pahin kauhuskenaarioni nimittäin oli se, että koiralla sekoaa pää ja se alkaa passissa aivan hysteeriseksi. Mutta vielä mitä, likka ei päästänyt inahdustakaan koko päivänä, oli tarkkaavainen ja istui rauhassa sivulla! Itselleni annan myös sen verran pisteitä, että pystyin hyvin keskittymään koiran lähettämiseen, enkä hätäillyt.

Innolla sitten vaan treenaamaan. Vielä kun keksisi miten tällaisia tilanteita varten voisi treenata, sillä kyllä koira kotona ja kimppatreeneissä toimii... Tulee pillistä salamana luokse. Ja porukkatreeneissä olemme käyneet paljon. Riistalla toki pitäisi treenata huomattavasti useammin.

Loppuun vielä toiset pojot itselleni: otin kotona kahdesta palkkiofasaanista rintafileet onnistuneesti talteen. Niistä loihditaan viikonlopuksi herkkua. Meidän perheen ensimmäinen fasaaniateria.

Manta sai herkutella jo heti tuoreeltaan fasaanin koivilla. Nielaisi ne lähes pureskelematta (sama koira nautiskeli nuoruudessaan kahdessa NOME-kokeessa fasaanipaistista). Elsalle liha ei kelvannut :) Ehkä parempi niin.