Ihana kamala helle

Tykkään kovasti helteestä ja lomaa on kiva viettää uimarannalla lojuen, mutta pikkuhiljaa alkaa tämäkin riittää. Kuumassa ei jaksa tehdä yhtään mitään, ei ihmiset eikä koirat. Koirat ovatkin viettäneet päivänsä pääosin sisällä viileässä löhöillen ja Elsan kanssa olen käynyt pienillä lenkeillä illan (muka) viiletessä. Mantaa en ole juurikaan rasittanut, se on niin tuskaisen oloinen. Elsalle olen myös heitellyt pihalla pari kertaa damia (ja voisin taas hehkuttaa kuinka hienoja meidän palautukset ovat!!!).

Tänään tapahtui kuitenkin pieni ihme - iltapäivällä alkoi ukkostaa. Ukonilma taukosi alkuillasta ja koska ilma tuntui mukavan raikkaalta, päätin kipaista pitkälle lenkille koirien kanssa. Ihan riittävän lämmin oli silti, mutta siedettävää, kun taivas pysyi koko matkan pilvessä. Uusi ukkosrintama pysytteli koko ajan meidän vierellä mutta ei onneksi sattunut päälle. Ihailin vain pellon yli kaukaista salamointia. Loppulenkistä tiemme alkoivat kuitenkin sen verran kohdata että pistin hölkäksi. Kun pääsin kotipihaan, taivas repesi. Mutta ehdinpä kympin lenkin kiertää! Ihanaa!

Taippareihin on nyt reipas viikko aikaa. Olo on hyvin luottavainen, mutta muutaman kevyen riistatreenin ajattelin vielä tehdä mikäli säät sallivat. Pupulla voisin tehdä pitkiä muistilinjoja ja varmistella näin nätit palautukset. Pupua Elsa on jäljillä vielä vähän pudotellut matkalle. Haku tuntuu tällä hetkellä kaikista epävarmimmalta, mutta en oikein osaa päättää, kannattaako sitä vielä treenata täysimittaisena vai antaa olla ja toivoa parasta. Varisten suhteen ei ole mitään ongelmia, mutta hakuinnon säilyminen riittävällä tasolla arveluttaa. No, parempi olla maalailematta piruja seinälle. Posalla vaan!

Ja sitten olisi ne Mejä-kokeet. Verijälkikin olisi hyvä tehdä vielä ennen koetta, Elsalla on siitä vasta niin vähän kokemusta. Päivät vaan tahtovat loppua kesken, sillä jälki olisi hyvä tehdä nyt ja jättää sitten asia hautumaan. Koeviikolla ei enää oikein kannata treenata, jotta into ja keskittyminen on kokeessa mahdollisimman korkealla. Mutta toisaalta en tiedä uskallanko tehdä verijälkeä nyt juuri taippareiden alla. Voiko se sotkea pupujälkeä. Ei varmastikaan, mutta...

Jotta ei tulisi vapaa-ajanvietto-ongelmia, ilmoittauduin tänään vielä lauantaiksi 16.8. Salossa järjestettäviin, englantilaisen ammattikouluttaja Guy Bennetin treeneihin kuunteluoppilaaksi. Ajattelin ensin, että tulee vähän liikaa ohjelmaa taippariviikonlopulle, mutta minua houkuteltiin kovasti mukaan. Toisaalta voi tehdä ihan hyvää omalle mielentilalle taippareita ajatellen, kun käy katsomassa osaavia koirakoita. Lopullinen päätös oli kuitenkin helppo tehdä kun katsoin yhden löytämäni videon hepun treeneistä. Kerrassaan hurmaavaa brittienglantia - ihan pakko päästä kuuntelemaan! Enpähän ole kotona panikoimassa  ja tartuta hermostuneisuuttani Elsaan.

Kiharat otsikoissa

Kiharakerhon taippareista oli hieno juttu Turun Sanomissa. Sanna sekä Kati ja Helga edustivat hienosti videolla :)

Tässä linkki juttuun: http://www.ts.fi/ts+tanaan/660233/Kiharakarvaiset+koolla+Piikkiossa

Mantan synttäripäivä

FI MVA BH Curlicue's Upbeat Point

Manta-muori täyttää tänään 11-vuotta ja on elämänsä kunnossa.
Kotiväki onnittelee <3

Rotusurffailua

Sunnuntaina juttelin useammankin ihmisen kanssa rotusurffailustani. Jäin itsekin pohtimaan, että mistä lopulta on kyse. Olen omistanut kolme koiraa, kaikki eri rotuisia. Noutajia kuitenkin. Välillä tuntuu, että rodun vaihtaminen on jonkinlainen tabu. Kuin olisin petturi.

Jos joku on varmaa niin se, että noutajat ovat minun juttuni. Kaikkien koirieni kanssa olen kulkenut sekä PK- että paimensukuisten koirien porukoissa, joten jonkinlainen käsitys on syntynyt myös toisenlaisista roduista. Aina olen kuitenkin palannut kotipesään ja noutajaporukoihin. Siellä vaan on jotenkin kotoisa olo. Omanlainen leppoisa tekemisen meininki. Ihmiset sen kai lopulta tekevät.

Mutta palataan vielä peruskysymykseen, miksi aina eri rotuinen noutaja.  Ehkä olen hypännyt kerta toisensa jälkeen uuteen rotuun silkasta mielenkiinnosta. En ole halunnut vanhan koirani kopiota, tai paranneltua versiota, vaan katsonut mitä annettavaa uudella rodulla voisi olla. Toisaalta olen näin välttänyt vahvat ennakko-odotukset siitä, että pentu olisi jotenkin samankaltainen kuin edellinen koirani (tietenkin sen olisi tällöin pitänyt kerrata vain edellisen positiiviset piirteet). Tai sitten en vaan ole löytänyt sitä omaa. Tältä osin tilanne tosin taitaa nyt muuttua, sillä minun on hyvin vaikea uskoa, että meille tulisi koskaan chessiä tai tolleria. Labukka ehkä joskus, mutta en siitäkään ole enää aivan varma. Ehkä se oma löytyy kuitenkin tästä pyhässä kolminaisuudessa.

Tällä kokemuksella voisin kuitenkin todeta, että noutajarotujen välillä olevat erot ovat hyvin pieniä. En itse oikein usko näihin "koska se on kihara" tai "koska se on flätti" -tyyppisiin lausahduksiin. Toki roduilla on omat erityispiirteensä, mutta yleensä se suurin vaikuttava tekijä on siellä narun toisessa päässä. Ja sen jälkeen tulee koiran persoona ja luonne.

Kaikkia noutajarotuja yhdistää se, että ne ovat ns. peruskoiria. Ne ovat tyypillisesti helposti lähestyttäviä ja täten myös mukavia kotikoiria. Kaikki noutajat on jalostettu metsästyskäyttöön, mikä tuo niiden olemukseen tiettyä itsenäisyyttä (jos vertaa esim. paimenkoiriin). Erityinen piirre on kuitenkin niiden käyttö pienriistan talteenottoon, mikä on vienyt noutajilta elävän riistan ajamishalut ylösajotyyppistä käyttäytymistä lukuunottamatta lähes kokonaan. Tämä edellyttää koirilta myös koulutettavuutta ja tietynlaista nöyryyttä, mikä on hyvä ominaisuus kaikenlaisessa harrastamisessa.

Näistä ja monesta muusta yksityiskohdasta syntyy monipuolinen paketti, joka paitsi miellyttää silmää myös sopii omiin näppeihini. Siitäkin huolimatta, että en ole millään tavalla kiinnostunut metsästyksestä eikä kukaan lähipiiristäni sitä harrasta.

Loppuun vielä pieni ja erittäin subjektiivinen analyysintynkä näiden omien rotujeni eroavaisuuksista.


KULTAINEN NOUTAJA
+ (ainakin teoreettisella tasolla) suuri miellyttämisenhalu
+ käyttölinjaisten kauneus ja vauhdikas työskentelytapa
+ ilmeikkyys ja persoonallisuus

- liikaa karvaa minun makuuni (muistan vieläkin trimmaamistuskan ja pitkän kuivumisajan)
- pahimmassa tapauksessa arkuus yhdistettynä piiloagressiivisuuteen (näitä tapasin valitettavan usein tokon alkeiskursseilla)
- käyttölinjaisten liika pehmeys ja ylivilkkaus

Muistikuvat omasta kultaisesta alkavat jo aikalailla hämärtyä. Mona oli ensimmäinen koirani ja se olisi varmasti hyvin erilainen jos kouluttaisin sen nykyisillä taidoillani. Monan ongelma oli riistahaluttomuus ja muutenkin se oli tyypiltään ns. "sohvaperuna", ei motivoitunut oikein mistään. Se luisti ikävistä tilanteista voimakkaasti alistumalla mutta näytti hetken päästä keskaria. En saanut koiraan oikein koskaan kunnon otetta, sillä se ei luottanut minuun (tämä johtui epäjohdonmukaisesta koulutuksesta ja liian kovista otteista alkuvuosina). Lisäksi Mona kärsi paukkuarkuudesta joka vaikutti arkielämään. Kotikoirana se oli toki kertakaikkisen hurmaava ja sitä kaipaa edelleen moni ei-koiraihminenkin.


KIHARAKARVAINEN NOUTAJA
+ Kihara on yhden ihmisen koira. Äärettömän lojaali. Sitä ei kiinnosta toiset koirat eikä ohikulkevat ihmiset, mutta se tulee tarvittaessa kaikkien kanssa toimeen. Kunhan voi pysytellä omalla turva-alueellaan ja oman ihmisen vierellä.
+ Rauhallisuus ja tyyneys kotioloissa ja myös koetilanteissa odotusajoilla. On-off nappula löytyy.
+ Sopiva vartiointivietti. Ilmoittaa kun joku tulee tontille ja myös puolustaa omiaan. Kaikki sisällepyrkijät ovat kuitenkin päässeet ohi eikä jää koskaan ketään kyttäämään/haastamaan.
+ Parhaimmillaan sitkeä ja tehokas työskentelijä, vaikkakaan ei näyttävän nopea.
+ Mantan ehdoton valtti on ollut ohjattavuus ja kuuliaisuus. Vaativat hakutyöt taas ovat olleet sille vaikeimpia. Luoksetulokutsu on aina ollut Mantalle paras palkinto.
+ Rodun kohtalaisen hyvä terveystilanne.
+ Rodun ulkoinen olemus, aristokraattisuus. Näyttävä ilmestys.


+/- Turkki: vaatii vain pientä siistimistä ja pesua silloin tällöin. Karva ei lattioillakaan leviä ympäriinsä vaan kerääntyy käsin poimittaviksi palloiksi. Mantalla tosin on äärettömän herkkä iho ja se hinkkaa itseään joka paikkaan (etenkin märkänä) vaikka iho ei koskaan ole mitenkään näkyvästi reagoinut. Rasittava piirre.

- Kiharamainen tapa juoda vettä: ottavat suun täyteen ja lähtevät kuljeskelemaan, jolloin vesinoroja valuu suupielistä pitkin lattioita. Tätä tekee kuulotiedon mukaan moni!
- Tietty kovuus/terävyys mitä ei kultsulla tai flätillä ole. Tämä linkkaa tuohon ensimmäiseen plussaan, kun kihara ei siedä aina ihan kaikkia tilanteita. Esim. lasten kanssa on syytä hieman varoa.
- Miellyttämisenhalu ei ole kovin vahva. Kihara on vaikeasti motivoitavissa jos sitä ei huvita. Ei kestä junnaavaa harjoittelua, kyllästyy helposti. Ja ajattelee joskus vähän liikaa itse. Arvostan todella korkealle kiharaisia tottelevaisuusvalioita!
- Riistankäsittely/-motivaatio-ongelmia on valitettavan paljon.
- Samoin arkuutta niin ihmisiä kuin koiriakin kohtaan.



SILEÄKARVAINEN NOUTAJA
+/- Koiramaailman Peter Pan, kuten rotukuvauksessa sanotaan. Tämä piirre on vaatinut hieman totuttelua mutta on pääsääntöisesti positiivista. Flätti on aina hyväntuulinen ja valmis touhuun. Tosin se on sitä monesti myös silloinkin, kun itse ei niin jaksaisi.

+ Koulutettavuus: sopivassa suhteessa miellyttämisenhalua ja kuuliaisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja äärettömän hyvää nenän käyttöä. Vauhtia riittää ja koira motivoituu itse tekemisestä ja/tai ohjaajan tyytyväisyydestä/kiitoksista. Ei tarvitse "nostamista" tai virittelyä.
+ Sopivassa suhteessa kovuutta ja pehmeyttä. Ei hätkähdä/menetä toimintakykyään "tukkapöllyistä" mutta ottaa niistä kuitenkin opikseen.
+ Kestää toistoja, ei kyllästy. Ainakaan vauhdikkaisiin tehtäviin.
+ Ihanteellinen lapsiperheen koira. Jaksaa touhuta, mutta on erittäin pehmeäsuinen ja varovainen lasten kanssa.
+ Elsa on myös ihanteellinen lenkkikaveri. Se pysyy aina lähettyvillä, monesti jopa ihan vierellä. Tekee korkeintaan lyhyitä ylösajoja metsässä, mutta ei ikinä lähde pois näköetäisyydeltä. Ja tulee nopeasti kutsusta luokse.
+ Karvaa sopivasti kaunistukseksi. Upea kiilto.

- Vauhti ja häseltäminen aiheuttaa välillä vaarallisia tilanteita. Tapaturma-altis.
- Off-olotilaa pitää erikseen harjoitella.
- Rodun matala keski-ikä yhdistettynä suhteellisen hitaaseen (henkiseen) kehittymiseen. Flätti on pentumainen hyvin pitkään. Maltti tulee vasta viiveellä.
- Karva leviää huushollissa ihan joka paikkaan. Ja menee melkeinpä imuria karkuun.

Oma ja uusin koira on tietysti jokaiselle se kaikista ihanin, mutta Elsan kohdalla olen todennut, että siinä kiteytyy kaikki ne harrastuskoiran piirteet joita itse arvostan. Jos minulta kysyttäisiin millainen olisi unelmapentuni, niin se olisi kaikkea tuota mitä plussissa olen luetellut.

Nähtäväksi jää mikä ja millainen on seuraava koirani. Mutta sitä ei onneksi tarvitse päättää ihan vielä :)

Curly Word Seminar

Tänään ajeltiin 8-vuotiaan kennelpoikaharjoittelijani kanssa Piikkiöön, jossa kiharaleireistä tutuksi tulleissa Tuorlan maisemissa vietetään viisipäiväistä kiharoiden maailmanseminaaria. Tänään oli erikoisnäyttely ja myös Manta oli ilmoitettu mukaan.

Näyttelyyn osallistui huikea määrä, yli 120 kiharaa. Kaukaisimmat näyttelyvieraat olivat Australiasta ja USA:sta. Myös useat Euroopan maat olivat edustettuina. Upea kansainvälinen tunnelma! Ja tietenkin paljon vanhoja kotimaisia kiharatuttuja.

Siskokullat helteen väsyttäminä.

Manta hakee viilennystä jääpussista.

Päivä oli pitkä ja, yllätys yllätys, erittäin kuuma. Saavuimme näyttelypaikalle puoliltapäivin ja kehään pääsin Mantan kanssa vasta kuuden pintaan. Veteraaninarttuja taisi olla ennätysmäärä, kaikkiaan 13! Ja minä kun luulin, että siellä heiluu meidän lisäksi vain muutama muu ikäloppu. Taitaa olla suuret ikäluokat ikääntymässä :)

Tuomari Kathryn Cowsert (USA) ihasteli minulle veteraaniluokkaa ja kehui sen olevan päivän hienoimpia. Moni saikin tiukalta tuomarilta ERIn, myös meidän Manta! Neljän parhaan joukkoon ei sentään päästy, sen verran kovia nimiä oli luokassa mukana.

Mantan arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs:

"Nice profile. Coat a bit soft."

Kuva: Kepo 8 v. :)

Mantaa oli kyllä ilo esittää. Se oli nyt omalla mittapuullaan todella hyvässä turkissa ja seisoi hyvässä tasapainossa aivan luonnostaan. Ravasikin hyvin ja jaksoi seistä ryhdikkäänä namia kytäten.

Omaa vuoroa odotellessa ja muita veteraaninarttuja ihaillessa iski jotenkin haikea fiilis. Ovat nuo niin ainutlaatuisia otuksia. Niin viisaita ja levollisia. Onneksi tapasin näyttelyssä myös Mantan edesmenneen emän omistajan ja hän kertoi, että Bente eli 13 vuoden ja 10 kk ikäiseksi täysin terveenä. Vain viimeisinä kuukausina sille tuli kohtalokkaita vaivoja. Toivottavasti Manta jatkaa emänsä viitoittamaa taivalta. Sillehän tulee vuosia ylihuomenna vasta 11 mittariin.

----
Iloisia uutisia kuului myös Pyymäestä. Elsan sisko Hulda (P. Palava Tuuli) läpäisi tänään taipparit. Veli Topi (P. Tuuliviiri) taipui viikko takaperin. Toivottavasti mekin pian!

Ensi viikonlopun Mejä-kokeesta sensijaan ei ole kuulunut mitään, joten tulkitsen sen niin, että emme mahtuneet sinnekään mukaan. Onneksi ilmoittauduin vielä viime hetkellä flättien mejä-mestaruuskokeeseen, joka on elokuun lopussa Loimaalla. Sinne käsittääkseni kaikkien flättien pitäisi päästä.

Valmistautumista taippareihin

Sain vahvistuksen, että pääsimme Pirkan taippareihin. Meidät kuitenkin siirrettiin lauantailta sunnuntaille ja toivoin sitten paikkaa iltapäiväryhmästä. Starttaamme ryhmän ensimmäisenä. Hyvä, kai. Ainakin riistojen pitäisi olla ihan hyvässä kunnossa jos vaihtavat tauolla.

Tämä viikko on mennyt enemmän ja vähemmän tyttären synttärihulinoissa joten Elsan ulkoilu on korvaantunut iltaisin pikkutreeneillä. Eilen kävin tekemässä metsässä haukua. Poikkesin polulta metsän puolelle ja heittelin damit kulkiessa muistimaisesti. Metsään jäi viisi damia, joista yksi oli siipidami.

Tarkoituksena oli haetuttaa kaikki viisi ja siksi käytin näin vahvaa motivointia. Tosin pelkäsin, että tämä tapa aiheuttaa myös vaihtamista ja niin siinä lopulta kävikin. Elsa otti lähimmän damin, mutta en huomannut että sillä oli se suussa ennen kuin se oli mennyt siipidamille. Tavallinen dami jäi siis siihen ja siipidamin palautti. Välissä haki seuraavaksi lähimmän ja kolmantena vasta hylkäämänsä. Kauimmaiset haki viimeisenä, ja siinä vaihessa jouduin jo lähettämään useamman kerran. Tuota syvyyttä pitääkin lähteä taippareiden jälkeen harjoittelemaan.

Illalla otin kaksi varista sulamaan ja tänään kävin pellolla tekemässä muistilinjoja. Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen siihen kuinka Elsa on viime viikkojen aikana kehittynyt. Kaikki linjat se teki kertakaikkisen mallikkaasti ja varikset tulivat kaikki rauhassa käteen. Olen nyt istuttanut Elsan eteeni kaikissa palautuksissa jotta en lähde käsiäni ojentelemaan liian aikaisin. Tämä tuntuu toimivan.

Tässä vielä itsekuvattua videota tämänpäiväisistä luovutuksista. Varis ei tippunut kertaakaan vaikka se ei videoilla aivan näy. Aika huikea muutos kesäkuiseen, josta videota täällä.

Maanantain hikiaksat

Helteet ne vaan jatkuu, mutta silti suunnattiin illalla aksaamaan. Kuuma ja kostea ilma seisoi kentällä, mutta se ei ihme kyllä vaikuttanut Elsaan tällä kertaa ollenkaan. Ainakaan negatiivisesti.

Päivän teemana oli persjätöt, eli ohjaajat olivat kovilla. Minulle valssit ovat aikanaan iskostuneet syvälle selkärankaan, ja käännös toisin päin osoittautui kovin vaikeaksi. Putkelta haettiin vauhtia, siitä hyppy jonka jälkeen käännös siniselle esteelle. Sitten taas käännös punaiselle ja sieltä viimeiselle siniselle. Minä tein kaikki persjättöinä, muut treenasivat tokalla kierroksella valsseja.

Elsa meni tänään hienosti ja oli motivoitunut kummallakin vuorollaan. Omat jalat ja kädet olivatkin sitten pikkuisen sekaisin.

Ihan lopuksi otettiin Elsalla puomia. Tarkoitus on opettaa koira laskeutumaan kontaktilla niin, että sen etujalat ovat maassa ja peräpää kontaktilla. Tätä asentoa voisi harjoitella kotona esim. rappusilla. Elsan kanssa pitää korjata myös puomin aloitusta, sillä sen laukka on niin isoa, että se loikkaa kontaktin yli. Kokeilimme niin, että makupala on myös puomin alussa.

Kotimatkalla käytin vielä Elsan uimassa ja heittelin sille damia. Harjoiteltiin palauttamista, joskin suunnitelmani mennä itse veteen koiraa vastaan ei onnistunut, kun kalastaja oli vallannut venerampin, jonne suunnittelin meneväni. Pystyin kuitenkin maaltakäsin puuttumaan damin tiputteluun. Sitä pitää vielä treenata.